Toisinaan kannattaa sukeltaa vieraisiin vesiin. Itse tein näin työkavereideni innoittamana ja lähdin tutkimusmatkalle Pellervo-seuran järjestämään Sote ja osuustoiminta -seminaariin. Seminaarin tavoitteena oli tarkastella, miten osuustoimintamalli voisi olla rakentamassa kansalaislähtöisiä, toimivia ja tehokkaita sosiaali- ja terveyspalveluita.
Pellervon toimitusjohtaja Sami Karhu kuvasi avauspuheenvuorossa sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksessa kumpuavan ”torpparivapautuksen, siirtokarjalaisten asuttamisen, kaupungistumisen ja palkkapankki-järjestelmään verrattava uusi avautuva mahdollisuus myös osuustoiminnalle”. Mahdollisuuksien katsotaan avautuvan valmisteilla olevan valinnanvapauslainsäädännön kautta.
Seminaarissa olin osuustoiminta-noviisi ammattilaisten keskellä. Sotesta ja hyvinvointipalveluista koen sentään olevani kohtuullisen perillä. Tästä lähtökohdasta päädyin kiteyttämään oman pohdiskeluni seuraavalla tavalla.
Osuuskunnille voisi olla jalansijaa uudessa sote-järjestelmässä ainakin seuraavassa neljässä muodossa:
- Osuuskunta maakunnan palvelulaitoksena
- Osuuskunta palvelun tuottajana
- Tuottajaosuuskuntana, joka olisi pienten paikallisten yritysten yhteenliittymä
- Pieniä osuuskuntia avustavana ”sateenvarjo-osuuskuntana”, joka vastaisi esimerkiksi jäsentensä markkinoinnista.
Ensimmäinen vaihtoehto edustaa vaihtoehtoskaalan laajinta reunaa (palvelulaitos) ja vaihtoehto kaksi (yksittäinen osuuskunta yhtenä palveluntuottajana sote-markkinoilla) on janan toisessa päädyssä.
Maakunnan palvelulaitos osuuskuntana?
Sote-uudistuksesta on järjestämislakiluonnoksessa linjattu, että maakunnan on erotettava omassa toiminnassaan palveluiden järjestäminen ja tuottaminen. Maakunnan omasta palvelutuotantotoiminnasta vastaa lakiluonnoksen mukaan maakunnan palvelulaitos ja käytännössä sille kuuluu erikoisatason palvelujen tuotantoa, esimerkkinä (ehkäpä) erikoissairaanhoidon tehtäviä. Maakunnan palvelulaitoksen juridinen muoto on luonnoksessa itsenäinen julkisoikeudellinen oikeushenkilö.
Mikäli maakunnan palvelulaitos olisi osuuskunta, sen jäseniä voisivat laajimmillaan olla ”maakuntalaiset” eli maakunnan alueella vakituisesti asuvat kansalaiset. Tällöin malli muistuttaisi kuluttajaosuuskuntaa. Ehkäpä jäseniä voisivat olla myös jotkin sote-alan järjestöt taikka yritykset. Miksei joltain osin myös vapaa-ajan asukkaat.
Rahoitus maakunnan palvelulaitoksen toimintaan tulee lakiluonnosten mukaan valtiolta maakunnalle osoitettavasta rahoituksesta. Herääkin kysymys, voisiko esimerkiksi maakunnan yritykset tai säätiöt rahoittaa maakunnan palvelulaitoksen toimintaa, mikäli niillä olisi olemassa siihen tahtotilaa? Tämä olisi mahdollista osuuskuntamuotoisessa palvelulaitoksessa ja voisi tuoda sote-palveluihin paikallista omistajuutta.
Valinnanvapaus ja pienet toimijat
Seminaarin osallistujat nostivat esiin huolen siitä, kuinka pienet yritykset (muutkin kuin osuuskunnat) tulevat pärjäämään sote-markkinalla valinnanvapauden astuttua voimaan. Kuinka asiakas tunnistaa pienen sote-alan yrityksen ja miten asiakas valitsee tilanteessa, jossa vaihtoehtoja on paljon? Karkaako tuotanto suurten toimijoiden, kuten Attendon tai Terveystalon käsiin? Seminaariosallistujien mielestä kyse on pitkälti markkinoinnista, johon taas pienellä yrityksellä ei välttämättä ole riittävästi voimavaroja. Voisiko tällöin ratkaisuna olla pienten yritysten muodostama tuottajaosuuskunta, jonka näkyvyys ja neuvotteluvoima voisi muodostua markkinoilla huomattavasti vahvemmaksi?
Toinen mahdollisuus näkyvyyden, tunnistettavuuden tai markkinoinnin ongelmaan voisi olla pieniä osuuskuntia varten perustettu ”sateenvarjo-osuuskunta”. Sateenvarjo-osuuskunta (siis osuuskuntien muodostama osuuskunta) palvelisi jäseniään tietyn tehtävän puitteissa, esimerkiksi (verkosto)markkinoinnissa.
Pelikirja muotoillaan nyt
Alkuperäinen kiinnostukseni osuustoimintaa kohtaan lähti juuri siitä pohdinnasta, voisiko osuustoiminnasta olla vähintään osavastaus niihin kriittisiin kommentteihin, joita sote-uudistusta kohtaan on esitetty. Näitä ovat esimerkiksi huoli päätöksenteon läpinäkyvyyden toteutumisesta, voitontavoittelu, pääomien karkaaminen alueen ulkopuolelle ja omistajuuden dilemmat.
Osuustoiminnassa voi olla hyötyjä, jotka kannattaa ottaa vakavasti palvelutuotantoa ja sen lainsäädäntöä suunniteltaessa. Parhaimmillaan osuuskunnat
- pystyisivät tuomaan sote-palveluiden omistajuutta lähemmäksi kansalaista
- tuottaisivat alueelleen yhteiskunnallista hyvää
- vahvistaisivat paikallistaloutta
- antaisivat sote-palvelutuotannossa sijaa myös sosiaalisille ja kulttuurisille arvoille talouden ohessa.
Ehkä kyse on seuraavaksi siitä, kuinka kunnianhimoisia sote-ratkaisuja ja -tavoitteita osuustoiminnan kärkitoimijat itse ovat valmiita asettamaan.
Kirjoittaja YTM Niina Kuuva toimii tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.