University of Helsinki
|
The Electronic Journal of the Department of English ISSN 1457-9960 |
Volume 4, 2009 Translation Studies |
ALKUSANAT
Lähtökohtana tälle julkaisulle oli dosentti Ritva Leppihalmeen ympärilleen säteilemä inspiraatio: siitä nousi halu juhlistaa hänen eläkkeellelähtöään tavalla, joka välittäisi tätä inspiroituneisuutta. Ritva on panostanut sekä opettamisen kehittämiseen että tutkimukseen ja ohjaukseen, ja hän on aina ollut kannustamassa myös nuorempia tutkijoita ja opettajia käännöstieteessä. Sen vuoksi tämän julkaisun aihe on tutkija- ja opettajapolkujen eli työ- ja opiskelu-urien reflektointi erityisesti kääntämisen alalla. Aiheen valinta liittyy Ritvan omaan kiinnostukseen tutkijan- ja opettajantyön eri vaiheita ja sen kehitystä kohtaan. Samalla haluamme tehdä näkyväksi erityisesti opettajan työtä sekä niitä monia erilaisia kehityskulkuja ja polkuja, joita pitkin opettajaksi ja/tai tutkijaksi päädytään. Opettajan työn välttämättömänä täydentäjänä on opiskelijan ja ohjattavan näkökulma. Niinpä mukaan on pyydetty myös Ritvan opiskelijoiden ja entisten ja nykyisten väitöskirjaohjattavien kirjoituksia.
Ainoa varsinainen ohje, joka kirjoittajille annettiin, oli:
Aihe on siis jokaisen kirjoittajan henkilökohtaisesti sovellettavissa. Toivommekin, että kirjoituksissa näkyisi kirjoittajan ääni ja persoona ja uraan/työhön vaikuttaneet henkilökohtaisetkin kokemukset ja sattumat.
Ohje osoittautui antoisaksi. Olen toimittajana ollut suunnattoman iloinen ja yllättynyt siitä kirjoitusten kirjosta, jonka olen saanut lukea. Artikkelit ovat keskenään hyvin erilaisia. Siksi myöskään esimerkiksi lähdeviittauksia ei ole yhtenäistetty, ja kirjoittajat ovat muutenkin antaneet lähteitä sen mukaan, minkä ovat nähneet tarpeellisiksi.
Julkaisun kielivalinta poikkeaa Helsinki English Studies -sarjan yleisestä linjasta. Koska kirjoittajien kielitaustat ovat erilaisia (julkaisuun kirjoittaneista käännöstieteilijöistä moni on muun kuin englannin kielen edustaja) ja koska kyse on henkilökohtaisista, paljolti äidinkieleen liittyvistä muistelmista, kirjoittajat ovat saaneet valita, kirjoittavatko englanniksi, suomeksi vai ruotsiksi.
Oma elämä ja sen reflektoiminen
Yleisradiossa pyörii ”Miten minusta tuli minä” -ohjelmasarja, kokoomateoksissa eri alojen tohtorit kertovat omista uravalinnoistaan ja blogeissa poliitikot pohtivat elämänpolkujaan ja niihin vaikuttaneita tekijöitä. Ammatillisesti voi olla kiinnostavaa miettiä, onko saman ammatin piiriin päätyneiden ihmisten taustoissa ja valinnoissa jotain yhteistä. Onko esimerkiksi tieteelliselle uralle päätyminen sellaista, jossa voi nähdä yhtenäisiä linjoja? Vuosi sitten väitellyt Anni Peura tutki tohtoreiden väitöskirjaprosessia ja akateemisen uran kulkua tohtoroitumiseen asti (Ritva oli tässä tutkimuksessa mukana informanttina). Myös henkilökohtaisessa elämässä on usein paikkoja, jolloin taaksepäin katsominen tuntuu tärkeältä sen ymmärtämiseksi, missä nyt ollaan, vaikkakaan nämä pohdinnat eivät yleensä päädy julkisiksi. Tässä julkaisussa pohditaan sekä kääntämisen pariin päätymistä että akateemiseen maailmaan siirtymistä tai kasvamista.
Miten sitten päädytään kääntämisen pariin? Lähtökohtia on monia. Kiinnostus kieliin ja niiden suhteisiin sekä kieltenväliseen kommunikaatioon on ollut monille ilmeinen suuntaa antava tekijä. Kiinnostus voi syntyä monikielisistä juurista, kuten Nely Keinänen kuvailee omassa artikkelissaan, mutta yhtä lailla se voi olla näennäisen yksikielisen ympäristön tulosta. Henna Makkonen-Craig pohtii kasvuaan murteiden hedelmällisessä maaperässä, ja Kaisa Koskinen kuvaa lapsuudenkotinsa lukuharrastusta. Kontrastiivinen pohdinta on ollut monelle sykähdyttävää: miten asiat sanotaan eri kielillä? Suuntautuneisuus kieliin voi myös syntyä koulun kieltenopetuksessa: Andrew Chestermanilla oli hyvä ranskanopettaja. Hauskasti tämä ”hyvä opettaja” -ilmiö on siirtynyt Andrew’n itsensä kannettavaksi, koskapa Kristiina Taivalkoski-Shilov puolestaan kirjoittaa innostuneensa kääntämisestä kuunnellessaan Andrew’n luentoja. Ljuba Tarviin tekivät vaikutuksen sekä Andrew Chesterman että Ritva Leppihalme: Ljuban kiinnostus Nabokoviin kehittyi kääntämisen alan väitöskirjaksi Ritvan ohjauksessa.
Koska kääntäminen on niin moniin asioihin liittyvä ilmiö, on luonnollista että kiinnostus sitä kohtaan syntyy ainakin osittain kääntämisen kohteena olevasta asiasta: Irma Sorvalilla antiikin teksteistä, Ljuba Tarvilla Nabokovista, Mika Loposella olemattomien maailmojen ongelmasta. Käytäntö on oiva moottori: Miten tämä sanottaisiin toisella kielellä? Voiko tätä ollenkaan ilmaista muutoin? Toisaalta joillekin vastaus löytyy teoreettisista malleista, ja kiinnostus niitä kohtaan on syntynyt aikana tai paikassa, jossa teorianmuodostus on ollut rikasta ja kannustanut omaan tutkimukseen. Yhteisöjen merkitys on muutenkin ollut suuri. Ratkaisevan tärkeitä ovat olleet oman yliopiston muut kääntämisen tutkijat tai jokin pienempi epävirallinen verkosto, erilaiset hankkeet ja ystävyyssuhteet yliopistorajojen yli sekä Suomessa että kansainvälisesti.
On mielenkiintoista, että joillekin kääntäminen on ollut ikään kuin opettamisen vastapooli, mutta toisaalta kääntämisestä ja opettamisesta on syntynyt kiinnostava ja hedelmällinen suhde. Marja Jänis ja Inkeri Vehmas-Lehto halusivat kääntää, mutta töitä olikin tarjolla kääntämisen opettajana. Marja on kääntänyt ja tulkannut opettamisen ohella ja Inkeri harjoittanut laajaa ja merkittävää terminologiatyötä, joten kummallakin käytäntö ja teoria kulkevat käsi kädessä. Kaisa Koskinen kirjoittaa ottavansa aina välillä vapaata viettääkseen ”kääntäjän elämää”. Monissa artikkeleissa käsitellään kronologisesti omaa työpolkua ja sen käännekohtia, toisissa pohditaan joitain tiettyjä uravalintoihin liittyneitä seikkoja ja oman elämän taustoja. Opettaminen ja sen kysymykset, opetusmetodit ja suhde opiskelijoihin ovat esillä erityisesti Mari Pakkala-Weckströmin, Maria Saleniuksen ja Leena Kahlas-Tarkan sekä Pekka Kujamäen artikkeleissa. Niina Koskipää ja Susanna Neiglick käsittelevät asiaa opiskelijan kannalta. Hilkka Pekkanen hahmottelee kääntämisen tutkimusta ja oman työn suhdetta; artikkelin otsikon alluusio tekee kunniaa Ritva Leppihalmeen väitöskirja-aiheelle.
Kääntämisen opetus ja tutkimus Suomessa
Kirjoittajien omien urapolkujen lisäksi artikkeleita lukiessa hahmottuu ikään kuin rivien välistä myös kääntämisen opettamisen ja tutkimuksen historiaa Suomessa. Inkeri Vehmas-Lehto muistelee Kouvolan kieli-instituutin alkuaikoja ja sitä, miten opetus piti luoda alusta alkaen itse. Sonja Tirkkonen-Condit kertoo Savonlinnan laitoksen kiinnostavasta ilmapiiristä 1980-luvulla ja ensimmäisistä kääntämisen jatko-opiskelijoille tarkoitetuista seminaareista. Tuolloin opintojaan aloittaneen Pekka Kujamäen artikkelista voi nähdä, miten innostunut tutkimusilmapiiri ja kansainväliset kontaktit vaikuttivat konkreettisesti perusopiskelijan työhön. Tutkimuskin rönsyili niin moneen suuntaan, että Kaisa Koskinen ei ollut ainoa, jonka tutkimus ei tuntunut istuvan valmiisiin malleihin – näin kävi minullekin ensimmäisessä jatko-opiskelijoiden kokouksessa, johon osallistuin: suomentamisen historiaan liittyvä väitöskirja-aiheeni ei tuntunut istuvan käännöstieteeseen. Rajat ovat siirtyneet ja suomalainen käännöstiede on laajentunut: Sonja Tirkkonen-Condit kiittelee artikkelissaan kauniisti meitä silloisia outoja lintuja.
”Kohtalo”
Ritva Hartama-Heinonen korostaa omassa artikkelissaan sitä, että mikään ei ole valmista, vaan tie jatkuu aina jonnekin. Saman asian ilmaisee Henna Makkonen-Craig savon kielellä omassa artikkelissaan. Se piste, jossa nyt ollaan, on kuitenkin monien asioiden tulosta – näitä seikkoja pohtivat miltei kaikki. On selviä elämän käännekohtia, ratkaisun paikkoja, mutta on myös sattumia, tai kuten toiset sanovat, ”onnea”, ”kohtalo” tai ”ajautumista”. Vaikka etäältä katsottuna kaikki näyttää loogiselta, kuten Ritva Hartama-Heinonen toteaa, on myös seikkoja, jotka näyttäytyvät nyt täysin sattumanvaraisina. Polut eivät ole suoria ja selviä, vaan paljon on epävarmuutta ja valinnanvaikeuksia. Selviltä tuntuneet uravalinnat – hammaslääkäri, lennonjohtaja, sisustusarkkitehti – ovatkin jääneet syrjään, pakosta tai toisenlaisten valintojen kautta. Monet ovat vaihtaneet pääainetta opintojen aikana. Minä olen itse ollut kääntämisen kanssa tekemisissä alusta lähtien – opiskelin DKK-tutkinnon Turun kieli-instituutissa 1970-luvulla – muttei minunkaan polkuni suora ollut (eikä varsinkaan akateeminen, aluksi), vaan se kulki Bolivian metodistikirkon, Ulkoministeriön kellarin ja erilaisten kehitysmaatehtävien kautta yliopistolle. Ja vaikka tie olisi suorakin, on siinä myös monilla ollut paljon vaikeuksia. Esimerkiksi Inkeri Vehmas-Lehto myöntää, että urakka on paikoin ollut niin rankka, että jos sen olisi tiennyt, kenties ei tällä tiellä olisi ollutkaan. Tällä hetkellä myös yliopiston monet uudistukset ja muutokset tuntuvat rasittavan opettajan perustyötä – tutkimusta ja opetusta – suorastaan kohtuuttomasti.
Ritvan tie
Kokoelmasta puuttuu kuitenkin yksi merkittävä artikkeli: Ritvan oma kertomus siitä, miten hän päätyi kääntämisen tutkijaksi ja opettajaksi. Puutetta korvaa osittain Ritvan julkaisuluettelo, johon on linkki julkaisun lopussa. Siitä voi nähdä hänen toimintansa laajuuden ja tutkimusaiheiden runsauden: kulttuurisidonnaisuudet ja alluusiot, kääntämisen opettaminen, kääntäjän strategiat, englanninkielisen kirjallisuuden suomennokset ja suomenkielisen kirjallisuuden englanninnokset, kääntäjän luovuus, teatterikääntäminen jne. Julkaisuluettelosta näkyy myös, miten Ritva on jatkuvasti tehnyt arvokasta työtä arvioimalla vastailmestyneitä tutkimuksia alan julkaisuihin; näin hän on tehnyt tunnetuksi uutta tutkimusta. Alan julkaisuissa ilmestyneet arviot ovat uskomaton apu muille tutkijoille, jotka pystyvät näin perehtymään tuoreeseen tutkimukseen ja löytämään itselleen kiinnostavia näkökulmia. Julkaisuluettelosta ei kuitenkaan näy Ritvan toiminta gradujen ja väitöskirjojen ohjaajana: Ljuba Tarvin väitöskirja, Hilkka Pekkasen väitöskirja, joka on parhaillaan esitarkastuksessa, ja monta muuta vielä tekeillä olevaa väitöskirjaa, sekä lähemmäs sata ohjattua gradua. Vuonna 2004 Ritva sai ”Vuoden kansainvälinen opettaja” -palkinnon, jonka myöntää Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja jakaa yliopiston rehtori. Perusteluissa mainittiin Ritva Leppihalmeen positiivinen asenne ja omistautuneisuus opiskelijoita ja opettamista kohtaan. Perustelut eivät hämmästytä: vuosikausien ajan Ritvan työ on antanut opiskelijoille metodologisia välineitä ja rakennuspuita omien seminaaritöiden ja gradujen tekemiseen.
Ritvan kertoman mukaan hänen oman väitöskirjansa idea syntyi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Samoin kuin Inkeri Vehmas-Lehto kertoo artikkelissaan omasta tutkimusleimahduksestaan, Ritvakin muistaa sen hetken jolloin hän päätti väitöskirjan kirjoittamisesta. Pohtiessaan ja kootessaan erilaisia ratkaisuja, joita käännösongelmiin oli vuosien mittaan annettu, Ritva oli ajatellut niistä tulevan jollekulle opiskelijalle oivan gradunaiheen. Vaan ei! Niistä oli syntyvä hänen oma väitöskirjansa!
Ritva on tehnyt Helsingin yliopiston englannin laitoksella mittavan uran, jonka yksi kulminaatiopiste varmasti oli alluusioita ja niiden kääntämistä käsittelevä väitös vuonna 1994, vastaväittäjinä Krista Varantola ja Susan Bassnett. Väitöskirjan pohjalta syntynyt teos Culture Bumps: an Empirical Approach to the Translation of Allusions (Multilingual Matters, 1997) on kulunut niin opiskelijoiden kuin tutkijoiden käsissä eri puolilla maailmaa. Ritva on lisäksi toiminut kansainvälisissä tutkimus- ja asiantuntijatehtävissä mm. European Society for Translation Studies -järjestössä ja The Interpreter and Translator Trainer -lehdessä ja täällä Suomessa esimerkiksi tutkijakoulu Langnetin ohjaajapoolissa, jolloin hänen asiantuntemuksestaan ovat päässeet hyötymään jatko-opiskelijat kautta Suomen.
Tämä kokoelma on syntynyt Ritvan inspiroimana, mutta hänen vaikutuksensa ei ole vain innostava, vaan hänellä on ihmeellinen kyky olla samalla myös rauhoittava. Minulle itselleni Ritva on ollut kuin monitehoinen vitamiiniruiske: olen saanut innoitusta monien aiheiden ja asioiden tutkimukseen, mutta myös oman työn ja koko elämän reflektointiin. Ehkä tämänkaltainen reflektointi onkin paras vastalääke liialliselle innostukselle ja itsensä väsyttämiselle, jotka tuntuvat olevan tutkijan ja opettajan ammattitauteja. Kahvi- ja lounastauot Ritvan kanssa ovat olleet terapeuttisia, samoin ne monet käytännön linkit ja vinkit joita olen Ritvalta vuosien varrella saanut. Tämän kokemuksen jakavat kaikki, jotka Ritvan tuntevat.
Kiitokset ja toivotukset
Kiitän Helsingin yliopiston englannin kielen laitosta ystävällisestä suhtautumisesta aloitteeseeni ja mahdollisuudesta julkaista artikkelikokoelma Helsinki English Studies -sarjassa. Samassa sarjassa on v. 2000 ilmestynyt Ritva Leppihalmeen toimittama kääntämisen tutkimusta käsittelevä julkaisu. (Tässäkin koen siis kulkevani Ritvan jalanjäljissä.) Olen iloinen siitä, että kirjoittajien kielitaustojen vuoksi saimme poikkeuksellisesti käyttää julkaisussa muitakin kieliä kuin englantia, mikä heijastaa kauniisti myös kääntämisen näkökulmaa. Kiitän laitoksen johtajia Bo Petterssonia ja Irma Taavitsaista, sekä erityisesti amanuenssi Tuula Murrosta, joka kannusti ja antoi arvokasta taustatukea, ja Niina Koskipäätä, joka teki antaumuksellista ja pyyteetöntä työtä kuvien hankkimisessa, kirjan taittamisessa ja julkaisun saattamisessa verkkoon. Kiitän Suomen koko käännöstieteen yhteisöä rohkaisevista kommenteista ja ennen kaikkea siitä kasvualustasta ja taustasta, josta tällaiset aloitteet voivat nousta ja josta ne voivat saada tukea. Valtakunnallisen kieliaineiden tutkijakoulu Langnetin kääntämisen ja ammattikielten osaohjelma Langtram ja sen vetäjät Liisa Tiittula ja Merja Koskela ansaitsevat kiitokset julkistamisyhteistyöstä Langtramin seminaarin yhteydessä. Matti Leppihalme on puolestaan juoninut kanssani kirjan julkistamista.
Teoksen kirjoittajat ovat Ritvan kollegoita ja väitöskirja- ja graduohjattavia (ks. kirjoittajatiedot). Kiitän kaikkia julkaisuun osallistuneita sydämellisesti antamastanne ajasta ja ajatuksistanne sekä lämpimistä ja kannustavista kommenteista, joita olen toimitustyön aikana saanut. Andrew Chesterman kannusti hanketta alusta asti, luki ja tarkisti englanninkieliset käsikirjoitukset ja tuotti esipuheen englanninkielisen version. Nely Keinänen ja Kate Moore tarkistivat kirjoittajaluettelon englanninkielisen tekstin ja auttoivat muissakin kielipulmissa viime hetken hälinöissä. Kaisa Koskisen kanssa olen saanut keskustella koko projektin ajan sen etenemisestä. Henna Makkonen-Craigin suurenmoinen kieli- ja tyylitaju oli avuksi kirjoittaessani esipuhetta. Käsitykseni on, että julkaisun kirjoittajat ovat olleet ilahtuneita mahdollisuudesta kirjoittaa tämänkaltaisia pohdintoja. Erityisen ilahtuneita he ovat olleet siitä, että he ovat saaneet tehdä sen Ritva Leppihalmeelle omistettuun julkaisuun. Kuten eräs kirjoittajista totesi, hän koki kirjoittavansa Ritvalle, vaikkei tietoisesti tätä kirjoitusprosessin aikana ajatellut – Ritva ikään kuin ”oli läsnä” kirjoitettaessa, kuuntelijana ja kaikupohjana, ja ajatukset kumpusivat jostain sellaisesta, jota Ritva on kääntämisen tutkimukseen tuonut. Toivon, että kokoelma on hyödyllinen ja hauska koko Suomen käännöstieteen yhteisölle niin yhteisen historian kuin omien, poikkeavienkin polkujen hahmottamisessa ja pohtimisessa. Ritvalle toivomme edelleen inspiroitunutta, ulkoisilta puitteiltaan ehkä hieman rauhallisempaa tutkijuutta ja elämää, jonka polkuihin toivomme omien teidemmekin edelleen risteävän.
Helsingissä 30.10.2009
Outi Paloposki
Lähteitä
Aaltonen, Markus (toim.) 2007. Miten meistä tuli kansanedustajia? Seinäjoki: Veterator.
Halila, Heikki ja Pekka Timonen (toim.) 2003. Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys.
Peura, Anni. 2008. Tohtoriksi tulemisen tarina. Helsinki: Yliopistopaino (saatavana myös elektronisesti, ks. https://oa.doria.fi/handle/10024/42487
Tommila, Päiviö (toim.) 1998. Miten meistä tuli historian tohtoreita. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.