Marraskuun 18. päivänä K. A. Häyrynen järkyttyi. Hän oli juuri lukenut lehdestä agronomi A. Wartiaisen esitelmän, jossa moitittiin maalaisväestöä kehittymättömästä kilvoituskyvystä ja järjettömyyteen vivahtavasta tuhlailusta. Lehti oli Uusi Suometar. Elettiin vuotta 1886.

Katsottakoon vaan kahvikoneita, kuinka ahkerasti niitä käytetään päivä- ja miltei yökaudetkin umpeen, ja sitä kermamäärää, mikä tässä kulutetaan, – ja oikein täytyy kummaksua. Ei sillä hyvä, että emäntä ja isäntä, pojat ja tyttäret kaiken ikäiset runsaasti ja useasti ravitaan tällä juomalla, myös palkolliset ja loiset, vieraat ja kulkijamet saavat määrätyn osansa. – – mutta mitähän sanoo isännän rahakukkaro ja emännän maitopytty tästä?
– – ei tarvita suuria matematillisia tietoja laskuun, kuinka monta markkaa ja penniä tällaisessa taloudenpidossa joutuu isännän kukkaroon ulostekojen, palkkojen ja muiden välttämättömäin menojen suorittamiseksi. – – kansaltamme puuttuu tarpeellista kilvoitus- ja päättämiskykyä taloudellisissa asioissa, esitelmöitsijä paheksui.

Ennenkin maalaisia oli sanomalehdissä moitittu laiskuudesta, haluttomuudesta kaikkeen työhön ja toimeen sekä ylellisestä, tuhlaavaisesta elämästä. Häyrynen päätti kirjoittaa Mikkelin Sanomiin.

Lehden palstoilla virisikin vilkas keskustelu. Osa kirjoittajista korosti maalaisten ahkerointia luonnon armoilla ja maalaisen elämäntavan yksinkertaisuutta. Jos salomaiden ymmärtämättömät asukkaat olivatkin joskus sortuneet tuhlailuun ja nautintoaineisiin, se johtui nimenomaan ylempien kansanluokkien antamasta huonosta esimerkistä.

Kirjoittajien mukaan talonpoikia rasittivat suuret verot, joiden turvin isopalkkaiset virkamiehet ja muut sivistyneet saattoivat kevyttä työtä tehtyään hekumoida kaupungeissa. Virkamiesten palkkoja oli siis alennettava.

Osassa kirjoituksista puolustettiin sivistyneiden tarpeita ja kuvailtiin heidän velvollisuuksiaan. Eräs kirjoittaja muistutti sivistyneillä olevan rahaa vaativia sivistystarpeita talonpoikien olemassaolotarpeiden lisäksi. Ja sivistyneillä oli velvollisuus sivistää talonpojistoa. Myös maaseudun irtaimen väestön oloja oli pyrittävä korjaamaan, koska tämä kansanosa eli kurjimmissa oloissa. Tosin yksi suurimmista syistä kurjuuteen oli laiskuus.

Maanomistajien verokuormaa oli kirjoitusten mukaan pyritty lieventämään ja oli huojennettukin alkuperäisestä, mutta virkamiesten palkkojen alentamisesta pelättiin seuraavan korruptiota ja huolettomuutta virkatoimissa, kuten monissa maissa kuului käyneen.

Nimimerkki ”Maalainen joka joskus on käynyt kaupungissa” purki tuntojaan näin:

K. P. syyttää maalaisväestöä laiskuudesta ja toimettomuudesta. Tuota vanhaa valitusvirttä olemme usein saaneet kuulla taistellessamme epäsuotuisaa luontoa vastaan, joka niin kernaasti pettää toiveemme ja palkitsee vaivamme huonoilla sadoilla. Kun kaupunkilaiset kesäksi muuttavat maalle lystäilemään ja lepäävät pitkät kesäiset päivät viheriässä nurmikossa kuunnellen satakielen suloisia säveleitä, ei voi ihmetellä, että käsitteet maaseutu ja laiskuus siinä suhteessa ovat toisensa kanssa sukua. Vaan maamiehellä on kylliksi työtä kesät talvet eikä hänellä ole loma-aikaa päivääkään, kuin sitä vastoin valtion virkamiehille esimerkiksi koulunopettajille suodaan virkalomaa 4 kuukautta, se on ⅓ koko vuodesta. Päivännoususta auringon laskuun saakka toimii talonpoika kesällä ahkerassa työssä ja talvella hän nousee ylös samaan aikaan kuin herrat kaupungissa käyvät levolle.

Kirjoittaja FT Sirkku Piispanen työskentelee projektipäällikkönä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Digitaalisen aineiston tutkimuskäyttö – case maaseutukaupunki Mikkeli -hankkeessa.