Anu Lahtinen: Digitoidut kuvat – löytöjä ja lähdekritiikkiä

Digitoitujen kuvien tarjonta ja hyötykäyttö on kasvanut viime vuosina nopeasti. Hyvinkään seudun historiaa kirjoittaessani oli huikeaa seurata, millä vauhdilla muistiorganisaatiot ovat digitoineet kuvia. Niitä on ainakin periaatteessa helppo etsiä esimerkiksi Finnan (finna.fi) kautta, missä on lukemattomien eri museoiden, arkistojen ja kirjastojen kokoelmia. Joku tärkeä Hyvinkään historiaa valaiseva kuva saattaa fyysisesti sijaita toisella puolella maata, mutta hakemalla vaikkapa kuvia  avainsanalla ”Hyvinkää + olympiatuli” tai ”Hyvinkää + työväentalo” saa näkyviin monipuolisesti kuvia.

Vaikka kaikkia kuvia ei käyttäisikään kuvituksena, ne jo itsessään tarjoavat tutkijalle tietoa menneisyydestä. Esimerkiksi tämä kuva Hyvinkään työväentalon rakentamisesta tarjoaa tietoa rakennusvaiheesta, enkä olisi sitä koskaan osannut tai ehtinyt lähteä Työväen Arkistosta erikseen hakemaan. Nyt kuvaa ja sen rakennusta voi verrata helposti Finnan kautta löytyviin muihin kuviin, jotka sijaitsevat Hyvinkään kaupunginmuseossa.

Kun kuvamäärä on suuri ja kuvat on arkistoitu ja luetteloitu eri tavoin, tulee toisaalta vastaan uusia ongelmia. Kuvien yhteyteen on merkitty vaihtelevasti lisätietoja, josta tutkimuksessa usein puhutaan ”metatietona”: mistä kuva on, kuka sen on ottanut, keitä siinä esiintyy, miltä vuodelta se on, millaisiin aiheisiin (olympiatuli, työväentalo) se liittyy. Nämä tiedot ovat usein tarpeellisia, jotta haku onnistuisi. Ne ovat väistämättä kuitenkin puutteellisia ja joskus myös virheellisiä. Kuvahakuja tehdessäni olen löytänyt Hyvinkään villatehtaisiin tai työväentaloon liitettyjä kuvia, jotka eivät mitenkään ole voineet olla Hyvinkäältä. Ei ole myöskään poikkeuksellista, että sama kuva on eri kokoelmissa ajoitettu aivan eri vuosikymmenelle.

Tämä ei ole yleensä digitoijan tai digitoinnin vika sinänsä, vaan kuvakokoelmissa on voinut olla alun perin vajaita tietoja. Digitoinnin yhteydessä ei useinkaan ole ollut varaa ja aikaa erikseen selvitellä kuvien taustoja tai yhtenäistää hakusanoja. Samalla, kun digitoidut kuvat avartavat valikoimaamme ja lisäävät tietojamme, metatietojen sekaannukset muistuttavat,  miten vaikeaa oikeastaan on valita sopivat asiasanat ja tiedot kuvan yhteyteen.

Kaikki samaa aihetta esittävät kuvat, joissa on hiukan erilainen asiasana, eivät välttämättä löydy, vaikka sitkeästikin yrittäisi. ”Olympialaiset + soihtu + Hyvinkää” tuottaa hakuna hiukan eri tuloksen kuin yllämainittu ”Hyvinkää + Olympiatuli”.  Hyvinkää-kirjan osalta huomasin jälkikäteen, että olympiatulen vierailusta olisi ollut olemassa kuva, jossa soihtua kantaa myöhempi ministeri, ”Hyvinkään oma poika” Olavi J. Mattila. Olisi ollut hauska käyttää kirjassa kuvaa, jossa yhdistyivät sekä suuri urheilutapahtuma että merkkihenkilö. Kuvitusta etsiessäni käytin kuitenkin hiukan erilaisia hakusanoja, ja Mattilan valokuva jäi katveeseen.

Jos hakusanat eivät tuota tulosta, se ei siis vielä tarkoita etteikö kuvia olisi, niissä vain ei ole juuri niitä avainsanoja, joita kirjoittaja etsii. Edelleen on hyvä muistaa, että on tavattoman paljon kuvia, joita ei ole ollenkaan digitoitu, tai niitä ei ole voitu laittaa julkiseen hakuun esimerkiksi tietosuoja- tai tekijänoikeussyistä. On myös todennäköisempää, että digitoiduissa asiasanoissa on nimetty merkittävä poliitikko, kuten vaikka Mattila, muttei välttämättä kuvissa esiintyviä tavallisempia hyvinkääläisiä henkilöitä.

Kokoelmien hoitaja ei voi käyttää kaikkea aikaa metatekstien kirjoittamiseen ja asiasanojen keksimiseen. Ja hakijan tavoitteesta riippuu, riittääkö mikä tahansa kuvalöytö vai pitäisikö saada kattava otos.  Tämän lastun esimerkit ovat melko harmittomia ja helpot tarkistaa. On silti hyvä miettiä, mitä kaikkea haussa ehkä menee ohi ja millaisia tulkintavirheitä voi tulla, jos hyväksyy hakutulokset ja asiasanat sellaisinaan.

Kun pikahaulla nopeasti löytää ”ainakin jotain”, voi tulla olo, että äkkiähän tämä hoituu. Historiantutkijan perustyökalut, kriittinen lähteen tarkastelu ja rauhallinen tietojen vertailu, ovat silti digitoitujen aineistojen parissa yhtä tarpeellisia kuin paperistenkin kokoelmien maailmassa. Jos digitoidut lähteet edustavat historioitsijalle omansalaista digiloikkaa, on lähdetyön ja metodiopetuksen tärkeää kulkea siinä rinnalla.

Kirjoittaja on Suomen ja Pohjoismaiden historian professori (ma.), joka julkaisi syksyllä 2017 Hyvinkään seudun historian yleisesityksen (Hyvät, pahat ja Hyvinkääläiset. Hyvinkään seudun historia) ja käsittelee Hyvinkään seutua ja sen historiaa myös blogissa Hyvinkään harjumailta.