Käytännön ohjeita huostaanoton kohteiksi joutuneille

Tässä joitakin melko yksinkertaisia käytännön ohjeita, joissa ei ole erityistä järjestystä. Ne perustuvat esitettyihin tapauskuvauksiin.

- Lukekaa laki (lait) tarkkaan. Sosiaalityöntekijät eivät välttämättä ole perillä lain määräyksistä. Tai eivät ole lukeneet lakia pitkään aikaan (juuri nyt näin ei ole kun laki on ihan uusi, mutta tällä hetkellä he saattavat saada hyvinkin harhaista koulutusta lain soveltamisesta!)

- Muistakaa että ensisijainen asia on lapsen etu: pyrkikää itse aina toimimaan niin että lapsen etu toteutuu. Te osaatte sen vanhempana/sukulaisena yleensä arvioida myös parhaiten! Ja toisaalta juuri tässä teitä aliarvioidaan: lähtökohtaisesti katsotaan että teidän etunne ja lapsen etu on ristiriidassa

- Muistakaa että kiireellinen sijoitus edellyttää aina sitä, että lapsi on välittömässä vaarassa joko vanhempien tai oman käytöksensä takia. Muita hyväksyttäviä perusteita ei ole.

- Yli 12-vuotiasta lasta on aina kuultava henkilökohtaisesti ja hän saa muuttaa mieltään …

- Sellaisten yli 12-vuotiaiden lasten kiireellinen huostaanotto, jotka vastustavat sitä, ei käytännössä ole mahdollista, ellei mukana ole lääkärin lausuntoa, jonka mukaan huostaanotettava olisi jostain muusta syystä vaarassa, vaikka hän vastustaisi huostaanottoa ja olosuhteet ovat selvästi turvalliset

- Jos teille annetaan (mitä tahansa) lupauksia, pyytäkää ne kirjallisina tai nauhoittakaa ne

- Jos teitä uhkaillaan huostaanotolla, dokumentoikaa tällaiset uhkailut. Jos uhkailu koskee teidän käytöstänne, niin tehkää selvä ero sen välillä, otatteko vastaan avohuollon tukitoimia ja miten suhtaudutte työntekijään. Eli siis OK tukitoimille, mutta tämä ei estä kriittistä suhtautumista työntekijään! Se pitää vain tehdä selväksi

- Asiakkaana vaatikaa mahdollisimman paljon avohuollon tukitoimia: älkää kieltäytykö niistä! Niitä on siis nyt tarjolla ja erityisesti kotipalveluita, joita muuten ei edes voi saada

- Jos teidät pakotetaan lastensuojelun asiakkaaksi, niin ilmaiskaa aikomuksenne käyttää asiakkuutta täysimääräisesti. Pysykää selvillä oikeuksistanne.

- Älkää hermostuko ja kiihtykö: käyttäytykää aina kohteliaasti ja hillitysti mutta olkaa tiukkana. Jos teitä kohdellaan huonosti, todetkaa että tämä ei käy. Jos kiihdytte niin pyytäkää anteeksi ja hankkikaa käsiinne raportti tilanteesta.

- Teillä on aina mahdollisuus kannella kohtelustanne ja tehdyistä virheistä, ei siis tarvitse haastaa viranomaisia oikeuteen

- Lapsen huostaanotto käsitellään kuitenkin aina oikeudessa

- Ottakaa itsellenne asianajaja, jolla on kokemusta huostaanottojutuista ja joka on voittanut niitä

- Tämä ei ole liian sovinnollisen ja viranomaisiin myötämielisesti suhtautuvan asianajajan toimialaa!

- Välttäkää kuitenkin täydellistä sosiaalityöntekijöiden lukkiuttamista: heillä itsellään on ehkä huono ammatti- ja itsetunto. Mutta jos työntekijä on täysin kovakorvainen eikä piittaa lainkaan lapsen edusta tai oikeuksista, niin olkaa itse myös tiukkana.

- Mitä selkeämmin työntekijä sekoittaa oman henkilönsä juttuun ja suhtautuu teihin avoimen vihamielisesti, sitä enemmän virheitä hän tekee.

- Teillä on oikeus kaikkiin asiakirjoihin joita teistä ja huollettavinanne olevista lapsista on tapauksen yhteydessä tehty, myös esim kirjallisiin muistiinpanoihin, nauhoituksiin, videointeihin …

- Jos lapsenne on mahdollisen huostaanottouhan alainen, niin saattaa olla hyvä tutkituttaa hänet/heidät sellaisella lääkärillä johon itse luotatte. Psykiatreja on moneen lähtöön ja lastensuojelu saattaa pyrkiä tekemään tutkimuksia lääkäreillä jotka ovat tunnetusti myönteisiä huostaanotoille (kiitän OK:ta tästä ehdotuksesta).