Positiivinen psykologia – tiedettä ja toiveikkuutta

Osallistuin syksyllä Suomen ensimmäiselle yliopistotasoiselle positiivisen psykologian kurssille, sekä tietääkseni ensimmäiselle MOOC-formaatin (Massive Open Online Course) kurssille samasta aiheesta. Ensimmäisestä oli vastuussa Helsingin avoin yliopisto, jälkimmäisestä Berkeleyn yliopisto. Kokemus oli mielenkiintoinen self-help kirjallisuutta valtavat määrät viimeisen 10 vuoden aikana kuluttaneelle (ja suureen osaan pettyneelle) osallistujalle. Alla esittelen lyhyesti, mitä positiivisella psykologialla tarkoitetaan ja mitä usein jätetään kertomatta.

Positiivinen psykologia pähkinänkuoressa

Positiivisen psykologian syntytarina kertoo sen muodostuneen vastavoimaksi patologiselle, eli tautiopin näkökulmasta harjoitettavalle psykologialle. Sen peruspiirteisiin kuuluu ehkäiseminen parantamisen sijaan ja toimintakyvyltään normaalien ihmisten voimistaminen. [1]

Google-kuvahakutuloksia termille “positive psychology”. Klikkaa suuremmaksi.

Erään alkusysäyksen ajattelulle antoi Aaron Antonovsky [2], joka esitteli ns. salutogeenisen – terveyden alkuperään keskittyvän – ajattelumallinsa. Siinä sairauksien aiheuttajien sijasta etsitään asioita, jotka pitävät ihmiset terveinä ja nähdään ihminen lähtökohtaisesti epätäydellisenä ja alttiina sairauksille. Salutogeeninen lähestymistapa ei erottele ihmisiä sen mukaan, ovatko he terveitä vai sairaita, vaan asettaa kaikki ihmiset eri kohtiin terve–sairas -jatkumoa niin, että kysymys ”kuinka tämän henkilön terveyttä voidaan edistää?” ei keskity vain tautien parantamiseen. [3]

Positiivisen psykologian juuret ovat kuitenkin vielä syvemmällä. Juhani Ihanus esitti Avoimen yliopiston kurssilla 12.11.2014 historiallisen katsauksen, jossa näytettiin suuren osan positiivisen psykologian aatteista esiintyneen jo 50-luvulla humanistisen psykologian nimikkeen alla. Humanistinen psykologia korosti luovuutta, elämyksellisyyttä ja kasvua, ihmisluonnon positiivisia ulottuvuuksia ja eettisten sekä filosofisten kysymysten huomioon ottamista. Toisaalta sitä kritisoitiin mm. ylioptimismista, väitettyjen kehitysprosessien ylimalkaisuudesta ja edeltäjiensä yksinkertaistamisesta pessimistisiksi ja patologisoiviksi ajatustavoiksi.

Vasta-aalto: tutkimusnäytön kritiikki

Positiivisen psykologian tutkimusohjelmaa on sittemmin kritisoitu rajusti (esim. [4]) melkolailla samoista aiheista. Se on kuitenkin pyrkinyt siirtymään humanistisen psykologian nojatuolifilosofoinnista kohti tieteellistä tutkimusta ja ajatustapaa. Paljolti tästä johtuen, uusi kritiikki onkin keskittynyt erityisesti ongelmiin tutkimusmetodiikassa sekä tutkimustuloksista nousevien päätelmien liioitteluun [5]. Lisäksi koko tutkimusohjelman ”itsenäisyysjulistuksen” [6] innovatiivisuus on kyseenalaistettu [7, 8]. Ohjelman kannattajat ovat puolustautuneet mm. pyrkimällä erottautumaan positiivisen ajattelun populaarikulttuurista, korostamalla psykososiaalisten interventioiden merkitystä ja ylipäänsä muistuttamalla, ettei hyviä asioita kannata heittää pois huonommista eroon hankkiuduttaessa [9].

Joissain tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi onnellisuuden tunne ei ole aina hyväksi [10] ja joissain tapauksissa onnellisuuden arvostaminen saattaa aiheuttaa onnettomuutta [11]. Tällaisia tutkimuksia voidaan tietenkin arvostella siitä, kuinka arkijärjenkin mukaan liiallinen minkä tahansa asian haluaminen aiheuttaa pettymyksiä ja mikään tuskin on hyväksi aina ja kaikissa konteksteissa. Positiivisen psykologian peruskoetuloksia on myös pyritty toisintamaan vaihtelevalla menestyksellä. Eräässä mielenkiintoisessa toisinnuskokeessa [12] verrattiin positiivisen psykologian harjoituksia (kolme hyvää asiaa ja luonteenvahvuuksien uusi käyttö) kahteen “lumeharjoitukseen”: a) lapsuuden muistojen ja b) lapsuuden positiivisten muistojen mieleenpalauttamiseen. Mielenkiintoisena tuloksena positiivisten muistojen muistelu toimi yhtä hyvin kuin positiivisen psykologian harjoitukset, mutta tavallinen muistelu ei lisännyt hyvinvointia.

Yhtenä viimeisimmistä käänteistä positiivisen psykologian uranuurtaja Barbara Fredricksonin klassikkotutkimus positiivisten ja negatiivisten tunteiden inhimilliselle kukoistukselle tärkeästä suhdeluvusta [13] vedettiin kohun saattelemana takaisin American Psychologist -lehdestä [14] artikkelissa käytettyjen matemaattisten menetelmien tolkuttomuuden vuoksi. Sittemmin Fredrickson on joutunut uusiin ongelmiin genomin ja hyvinvoinnin yhteyttä käsittelevän tutkimuksensa johdosta [15].

Lotta Uusitalo-Malmivaara kertomassa Losadan suhdeluvusta (mainiten sen olevan “kritisoitu”). Klikkaa suuremmaksi.

Kurssifoorumilla käydyn keskustelun tuloksena (onneksi!) korjattu slide. Klikkaa suuremmaksi.

Edellä mainituista asioista oltiin melkolailla hissukseen sekä avoimen, että Berkeleyn yliopiston kursseilla. Lotta Uusitalo-Malmivaara 17.09.2014 tosin luennollaan viittasi Losadan tapaukseen, ohimennen ja turha huolta osoittamatta. Ja eihän aihetta huoleen välttämättä olekaan, jos tieteellistä päättelyä seurataan, tutkimustulokset altistetaan kriittiselle arvioinnille ja yksittäisille tutkimuksille ei anneta juurikaan painoarvoa. Erityisesti Berkeleyn kurssilla viimeinen pointti ohitettiin hyvin selkeästi. Välillä tuntuu, että tutkijat (ja tietenkin lehdistön edustajat) laittavat hypetyksen ja julkaisemisen etusijalle, asettaen hyvältä kuulostavat, mutta tarkemmassa syynissä tehottomat parannuskeinot ansaitsemattomalle jalustalle. Älkäämme siis unohtako korvavalon opetuksia; jos jokin olisi toimiessaan upealla tapaa hyödyllinen idea, se ei vielä tarkoita sen olevan hyödyllinen idea.

Johtopäätöksenä sanoisin, että mikäli uuden idean kokeilemisesta ei koidu kustannuksia, kokeile ihmeessä, tekeekö se sinut ja ihmiset ympärilläsi onnellisemmaksi – uudelle altistumisesta voi syntyä odottamattomia hyötyjä. Mutta jos jokin ei vaikuta omalta jutultasi, älä tunne syyllisyyttä tai huonommuutta siitä, että “tiede” ei ole toiminut kohdallasi.

Jos haluat lukea aiheesta enemmän, positiivisempi näkökulma löytyy täältä ja lisää kritiikkiä täältä. Jos taas masennuit tämän blogitekstin lukemisesta, tässä video söpöstä koirasta ja vauvasta.

Lähteitä:

[1] Seligman, M. E., & Csikszentmihalyi, M. (2000). Positive psychology: an introduction. American Psychologist, 55, 5-14.

[2] Antonovsky, A. (1979). Health, stress, and coping. San Francisco: Jossey-Bass.

[3] Antonovsky, A. (1996). The salutogenic model as a theory to guide health promotion. Health promotion international, 11(1), 11-18.

[4] Ehrenreich, B. (2010). Smile or die: How positive thinking fooled America and the world. Granta Books.

[5] Coyne, J. C., & Tennen, H. (2010). Positive psychology in cancer care: Bad science, exaggerated claims, and unproven medicine. Annals of Behavioral Medicine, 39(1), 16-26.

[6] Sheldon, K., Frederickson, B., Rathunde, K., Csikszentmihalyi, M., & Haidt, J. (2000). Positive psychology manifesto. URL http://www. positivepsychology.org/akumalmanifesto.htm.

[7] Becker, D., & Marecek, J. (2008). Positive Psychology History in the Remaking?. Theory & Psychology, 18(5), 591-604.

[8] Coyne, J. C., Tennen, H., & Ranchor, A. V. (2010). Positive psychology in cancer care: A story line resistant to evidence. Annals of Behavioral Medicine, 39(1), 35-42.

[9] Aspinwall, L. G., & Tedeschi, R. G. (2010). Of babies and bathwater: A reply to Coyne and Tennen’s views on positive psychology and health. Annals of Behavioral Medicine, 39(1), 27-34.

[10] Gruber, J., Mauss, I. B., & Tamir, M. (2011). A dark side of happiness? How, when, and why happiness is not always good. Perspectives on Psychological Science, 6, 222–233.

[11] Mauss, I. B., Tamir, M., Anderson. C. L., & Savino, N. S. (2011). Can seeking happiness make people unhappy? Paradoxical effects of valuing happiness. Emotion, 11, 807–815.

[12] Mongrain, M., & Anselmo-Matthews, T. (2012). Do positive psychology exercises work? A replication of Seligman et al (2005). Journal of clinical psychology, 68(4).

[13] Fredrickson, B. L., & Losada, M. F. (2005). Positive affect and the complex dynamics of human flourishing. American Psychologist, 60(7), 678.

[14] Winerman, L. 2013. American Psychologist retracts model that suggests there is a positive to negative emotions tipping point. Haettu osoitteesta https://www.apa.org/monitor/2013/12/model-emotions.aspx

[15] Brown, N. J., MacDonald, D. A., Samanta, M. P., Friedman, H. L., & Coyne, J. C. (2014). A critical reanalysis of the relationship between genomics and well-being. Proceedings of the National Academy of Sciences, 111(35), 12705-12709.

10 thoughts on “Positiivinen psykologia – tiedettä ja toiveikkuutta

Comments are closed.