Tutkimus entistä tärkeämpää Itämeren suojelussa

Varainhankintakampanjan suunnittelussa mukana oleminen on ollut mielenkiintoista tutkijalle, joka on tottunut hieman erilaiseen viestintään. Mainostoimiston kyky tiivistää viestejä on ihailtava, ja hieman samanlaisia kykyjä taitaisivat tutkijat kaivata höysteeksi tieteelliseen kirjoittamiseen. Infotulva on nykyään myös tieteessä niin valtava, että lukijan huomio on kiinnitettävä, jotta loputkin artikkelista tulisi luettua.

Olen itse julkisuudessa useaan otteeseen todennut, että Itämerellä tiedetään asioista tarpeeksi toimenpiteiden käynnistämiseksi. Tämän ajatuksen perusta on ns. varovaisuusperiaatteessa, johon EU ja Suomikin ovat YK:n sopimusten kautta sitoutuneet. Periaatteen mukaan tieteellistä epävarmuutta ei saisi käyttää perusteena toimenpiteiden pitkittämiseen. Meillä on liikaa kokemuksia siitä, kuinka poliittiselle päättäjälle on tullut tavaksi luikahtaa päätöksenteon hetkellä tieteen taakse: meidän on tutkittava ennen kuin voimme päättää mitä tehdään. Tieteellisessä sivistysvaltiossa tämä kuulostaa perustellulta, mutta silloin aiheutetaan lisää tappioita niille ihmisille tai luontokappaleille, joiden elämä tai edut riippuvat siitä mitä toimenpiteitä tehdään ja kuinka nopeasti.

Tämä ei suinkaan tarkoita tiedon merkityksen vähentymistä. Päinvastoin, tutkimuksen merkitys korostuu entisestään: mitkä toimenpiteet toimivat, miten niitä voidaan tehostaa, mitä niiden avulla voidaan oppia Itämerestä ja ihmisestä. Kustannustehokkuuden arvioinnilla voimme päättää, mihin yhteiskunnan rajalliset voimavarat kannattaa kohdentaa, jotta positiivinen muutos itse meressä olisi mahdollisimman suuri.

Monet syy-seuraussuhteet paljastuvat vasta kun ihminen aktiivisesti vaikuttaa tutkimaansa järjestelmään, muutoin on vaarana että käsityksemme perustuu pelkkiin korrelaatioihin. Kokeellisessa tutkimuksessa osoitamme syy-seuraussuhteet muuttamalla eri tekijöitä systemaattisesti. Luonnossa niiden todentaminen, epävarmuus ja tämän tietämyksen käyttäminen osana ekosysteemien riskilaskentaa on kova haaste meille Itämeri-tutkijoille. Onneksi me opimme muilta tieteenaloilta, ja ne oppivat meiltä. Yliopiston tekoälytutkijat ovat jo pitkään pohtineet miten aidot kausaliteetit voidaan laskennallisesti osoittaa erilaisista aineistoista.

Äiti Meremme tarvitsee monitieteisyyttä.

Professori Sakari Kuikka

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista tai luovuteta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty asteriskilla (*)

*
*