Virtualisoinnista on tullut kovaa huutoa monilla markkinoilla, erityisesti kun puhutaan palvelinten konsolidoinnista. Virtualisoinnilla on kuitenkin myös paljon annettavaa myös työpöydällä erilaisille käyttäjäryhmille.
Erilaiset myyntimiehet ja demojen pitäjät ovat jo pitkään käyttäneet virtuaalikoneita demoympäristöinään, sillä mikäs sen parempi kuin ottaa aina evrkkolevyltä mukaan varmasti toimiva ympäristö – jolta asioita voi mukavasti demonstroida ilman verkkoyhteyttä tai pelkoa että joku toinen sotkee samaan aikaan ympäristöä omalla demollaan.
Samalla tavalla ohjelmoijat ja testaavat voivat hyötyä virtuaalikoneista omassa työssään. Ei tarvita enää erillisiä testikoneita, kun erilaisia konfiguraatioita varten voidaan näppärästi ylläpitää yhteisiä virtuaalikoneita. Omalta työpöydältä poistumatta voi tarkistaa miten softa käyttäytyikään vanhemmalla versiolla Windowsia tai kuinka Internet Explorer raiskaakaan uuden ajax-sovelluksesi.
Toisaalta virtualisoinnin avulla on mahdollista myös paketoida kivasti kokonaisia kehitysympäristöjä. Tällaiselle hardcore-mac -käyttäjälle esimerkiksi on hurjan kätevää pystyä pyörittämään Linux-kehitysympäristöä ja Windows-testiympäristöä samassa koneessa. Vmware Fusionin avulla voin tarvittaessa jopa kopioida ko. ympäristöt palvelimelle pyörimään tai pyörittää niitä jollain toisella, tehokkaammalla pöytäkoneella. Ja kaikki tämä tieteknkin hyväksikäyttäen ja nauttien samalla OS X:n muista ominaisuuksista.
Virtualisoinnin myötä toki toiveet prosessorien tehon ja multicoreisuuden suhteen kasvavat, samaten kuin muistitarve ja toisaalta vieno toive nopeaa IO:ta varten. Virtualisointiympäristöt ovat kuitenkin kehittyneet jo niin paljon, että käyttökokemus nykyaikaisella raudalla alkaa olemaan kohdillaan.
