Varmin merkki kesän tulosta ovat ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat. Viime lauantaina juhlittiin, kun 28100 uutta ylioppilasta painoi valkolakin päähänsä. Joukkoon mahtui monenlaisia suoriutujia – kevään priimus kirjoitti kymmenen laudaturia. Onnistujat ja huippusuoriutujat saivat mediassa näkyvyyttä. Kaikki tämä huomio on mielestäni aivan aiheellista. Kova työ ansaitsee kehuja. Myöhäiset onnittelut siis kaikille uusille ylioppilaille!

Kaikki eivät kuitenkaan ilmeisesti jaa tätä riemua. Lehtien kommenttipalstoilla näitä kympin tyttöjä ja poikia, huippuosaajia ja ikäluokkansa priimuksia, arvosteltiin surutta. Kuulemma ”turha koko ylioppilastodistus” ja pitäisi ”hankkia oikea ammatti eikä vain päntätä”. En tiedä, onko hienojen suoritusten vähättely ainoastaan suomalainen ilmiö. Riippumatta ilmiön laajuudesta on kuitenkin karua, että omista onnistumisista tulisi olla pahoillaan.

Tätä ”kateellisten panettelua” voi havaita ylioppilaskirjoitusten lisäksi muillakin elämän osa-alueilla. Menestyjiä ja onnistujia arvostellaan. Kun yritys tekee hyvää tulosta, innostuksen sijaan alkaa katkera kommentointi. Kova työ hyvän tuloksen takana jätetään kokonaan huomiotta. Lisäksi huomaamatta jää se seikka, että yrityksen ensisijainen tehtävä on tuottaa voittoa. Tämä voitto ei suinkaan päädy täysimääräisenä kapitalistin pankkitilille, vaan yritysten maksamilla veroilla ylläpidetään hyvinvointivaltion rakenteita. Jollei menestyviä ja onnistuvia yrittäjiä olisi, olisi se paitsi yksityisten ihmisten tragedia, myös kansantalouden kannalta huolestuttavaa.

Julkisessa keskustelussa puhutaan enemmän epäonnistumisesta kuin onnistumisesta. Jatkuvasti korostetaan sitä, että täytyy uskaltaa epäonnistua. Ikäänkuin jo etukäteen pitäisi ottaa asenne, että nyt ei mahdollisesti saavuteta sitä, mihin pyritään. Entäpä jos omaksuttaisiinkin päinvastainen asenne? Uskalla onnistua, äläkä pyytele anteeksi tai selittele turhia! Think Companylla muutama viikko sitten vieraillut Rovion myyntipäällikkö Peter Vesterbacka korosti, että aloittelevan yrittäjän tulee tavoitella taivaita. Aina pitää pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen – pitää uskaltaa onnistua. Yritysmaailmassa omaa olemassaoloaan ei pidä pyydellä anteeksi. Suomalainen ilmapiiri on toisinaan hiukan negatiivinen, mutta ei kannata lannistua. Kritiikistä huolimatta omia onnistumisia ei tarvitse pahoitella.

Ilman menestystarinoita ja onnistumisia Suomi ei pärjää. Huippuosaajat ja menestyjät ansaitsevat kehunsa ja kiitoksensa. Onnistumisia saa ja pitääkin juhlia! Toisten menestys ei ole itseltä pois – kuohuviinipullon korkkaaminen yhdessä onnistujan kanssa on huomattavasti kivempaa kuin katkera nillitys verkkomedioiden kommenttipalstoilla ;>