Marraskuun 12. päivänä vuonna 1822 kokoontui Helsingissä Keisarillinen ylisotaoikeus pitämään istuntoaan, jossa käsiteltiin kahta asiaa. Toinen niistä aiheutti kokouksen osallistujissa rivien välistä luettuna selvää närkästystä, ja ylisotaoikeus katsoi aiheelliseksi ojentaa tavallisia rykmentinsotaoikeuksia näiden lipsuttua velvollisuuksistaan. Kokouksessa olivat läsnä tuomioistuimen puheenjohtaja, kenraalimajuri Gustaf Adolf Ehrnrooth, viisi jäsentä sotilasarvoiltaan kapteenista everstiluutnanttiin, ylisotatuomari Berndt Johan Procopé sekä sotaviskaali ja protokollasihteeri Arndt von Hausen.
Toisen suomalaisen jalkaväkirykmentin päälliköltä, everstiluutnantti ja ritari Palmfeltilta, oli tullut alkusyksystä ylisotaoikeudelle osoitettu kirjelmä. Palmfeltin rykmentin eräs sotilas Lind oli karannut jo toista kertaa ennen sotilasvalaansa. Rykmentinsotaoikeuden puheenjohtaja, päällikkö Palmfelt, vaati asian käsittelyä ylisotaoikeudessa. Vaatimus oli virhe.
Ylisotaoikeuden istunnon pöytäkirjassa todetaan, että Suomelle Ruotsin aikana vuonna 1798 annetut Kustaa IV Aadolfin sota-artiklat ilmoittivat aivan selvästi, miten kyseisessä tapauksessa olisi tullut menetellä, mutta selvästikin rykmentinsotaoikeudelta puuttuivat asian käsittelyssä perusteet. Keisarillinen ylisotaoikeus muistutti everstiluutnantti Palmfeltia suorasanaisesti, ettei sitä tule jatkossa vaivata tällaisilla asioilla. Tämä ei vielä riittänyt. Ylisotaoikeus oli muutoinkin havainnut, että Keisarillisen Suomen armeijan rykmenttien sotatuomarit viime aikoina harvoin olivat olleet läsnä omissa rykmentinoikeuksissaan, ja olivat sen sijaan lähettäneet paikalle sijaisen.
Ylisotaoikeus muistutti muitakin rykmentinpäällikköitä velvollisuuksistaan, ja että vastaisuudessa ei väärinkäytöksiä saisi enää tapahtua, vaan tuomareiden, jos he halusivat välttyä laillisilta seuraamuksilta, tuli itse olla paikalla hoitamassa virkaansa. Lopuksi rykmenteille lähetetyissä kiertokirjeissä päätettiin muistuttaa vielä siitäkin, että sotaoikeuksien omien pöytäkirjojen tuli olla hyvässä järjestyksessä, ja että oikeudenkäynnit tuli hoitaa mitä suurimmalla tarkkuudella ja huolellisuudella.
Mutta mikä oli Keisarillinen ylisotaoikeus ja mitä se käytännössä teki? Vuoden 1809 jälkeen tuoreessa Suomen suuriruhtinaskunnassa elettiin hallinnollista ja sotilaallista murroskautta, jossa edellinen ja uusi järjestelmä kohtasivat ja hakivat sopusointua. Suomalaiset tekivät kaikkensa paitsi miellyttääkseen keisari Aleksanteri I:tä, myös, ja sitä kautta, saadakseen asiat järjestymään suuriruhtinaskunnan kannalta parhain päin.
Yksi toimeen tarttuneista henkilöistä oli prokuraattori Matthias Calonius (1738-1817), joka havaitsi vakavan puutteen oikeusjärjestelmässä. Sotilaita oli Ruotsin aikana tuomittu hieman tilanteesta riippuen joko siviili- tai sotilastuomioistuimissa. Tavallisten sotamiesten rikokset tuli ensisijaisesti käsitellä ja ratkaista joukko-osastojen omissa sotatuomioistuimissa. Jos tuomittu valitti saamastaan päätöksestä, siirryttiin korkeampaan tuomioistuimeen. Upseereiden rikokset käsiteltiin suoraan korkeammassa tuomioistuimessa.
Ylempää sotilastuomioistuinta ei kuitenkaan Suomen suuriruhtinaskunnassa ollut, olivat vain rykmenttien sotaoikeudet. Calonius ehdotti vuonna 1813, kun Suomeen oli edellisenä vuonna perustettu kolme rykmenttiä, että tuli perustaa myös ylempi sotilastuomioistuin. Keisarillinen ylisotaoikeus för den Finska Milicen aloitti lopulta toimintansa vuonna 1816, ja sen tehtävänä oli käsitellä sotaoikeuksien tuomioista tulleet valitukset, sotilaiden vakavammat rikokset sekä upseereiden virantoimituksessa tekemät virkavirheet ja rikokset. Ensimmäisen toimintakauden puheenjohtajina olivat kenraalimajuri Heribert Conrad Reuterskiöld (1816-1821), kenraalimajuri Gustaf Adolf Ehrnrooth (1821-1826) ja kreivi Alexander Stewen-Steinheil (1826-1831).
Keisarillisessa ylisotaoikeudessa yhdistyivät muutos, murroskausi ja kaksi valtiota. Se toimi uudessa valtiollisessa tilanteessa ruotsalaisten oikeusperinteiden pohjalta ja ruotsalaisia lakeja noudattaen, ja se liittyy siten myös laajempaan tutkimustraditioon siitä, mikä Suomen hallinnossa oli ruotsalaista ja mikä venäläistä. Ylisotaoikeuden virka- ja luottamustoimissa myös palveli monia aatelisia upseereita, jotka Suomen sodan ja armeijan lakkauttamisen jälkeen olivat joutuneet pohtimaan tulevaisuuttaan.
Liki koko autonomian ajan toiminutta Keisarillista ylisotaoikeutta ei ole tutkittu lainkaan. Aiheen äärelle löytäminen oli puhdas sattuma, jonka kautta päätin katsoa, millaisesta instituutiosta oikein oli kysymys. Kansallisarkiston tutkijasalin aina avulias henkilökuntakin koki – itseni lisäksi – pienen ahaa-elämyksen kun ylisotaoikeuden lähdekokoelma lopulta löytyi Rauhankadun toimipisteestä käytännössä koskemattomana. Kokoelma oli toimitettu sinne kahdesta eri osoitteesta 1970-luvulla. Aluksi minun myös luultiin tarkoittavan sisällissodan aikaista ylisotaoikeutta, sillä eihän autonomian ajalla sellaista ollut?
Mutta katsotaan vielä, miten edellä mainitun rykmentinsotaoikeuden olisi sotilas Lindin kohdalla pitänyt menetellä, jotta se olisi välttynyt ylisotaoikeudelta tulleelta kurinpalautuksenomaiselta huomautukselta. Sotilasvalaa vielä vannomaton karkuri tuli tuomita joukko-osaston omassa tuomioistuimessa. Rauhan aikana karkuri sai kaksi kierrosta kujanjuoksua, sota-aikana viisi. Valan vannoneen sotilaskarkurin tuomiot olivat sitä vastoin jo huomattavasti kovemmat, mutta nekin annettiin tavallisissa rykmenttien sotaoikeuksissa. Jos sotilas määräajassa valitti tuomiostaan, siirtyi valituksen käsittely korkeammalle sotilastuomioistuimelle.
Palmfeltin rykmentissä oli siis sotilas Lindin kohdalla oikeusistunnossa tyystin sivuutettu tai unohdettu voimassa olleet sota-artiklat. Kaikkiaan tapaus oli poikkeus. Tavanomaisesti käsitellyt asiat olivat karkuruus- tai varkausrikoksia koskevia valituksia. Joukkoon mahtui toki vakavampiakin rikoksia, kuten pahoinpitelyjä ja tappoja. Armeijan päällystön viranhoitoon liittyvien rikkeiden käsittely ja rajanvedot olivat kuitenkin harvinaisia.
Lähteet:
Sota-artiklat 1798, ”Kuning:sen Maj:tin Sota-Artikelit Hänen Sotajoukollens Maalla ja Merellä”. Tukholma 31.3.1798. 10. luku, 20.-23. §. Myös verkkojulkaisu.
KA, Kejserliga överkrigsdomstolen – Keisarillinen ylisotaoikeus, Ca2, pöytäkirjat 1818-1827.
Kirjoittaja on FM, joka kirjoittaa väitöskirjaa aiheesta Keisarillinen ylisotaoikeus ja kolme kenraalia. Sotilaallisen tuomioistuimen ensimmäinen kausi 1816-1831. Toivanen on kirjoittanut yhdestä ylisotaoikeuden puheenjohtajasta, Gustaf Adolf Ehrnroothista, sekä muista ko. suvun 1700-1800-luvun sotilaista artikkelin teokseen Ehrnrooth. Kenraali- ja liikesuku modernin Suomen synnyssä 1750-1950 (toim. Niklas Jensen-Eriksen, Sakari Siltala ja Ahto Apajalahti, Siltala 2017). Artikkeli avaa menestyneen sotilassuvun jäsenten vaiheita Ruotsin ajan viimeisinä vuosikymmeninä sekä suvun sopeutumista Suomen sodan jälkeisiin muutoksiin.