Tässä postauksessa kuulumisia Isaleen, Niinan ja Maikin sosiolingvistisen ryhmän kenttämatkasta yleisesti ja siitä, miten aiomme jatkaa tutkimuksemme parissa tästä eteenpäin.
Kokonaisuudessaan saimme noin neljäkymmentä haastattelua kenttämatkalla, mikä on kvalitatiivisessa tutkimuksessa jo todella paljon! Meillä oli onni saada haastatella niin iältään kuin sosioekonomiselta statukseltaankin poikkeavia ihmisiä. SeNdrebelen puhujat olivat hyvin ystävällisiä ja kokivat tärkeäksi tuoda esille kielen heikon aseman Etelä-Afrikassa. Erittäin kiinnostaviksi koimme kieliaktivistien ja nuorten aikuisten antamat haastattelut, jotka valottivat ymmärrystämme kielten puhujien kokemasta identiteetistään ja heidän asenteistaan omaa kieltään kohtaan. Tutkimuksemme pääpaino nojaakin juuri kieli-identiteetteihin ja asenteisiin sekä poliittisten liikkeiden yrityksiin parantaa kielen asemaa. Kieliaktivistit ovat työstäneet sendrebelelle ortografiaa ja yrittäneet saada Etelä-Afrikan hallituksen tunnustamaan sen yhdeksi maan viralliseksi kieleksi.

Kolmen viikon kenttämatkan aikana opimme paljon kenttätutkimuksen metodeista ja jouduimme matkan varrella myös muokkaamaan niin lähestymistapaa kuin haastattelujen rakennettakin. Ennen matkaa emme tienneet kielestä paljoakaan. Wikipedia-artikkeli oli kovin tynkä ja muutamissa artikkeleissa seNdrebele oli usein sekoitettu etelän IsiNdebeleen. Haastattelut kuitenkin osoittivat meille pian, ettei näitä kahta kieltä ole ollenkaan mielekästä sekoittaa, ja että kielen puhujat kuuluvat myös perinteiltään ja tavoiltaan eri kulttuuriin.
Toiset kenttäpäivät olivat rankempia, toiset taas rennompia. Välillä matkasimme pitkiä matkoja autossa tai bussissa pienempiin kyliin, joissa tiesimme tapaavamme kielen puhujia. Tällaiset päivät olivat usein hyvin intensiivisiä ja pitkiä. Saatoimme yhden päivän aikana haastatella lähemmäs kymmentä eri ihmistä ja pitkät välimatkat väsyttivät myös osaltaan. Toisina päivinä saatoimme viettää koko päivän majapaikassamme ja työstää haastatteluja kuuntelemalla niitä uudestaan nauhalta samalla kirjoittaen muistiinpanoja.
Nyt Suomessa tutkimusryhmämme alkaakin työstää tutkimusta artikkeliksi. Tarkoituksenamme on kirjoittaa tutkimustuloksistamme ja näin tuoda tietoisuuteen ei ainoastaan seNdrebelen vaan myös muiden vähemmistökielten kokemia haasteita. Tämän avulla toivomme myös saavuttavamme ne ihmiset, joilla olisi mahdollisuuksia ja valtaa edistää seNdrebelen asemaa Etelä-Afrikassa. Arvokkainta on kuitenkin tuoda seNdrebelen puhujien ääni kuuluviin ja osoittaa heidän huolensa kielensä aseman puolesta.