Niklas Jensen-Eriksen: Murentunut mainosmahti

Artikkelin kirjoittaja Niklas Jensen-Eriksen on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija sekä yrityshistorian Casimir Ehrnrooth -professori Helsingin yliopistossa.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 29.9.1911

”Mainosrahat kaikkoavat Suomesta”, kirjoittaa Markkinointi & Mainonta -lehden Henrik Muukkonen tuoreessa kolumnissaan (3.8.2017). Facebook on uusimman osavuosikatsauksensa mukaan tahkonnut tuhdisti rahaa, kun taas Sanoma ja Alma Media valittelevat suomalaisten mediamarkkinoiden heikkoutta. ”Ei ole vaikea arvata, että entistä useampi dollari vilahti Facebookin kassaan Suomesta”, Muukkonen päättelee.

Kyse ei ole viime kvartaalilla tapahtuneesta muutoksesta. Digimainonta kasvaa, mutta suuri osa rahoista päätyy Suomessakin Googlen ja Facebookin kaltaisten yhdysvaltalaisjättien taskuun. Taustalla on ikivanha ilmiö: mainostajat sijoittavat rahansa sinne, mihin kuluttajien katseet ohjautuvat. Tästä syystä Helsingin Sanomiin oli sen parhaimpina aikoina tarjolla enemmän ilmoituksia kuin mitä se pystyi painamaan. 1940-luvulla Ludviginkadulla oli pitkiä jonoja, sillä HS oli paras ilmoitusväline pulakauden oloissa. Ihmisillä oli suuri tarve ostaa, myydä ja vaihtaa kaikenlaista. 1980-luvun lopulla lehti taas paisui asunto-, työpaikka- ja tavarailmoituksista, kun Suomessa oli nousukausi. Vielä 2000-luvun alkaessa painetulla Hesarilla oli 1,3 miljoonaa päivittäistä lukijaa ja sen osuus Suomen koko mediamainonnasta oli 15 prosenttia, kun koko internetin osuus oli alle prosentin. HS kilpaili MTV3:n kanssa Suomen suurimman mainosvälineen tittelistä, mutta ei juuri muiden kanssa. Jos halusit myydä asuntosi pääkaupunkiseudulla tai palkata uutta osaavaa väkeä yritykseesi, niin sinun oli lähes pakko laittaa ilmoitus Hesariin.

Sanoma lähti muiden mukana nettiin 1990-luvun lopulla. HS:n sisäiseen käyttöön keväällä 2000 laaditussa SWOT-analyysissä verkko oli merkitty sekä uhaksi että mahdollisuudeksi, kun taas heikkouksista löytyi kohta ”’monopoli’ turruttaa”. Sellaiseksi lehteä oli sen vahvan markkina-aseman vuoksi haukuttu jo pitkään. ”Monopolin” mureneminen oli kuitenkin hidasta, joten turtumistakaan vastaan ei taisteltu vimmaisesti eikä kaikkia pelimerkkejä laitettu nettiin. Sanoma halusi puolustaa vahvaa markkina-asemaansa ja HS:n suurta peittoprosenttia pääkaupunkiseudulla. Sille oli sisäisessä strategia-analyysissa keksitty kursailematon nimi: ”heartland dominance”. Lue loppuun

Niklas Jensen-Eriksen: Alvar Renqvist, Päivälehden ja HS:n mies

Artikkelin kirjoittaja Niklas Jensen-Eriksen on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija sekä yrityshistorian Casimir Ehrnrooth -professori Helsingin yliopistossa.

Alvar Renqvist vuonna 1928. Kuvaaja tuntematon, Museovirasto – Musketti

Alvar Renqvist (1868–1947) muistetaan miehenä, joka teki Otavasta kustannusalan jättiläisen ja Reenpäiden perheyhtiön. Harva tietää, että hän oli siinä sivussa mukana Päivälehden pelastusoperaatioissa ja Helsingin Sanomien perustamisessa.

”Otava ja kirjojen kustantaminen ei kuitenkaan pitkää aikaa ollut Alvar Renqvistin ainoana toimialana”, Rafael Koskimies kertoi kirjoittamassaan Otavan historian ensimmäisessä osassa vuonna 1946. Ei todellakaan. Koskimies muistutti Renqvistin ja Gösta Brandersin perustaneen Akateemiseen Kirjakaupan, jonka jälkimmäinen muutaman menestyksellisen vuoden jälkeen lunasti itselleen. Lisäksi Renqvist kuului useamman vuoden Kansallis-Osake-Pankin johtajistoon. Pankkiherra ei silti unohtanut kustantajan rooliaan, olihan hän silloinkin Otavan suurosakas. Eri tehtävien hoito vaati muutenkin tasapainoilua. Otavan asioitakin hän hoiti välillä Akateemisen tiloissa Aleksanterinkadulla.
Lue loppuun

Niklas Jensen-Eriksen: Sanoman Mussoliini

Artikkelin kirjoittaja Niklas Jensen-Eriksen on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija sekä yrityshistorian Casimir Ehrnrooth -professori Helsingin yliopistossa.

Einari Teräskivi Kuva: Suomen sanomalehdistön matrikkeli 1937

Einari Teräskivi
Kuva: Suomen sanomalehdistön matrikkeli 1937

”Minä olen Teräskivi, paina mieleen, Teräskivi, kaksi kovaa: teräs ja kivi, syntynyt Katajanokalla, linnassa.” Näin itsensä esitteli uudelle työntekijälle Sanoma Osakeyhtiön apulaisjohtaja Einari Teräskivi (1890–1951). Alkujaan sukunimi oli ollut Ståhl, mutta se muuttui aitosuomalaisina aikoina 1920-luvulla Teräskiveksi. Alkuosa olisi jo riittänyt käännökseksi, mutta miksi tyytyä yhteen kovaan, kun voi ottaa kaksi? Lue loppuun

Markku Kuisma: Helsingin Sanomat Nokian valtakunnassa

Artikkelin kirjoittaja professori Markku Kuisma on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkimusjohtaja.

kuva_nokian_valtakuntaSuomessa julkaistaan vuosittain iso joukko erinomaisia tietokirjoja ja yleistajuisia tutkimuksia, jotka eivät pulpahda asianharrastajia laajempaan tietoon. Media on kriisissään tällaisen valinnan tehnyt. Se on sääli pelkästään julkisen keskustelun köyhtymisen kannalta.

Voi olla ennenaikaista luokitella Carl-Gustav Lindénin Nokian valtakunta. Raportti hulluilta vuosilta (Gaudeamus, 2016, 373 sivua) unohduksiin hylättyjen teosten joukkoon. Suomenkielisenä kirja on sentään tämän vuoden uutuksia. Alkukielisenä, ruotsiksi, se ilmestyi 2015. Aika hiljaista on joka tapauksessa ollut aiheen merkitykseen nähden. Tai sitten omat monitorini ovat vinossa tai tukossa.

Lindén on talousjournalisti ja mediatutkija, joka on kiitettävällä tarmolla ja taidolla paneutunut Nokian suurmenestyksen synnyttämien “hullujen vuosien” ytimeen. Tavoite on mainio: selvittää kuinka koko Suomi viritettiin ja virittäytyi suuryhtiön taajuudelle taloudessa, politiikassa ja mediassa. Keskeisenä aineistona ovat yli sadan vaikuttajan haastattelut.
Lue loppuun

Aleksi Mainio: ”Puna-armeija ujuttaa miehiä Suomeen”

Artikkelin kirjoittaja on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija.

Tšekkoslovakian miehityksen vastainen mielenosoitus Siltasaarenkadulla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Simo Rista.

Tšekkoslovakian miehityksen vastainen mielenosoitus Siltasaarenkadulla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Simo Rista.

”Hullu vuosi” 1968 ajoi nuorisoa liikkeelle. Katukivet kelpasivat aseiksi ja punaviini inspiraation lähteeksi. Tuntui siltä, että kokonainen sukupolvi oli saanut herätyksen: maailmassa oli vääryyttä! Sotaveteraanit, isät eivät ymmärtäneet, mitä he tekivät Vietnamin viidakoissa ja Prahan kortteleissa. Lapsia poltettiin napalmilla ja tankit liiskasivat sosialismin pioneereja.

Suomessakin havahduttiin maailman kauheuksiin. Oman sukupolvensa valppaimmat nuoret marssivat mielenosoitusten eturivissä ja julistivat sanomaansa koko maailmalle: ”Ho, Ho, Ho Tši Minh!”

Sosialismi oli muodissa, mutta elokuussa 1968 sen maine kärsi kovan kolauksen. Neuvostoliiton johtama Varsovan liitto oli vyöryttänyt joukkonsa Tšekkoslovakiaan ja murskannut toiveet ”ihmiskasvoisesta sosialismista”. Tehtaankadun lähetystön edustalla nähtiin protesteja, punalippu kärysi Mannerheimintien kulmilla ja huhuja liikkui Neuvostoliiton pahoista aikeista Suomen suunnalla.

Pohjolan vaikea asema ”tunnettiin” myös Suuressa lännessä. Washington Post kirjoitti – sisäsivun kaksipalstaisessa uutisessa – Neuvostoliiton toteuttavan hämäräperäistä operaatiota Suomessa: puna-armeijan yksiköitä salakuljetettiin päivittäin Suomen puolelle odottamaan maan miehittämiselle suotuisaa hetkeä. Sotilaat tuotiin Vainikkalan kautta rajan yli suljetuissa tavaravaunuissa, lehti selitti varmana tietona.

Lue loppuun