Innostuneen yliopistoyhteisön infrastruktuuri

 Moni sivistysyhteisömme tuore jäsen tuntee suurta ylpeyttä tullessaan valituksi juuri Helsingin yliopiston opiskelijaksi. Eräs ystäväni muisteli hiljattain, miten hienolta tuntui ottaa ensimmäisiä kertoja esille ylioppilaskalenteri ja siten näyttää hienovaraisesti läsnäolijoille, että ”hei, minut on valittu Helsingin yliopistoon!” Ylpeyteen sekoittuu tunnetta kuulumisesta suurempaan kokonaisuuteen, ja ajatus siitä, että sen kokonaisuuden osana ehkä tekee jonakin päivänä suuria tekoja.

Mitä yliopistoyhteisömme sitten tekee sen eteen, että saisimme pidettyä tästä tunteesta kiinni? En puhu nyt ainoastaan opiskelijoista, vaan kaikista yliopistolaisista – myös niistä, jotka ovat olleet täällä vuosikymmeniä. Olemmeko unohtaneet sellaiset asiat kuin into, ylpeys ja halu kuulua yhteen? Koko yliopistomme menestyksen kannalta on merkittävää tunnistaa nämä voimavarat ja tehdä töitä niiden säilyttämiseksi.

Yliopistollamme on tapana suhtautua asioihin hieman turhan mekaanisesti. Sitä, että välkyt aivot haluavat hakeutua juuri meille, pidetään itsestäänselvyytenä. Ja se taas, että puhuttaisiin vaikkapa siitä miten yliopisto olisi yksinkertaisesti kivempi paikka olla ja työskennellä, ei oikein sovi tiukkaan analyyttisyyteen tottuneeseen ympäristöön. Eihän ”kiva” ole edes kunnollista suomea, herra paratkoon.

”Yhteisöllisyyden lisääminen” sen sijaan nähdään usein vihoviimeisenä ylätason haihattelulausekkeena, johon on vaikea saada mitään lihaa luiden ympärille. Usein unohtuu, että yhteisöllisyys tarvitsee oman infransa siinä missä kaikki muukin. Harvardilla on soutujoukkueensa, Trinity Collegella on nurmikkonsa ja kirsikkapuunsa, joiden alle kokoontua silloin harvoin kun Dublinissa aurinko paistaa. Mitkä ovat Helsingin yliopiston aseet yhteisöllisyyden lisäämiseen? Paljonko niitä on mietitty, ja olisiko syytä miettiä enemmän?

Voisimme aloittaa luomalla enemmän tilaa, joka houkuttelee kokoontumaan yhteen. Huonosti valaistu nurkka ja pari sohvaa ei yksinkertaisesti tähän riitä. Voisimme jatkaa luomalla epämuodollisempia tapaamisfoorumeita koko yliopistoyhteisölle. Joissakin maailman huippuyliopistoissa esimerkiksi kahville lähteminen opiskelijoiden kanssa professorille pakollista luennon jälkeen, jos opiskelijat haluavat jatkaa keskusteluja luennon aiheesta. Ja jos nyt oikein villeiksi heittäydytään, entä jos meillä olisi kerran lukukaudessa yhteinen ideailtapäivä, jossa yliopistoyhteisömme kokoontuisi työstämään satunnaisissa pienryhmissä vaikkapa ratkaisua johonkin ongelmaan yli ainerajojen, fuksista kansleriin? Tähän suuntaan on onneksi jo otettukin askeleita esimerkiksi mainiosti toimineiden Pecha Kucha –iltojen muodossa.

Mutta palataanpa sfääreistä ilmakehän alempiin kerroksiin. Yhteisöllisyys ei ole tärkeää vain siksi, että kaikilla olisi kivaa. Hyvässä yhteisössä ihmiset työskentelevät antaumuksella. Hyvässä yhteisössä syntyy raikkaampia, rohkeampia ja uraauurtavampia ideoita, sillä ihmiset uskaltavat avata suunsa ja ehdottaa jotakin hieman radikaalimpaa tai epäsovinnaisempaa. Ja ilman tällaista ajattelua ei synny uutta, ei innovaatioita eikä tieteellisiä läpimurtoja.

Innostuminen ja innostavuus pitäisikin nostaa yliopistolla takaisin muotiin. Niin sanottu yliopistolainen tapa esiintyä on melko jäykkä ja hillitty. Jos hieman provosoidaan, liiallinen innostuminen on populaaria ja siksi tuomittavaa. Rakas alma materimme tarvitsee lisää rohkeutta. Rohkeus taas ei synny tyhjästä, vaan sen edistämiseksi tarvitsemme uusia, vapaampia tapoja puhua ja toimia. Ja ehkä ripauksen ystävällistä ja rakentavaa epäsovinnaisuutta hierarkioiden ylittämisen, villimpien ideoiden ja innostuneen yhdessäolon muodossa.

Leena Pihlajamäki

Hallituksen puheenjohtaja
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY)

2 thoughts on “Innostuneen yliopistoyhteisön infrastruktuuri

  1. Kiitos kirjoituksesta! Olemme täällä Viikissä YVV-suunnittelijoiden ja tiedottajien kesken pohtineet yhteisöllisyyttä ja keinoja sen parantamiseen. Koemme asian tärkeäksi, koska hedelmälliseen vuorovaikutukseen ympäröivän yhteiskunnan kanssa todellakin tarvitaan sisäistä yhteisöllisyyttä ja hyvää fiilistä. Lääkkeeksi ensihätään järjestämmekin 19.5. ensimmäisen Viikki Campus Clubin (eli pubin) ravintola Gardeniassa! Paikalle odotamme sankoin joukoin opiskelijoita, tutkijoita, opettajia ja muuta henkilökuntaa tutustumaan ja viihtymään yhdessä. Kaksi seuraavaakin kertaa on kalenterissa ja toiminta jatkuu, mikäli innostusta löytyy.

  2. Hieno kannanotto tunteiden puolesta! Jättämällä ne syrjään ja leimaamalla ne vaikkapa “populaareiksi” olemme vain puolikkaita ihmisiä – vai ihmisiä lainkaan?

Comments are closed.