Toimivaa ei kannata korjata

makelamattiSuomen rakentamista hallitsee tällä hetkellä yksi arvo: energiatehokkuus. Se menee tällä hetkellä kyseenalaistamatta kaikkien muiden arvojen ohi. Rakentaminen on aina asioiden yhteensovittamista. Siihen liittyy monia hyviä tavoitteita ja arvoja. Jos vain yksi asia otetaan huomioon, lopputulos saattaa olla hyvinkin ikävä. Mikähän meissä suomalaisissa on vikana, kun kukaan ei tänä päivänä tunnu pitävän huolta kokonaisuudesta?

Asia kulminoituu vähälukuisten talonpoikaistalojen kohtelussa. Siirrettävyys on ollut pohjoisen havumetsävyöhykkeen hirsirakennusten kiistaton etu. Koetapa siirtää keskieurooppalaistyyppinen perinteinen rakennus tai vaikkapa betonikerrostalo eri paikkaan! Ei onnistu. Toisin on Pohjanmaalla: talot ovat siirtyneet elinkaarensa aikana useammankin kerran. Viime sotiin asti siirrot toteutettiin perinteiseen tapaan niin, että talosta käytettiin kaikki: runko, ikkunat ja ovet karmeineen ja vuorilautoineen sekä lattiat ja katot listoineen. Pohjalaistalo on ekologinen. Se on nerokas rakennussarja, joka on voitu käyttää yhä uudelleen. Vaikka jokainen sukupolvi on tuonut taloon oman kerrostumansa, muutoksia ei ole tehty vaihtamisen pakosta vaan tarkoituksenmukaisuudesta.

EU:n energia-asetusta ollaan toteuttamassa Suomessa siten, että rakennuksen energiatehokkuutta on parannettava aina, kun rakennukseen tehdään rakennusluvan alaisia toimia. Sinänsä hyvä ajatus, mutta kulttuurirakennuksen kohdalla tämä voi johtaa siihen, että koko talon rakenne muuttuu ja historiallisia arvoja menetetään. Esimerkiksi rakennuksen siirtäminen uuteen paikkaan aiheuttaa sen, että sitä aletaan kohdella uudisrakennuksena. Käytännössä talosta modifioidaan matalaenerginen avaruusalus tukevine eristeverhoiluineen ja selektiivilaseineen.

Rakennuskannastamme ennen vuotta 1920 tehtyjä rakennuksia on 5,1%. Maamme energiataseeseen niillä on minimaalinen vaikutus. Sen sijaan merkitys kulttuuriympäristön ja Suomen eurooppalaisen identiteetin kannalta on oleellinen. Rakennuskantamme vanhimmat talot on tehty jo ennen Suomen teollistumista. Juuri teollistuminen lienee hiilipäästöjen vähentämistarpeen perustava syy. Miksi historiallisten rakennusten pitää paikata myöhempien aikojen aikaansaannoksia? Luonnonmukaisilla rakennusaineilla on kokonaisuuksia tarkasteltaessa huomattavia etuja pitkälle prosessoituihin materiaaleihin verrattuna.

Mikä hiertää? Onhan suojellut rakennukset vapautettu näistä muutoksista. Kulttuuriperintömme näkökulmasta myönnytys on kosmeettinen, vaikka suojelurakennuksiksi lasketaan myös kaavalla suojellut rakennukset. Kuntien kaavoitus ja rakennusten inventointitilanne on hyvin kirjava. Usein inventointi käsittää vain keskustaajaman. Tosiasia on, että kunnat ovat varsin huonosti selvillä siitä, mikä niiden rakennuskannassa on arvokasta. Rakennuksen arvottaminen vaatisi vähintään käynnin rakennuksen sisällä. Näin ei inventoinneissa useinkaan toimita.

Kaavoituksessa pidetään yhtenä ohjenuorana, että ratkaisut eivät ole ristiriidassa kulttuuriympäristön ominaisluonteen ja erityispiirteiden kanssa. Miksi rakennusten ominaisluonne ja erityispiirteet voidaan kuitenkin uhrata U-arvojen takia? Samalla tuhotaan myös niiden rahallinen arvo, sillä kulttuurirakennuksen arvo on talon alkuperäisosissa, ei eristekerroksissa. Miksi alkuperäinen ylipäätään pitäisi mestaroida joksikin muuksi? Ei toimivaa kannata korjata.

 

Kirjoittaja Matti Mäkelä toimii Pohjalaistaloverkosto –hankkeen projektipäällikkönä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

Yksi vastaus artikkeliin ”Toimivaa ei kannata korjata

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *