University homepage | Suomeksi | På svenska | In English

Muistoja ja muovitaskuja – Susanna Neiglick

The Electronic Journal of the Department of English
at the University of Helsinki

ISSN 1457-9960

Volume 4, 2009

Translation Studies


tehoste_26

© 2009 Susanna Neiglick

MUISTOJA JA MUOVITASKUJA

Susanna Neiglick

Kadehdin mapittavia ystäviäni. En itse kuulu samaan sukuun, vaan olen paperinhallintani kanssa hyvinkin epäjärjestelmällinen – aina siihen asti kunnes pinot hajoavat, romahtavat pöydiltä, leijailevat lattialle, kadoten lopulta tuntemattomiin hyllyjenvälisiin maailmoihin, vanhan talon monimuotoisten lattianrakoelättien kavereiksi. Silloin niille on pakko tehdä jotain. Heti sitten kun ehdin, eli yleensä ei aivan pian.

Jospa avaisin suhdettani paperiin. En suinkaan ole sen ystävä, vaan rakastan ja vihaan sitä samanaikaisesti. Ristiriitaisen suhteemme vuoksi emme voi elää yhdessä. Olen näet kaikenmoisten kuittien, lippusten ja monisteiden suhteen kovin tunteellinen. Muistelen vanhoja bussilippuja ja kauppakuitteja tarkastellessani sitä päivää, jolloin kyseinen lippunen päätyi rikastamaan elämääni ja päädyn siksi säilyttämään täysin turhia lappusia, näennäisesti varmuuden, tosiasiallisesti sentimentaalisuuden vuoksi. Samasta syystä joudun etäännyttämään itseni ajoissa monisteista, enkä voi elää paperisessa toimistossa – unohdun liian helposti tarkastelemaan taloyhtiökokouskutsujen ja harrastejärjestön pöytäkirjojen taakse tehtyjä muistiinpanoja tai pohtimaan vuoden 1957 nuortenlehden typografisia elementtejä.

Keväällä 2009, vuosi valmistumiseni jälkeen, papereita leijaili asunnossani ehkä tavallistakin enemmän ja aloin tuntea niistä johtuvaa epämääräistä ahdistusta. Jotain oli selvästi kesken, aivan kuin opintoni odottaisivat vielä, keskenjääneinä, eri puolella talouttani lymyilevien paperinivaskojen muodossa loppuunsaattamistaan. Silloin tein sen – järjestelin perustutkintoaikaiset nivaskani uusiin, merkityksellisiin pinoihin: säilytettävät, turhat nyt mutta ehkä joskus tarvitsen, poisheitettävät. Sitten tein saman, mutta vielä hienosyisemmin: oppiaine ja tärkeysjärjestys sekä tuleva paikka kirjahyllyssäni.

Silläkin kertaa, armottoman tuhoamisvimmani keskellä, huomioni kiinnitti (ja siivoukseni keskeytti) eräs moniste. Rentoutumista ja stressinhallintaa gradunteossa, julisti sen otsikko. Se ei oikeastaan sopinut yhteenkään jo muodostetuista merkityksellisistä paperipinoistani. Se ei liittynyt kääntämiseen, tietojenkäsittelytieteeseen tai kirjoittamiseen sen paremmin kuin psykologian metodologisiin opintoihinkaan. Silti en halunnut heittää sitä pois. Se oli tärkeä.

tehoste_2_susanna

Muistatko myös ulkoilla?
Kokeile keskittymistä vaativia uusia lajeja.
Laula, hyräile, naura.
Suunnittele ajankäyttösi, mutta lisää siihen myös taukoja.
Ole armollinen itsellesi.

Niin siinä luki, monisteessa, jonka sain Ritva Leppihalmeen seminaariryhmässä keväällä 2007. Opin ryhmässä paljon pro gradu -työn kirjoittamisesta ja tieteellisen dialogin prosesseista käytännössä kun kommentoimme toistemme töitä ja kuuntelimme vuorollamme palautetta omastamme. Tärkeimpänä valmistumiseeni vaikuttavana tekijänä pidän kuitenkin Ritvan hyviä neuvoja ajanhallinnasta sekä hänen ymmärtäväistä suhtautumistaan hyvinkin erilaisissa tilanteissa pro gradu -työtään aloittaviin opiskelijoihinsa. Minä, kuten monet muutkin seminaarin opiskelijoista, olin jo tuohon aikaan ansiotyössä, eikä aikaa aina tahtonut riittää opintoihin. En halunnut kuulla autoritääristä litaniaa vastuistani ja velvollisuuksistani, tiesinhän ne itse hyvin. Siinä hetkessä oli tärkeää, että joku muistutti ulkoilun ja hyräilyn tärkeydestä. Se auttoi jaksamaan.

Keväinen siivoamisen prosessini oli kaiken kaikkiaan hyvin samanlainen kuin se kirjoittamisen prosessi, jonka olin päättänyt jo edeltävänä keväänä. Vaikka monistekasat lattialla muistuttivat alkuvaiheessa toivottoman kokoista arkeologista kaivausta kerrostumineen ja sattumineen, en antanut sen lannistaa järjestelyintoani, vaan jatkoin urheasti niiden läpi paarustamista. Ne muotoutuivat läjistä pinoiksi, sitten nipuiksi. Lopulta ne löysivät tiensä kirjahyllyyni. Ja siinä ne sitten lopulta olivat, siististi sidotun vihreän kirjan vieressä kirjahyllyssäni. Mappeja! Kansioita! Muovitaskuja! Opintoni, vihdoin kansissa!

Rentoutumista ja stressinhallintaa gradunteossa on moniste, jonka kaltaisiin olisin halunnut törmätä opintojeni aikana useamminkin. Myös se löysi papereiden joukosta oman paikkansa, ja päätyi muistolaatikkooni. Tuota laatikkoa tärkeämpi sijoituspaikka sen sisällölle on kuitenkin oma pääni. Ritvan kannustavan ja positiivisen suhtautumisen ansiosta sain kuin sainkin graduni valmiiksi, eikä se ollut edes tuskainen, vaan ennemminkin iloinen ja jännittävä taival. Onneksi hänen graduntekoon liittyvät ohjeensa hyödyttävät elämässä yleisemminkin.

(Kursivoitu ote ja kuva Ritva Leppihalmeen seminaarimonisteesta Rentoutumista ja stressinhallintaa gradunteossa, julkaisematon, 2007)