Etelä-Suomessa paistaa aurinko ja poliitikot puhuvat totta

En ole poliittisen keskustelun asiantuntija, mutta varovainen havaintoni on, että johtavat poliitikot ottavat tässä ajassa suurempia vapauksia totuuden suhteen kun aikaisemmin.

Ehkä räikein ilmivale tulee ulkoministeri Soinilta, joka lausui 10 päivää ennen hänen ja 20 muun puoluejäsenen loikkausta Peurssuomalaisista näin: “Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön”. Ajatus ei ollut mieletön, vaan todistettavasti kyse oli pitkälle edenneestä suunnitelmasta, joka kylläkin oli Suomen poliittisen historia valossa aika ”mieletön”.

Toinen, samaiseen episodin liittyvä vääristely on Juha Sipilän ”lentonäytös”. Pääministeri väitti pokkana olleensa täysin tietämätön Perussuomalaisten suunnitelmista, vaikka tuore kirja paljastaa, että Sipilä oli tietenkin pohtinut hallituskumppaneiden kanssa eri strategioita ja heillä oli hyvissä ajoin osviittaa ”sinisestä tulevaisuudesta”. Se, että tiesikö Sipilä kaikki yksityiskohdat kuten puolueen merkillisen nimen – ei ole oleellista. Oleellista on se, että Sipilä ylinäytteli hämmästyneisyyttään ja ylläpiti jotain ihme teatteria strategian puuttumisesta ja siitä, että kulissien takana ei olisi minkäänlaista keskustelua tai poliittista peliä. Totta kai on! Tietoa tihkuu ja tiedon varassa tehdään alustavia valmisteluja. Harvemmin sitä kuitenkaan lähdetään poliittisten mielikuvien vuoksi lentokoneella Naantaliin. Olen tosin aina arvostanut insinöörien mielikuvitusta.

Se mikä on vaikeammin todistettavissa on miten todenmukaisia olivat Petteri Orpon arvopuheet. Nämä puheet olivat nimittäin niin vakuuttavia, että niistä tuli hyvälle mielelle. Kerrankin piirrettiin rajaa syvien rivien ja sivistyneen politiikan välille. Tosin, harvemmin on kenestäkään tehty yhtä nuhteetonta kun mitä Sampo Terhosta tehtiin, heti hänen puheenjohtaja kampanjansa jälkeen, jossa Terho esiintyi omille joukoilleen lähinnä salonkikelpoisempana versiona Jussi Halla-Ahosta.

Mitä SOTE:en tulee niin ollaan kyllä saatu aikamoisia lausuntoja sitä valmistelevilta poliitikoilta. Alexander Stubb aloitti väitteellä, ”suomalaisen ei enää tarvitse jonottaa terveyspalveluihin”, jonka todenmukaisuutta kukaan ei ole voinut missään vaiheessa vahvistaa. Kokoomuksen oma ehdotus kun on, että kansalaiset saavat toteuttaa valinnanvapauttaan jonottamalla maakunnan jakamia asiakasseteleitä.

Juha Rehulan ydinviesti, jota toistettiin pitkin viime kevättä oli että ”jatkossa kaikki palvelut saadaan samasta puhelinnumerosta” oli aika kaukana sosiaalipalveluiden asiakkaiden todellisuudesta. Heidän palvelut kun oltiin Rehulan omista aloitteista jaettu KELA:n, maakunnan ja SOTE-keskusten välille, puhumattakkaan lukuisista asiakassetelipalvelutuottajien viidakosta

Loppukeväästä hallituksesta viestittiin yhteen ääneen, että ”perustuslailliset esteet on poistettu”, vaikka puolitoista kuukautta myöhemmin koko hanke kaatui perustuslakivaliokunnassa perustuslaillisiin ongelmiin.

Ja sitten, Paula Risikko julisti tulevien muutosten olevan ”teknisiä” vaikka viime metreillä laitettiin erityissairaanhoidon pakka ihan uusiksi – Risikon aloitteesta.

Etelä-Suomessa paistaa muuten tänään aurinko!