Kielenhuollollinen Suomi 100 -haaste

Suomen juhlavuoden hengessä olen käynnistänyt ihka oman Suomi 100 -hankkeen. Poistan kielestäni sata tarpeetonta lainasanaa. Aloitan kaikkein turhimmista. Ensimmäisenä mielessäni on elefantti. Täydellisiä synonyymejä on harvassa, mutta tässä nähdäkseni on sellainen: norsu ilmaisee täsmälleen saman, mutta tehokkaammin. Se on lyhempi, kauniimpi ja kaikin puolin nasevampi sana, vieläpä ilman vierasta F-kirjainta. Se jo paljastaa, että elefantti on kielellinen saaste. Enpä lausu sitä enää.

On tukulti muitakin lainasanoja, joille on olemassa tarkka suomenkielinen vastine. Sellaisia ovat esimerkiksi kravatti, systeemi, toksiini, klovni, firma, dispositio, tiimi, printteri, lavuaari ja mannekiini. Ne voi kaikki huoletta heittää jätepönttöön – sinne sekajätteisiin, jota ei kierrätetä. Pois vaan! En menetä mitään. Tästä lähin sanallisia tuotoksiani hallitsevat solmio, järjestelmä, myrkky, pelle, yritys, jäsennys, ryhmä, tulostin, pesuallas ja malli.

Seuraavana lahtipenkkiin joutavat tiedotusvälineiden levittämät muotilainat. Ennen vuotta 2004 harva tiesi, mikä on tsunami. Nyt tietävät. Kaakkois-Aasian hyökyaalto-onnettomuudessa japanilainen tsunami tappoi ällistyttävän tehokkaasti paitsi ihmisiä, myös tuhoisaa luonnonilmiötä kuvaavat sanat muista kielistä. Noiden vesien mukana huuhtoutui myös suomenkielen kaunis ja ilmaisuvoimainen hyöky. Se näyttää vallan kadonneen. Tsunameista uutisoidaan, ei vain Aasiassa vaan kaikkialla – jopa Suomen sisävesillä. Tiedotusvälineillä on suuri valta sanallisen tietoisuutemme kehittymiseen. Pelkään, että jonain päivänä joudun todistamaan uutislähetystä, joka rummuttaa seismon, solifluktion tai ehkä laviinin aiheuttamaa tragediaa. Hyi olkoon! Muotisanoista puuttuu tunne, koska niihin ei liity minkäänlaista esiymmärrystä. Hyöky vyöryy iholle paljon riipaisevammin kuin tsunami.

Uutisiin tunkee myös sellaista muotikieltä, jonka sanat ovat läpensä tuttuja vieraan kielen opinnoista. Silti on vaikea käsittää, miksi urheilu, sarja ja juontaja pitää korvata luonnottomilla sanoilla sport, liiga ja ankkuri. Kiviriipaksiko uutistenlukijat koetaan?

Suomen kielen ällöttävin sana on suoraan ruotsista repäisty kroppa. Se pitäisi panna verolle. Sananalkuinen konsonanttiyhtymä sopii ehkä eteläpohjalaisen suuhun, mutta ei savolaisen korvaan. Miksi kukaan, koskaan, milloinkaan käyttäisi omasta ruumiistaan, kehostaan tai vartalostaan noin rumaa ja vastenmielistä muotoilua? Ehkä siksi, että haluaa välttää sanan ruumis kaksoismerkityksen: elävä vai kuollut? Ilmeisesti he eivät tiedä, että kroppa se vasta kuollut onkin. Katsokaa sanakirjasta. Kroppa on joutavaa hienoilua. Itse asiaa se ei muuksi muuta. Ei muuta myöskään fiini eikä resurssi, ei edes kantarelli yhdellä T:llä.

Huono kieli on tutkijoiden helmasynti. Kansainvälisiin julkaisuihin tehdään perusteellinen kielenhuolto, mutta suomalaiselle yleisölle tarjotaan hätäisesti englanninkielisistä kirjoituksista kokoon murjottua käännöskieltä, hämäriä rakenteita ja sitaattilainoja vieraan kielen asussa. Niitä tunkee aivan arkisiin yhteyksiin: deadline, workshop, case-tutkimus, first draft. Miksi ihmeessä? Minulle sopii hyvin määräaika, työpaja, tapaustutkimus ja käsikirjoitus.

Sitaattilainojen ennätykset tehdään sittenkin liikekielessä. Niistä on helppo luopua. Suomen sekaan ripoteltuina sanat kuten management, slogan ja milk shake kuulostavat tökeröiltä, johtaminen, iskulause ja pirtelö kelpaavat minulle. Pop-lyriikan sanahirviö beibi särähtää korvaan joka kerta. Kaksi kertaa samassa kappaleessa, ja peli on menetetty. Ei pelasta Sibeliuskaan.

Joskus aivan arkipäiväisille sanoille haetaan hakemalla jokin laina-asu. Voin paljastaa, että se ei luo erityisen nerokasta vaikutelmaa. Miksi sanoisin negatiivinen tai positiivinen, kun tarkoitan yksinkertaisesti kielteistä tai myönteistä? Varsinaisia latteuksia ovat myös materiaali, balanssi, posteri, distribuutio ja potentiaali – siis merkityksissä aineisto, tasapaino, juliste, jakelu ja mahdollisuus.

Kuka on aberrantti?

Tiede tarvitsee tarkkoja ilmauksia. Huolellinen käsitteellistäminen on tiedeviestinnän elinehto. Tarvitaan myös lainasanoja, sillä uusille ilmiöille ei aina ole nimiä. Tutkimuksen ilmaisutarve voi olla hetkellinen, jopa kertaluonteinen. Siitä huolimatta – tai juuri siksi – kannattaa pysähtyä, ennen kuin ymppää kieleen uuden lainasanan. Mitä sinulle tulee mieleen sanoista aberrantti, submittaus, apodemialgia ja defenestraatio? Tutkimusjulkaisut ovat täynnä tällaista tiedesoopaa. Niiden sijasta kirjoitan poikkeava, jättäminen, kaukokaipuu ja ikkunasta viskaaminen. Uppo-outo käsite on laina-asussa vielä hämärämpi kuin omakielinen uudissana. Lainasanasta ei saa otetta. Sen sijaan oman kielemme johdoksilla muodostetuista uudissanoista pääsee heti jyvälle: rootedness kääntyy luontevasti juurtuneisuudeksi ja sitä lähelle tuleva käsite embeddedness petautuneisuudeksi. Lapsikin ymmärtää: niin makaat kuin petaat.

Seuraa haaste: Lainasanoilla ja ammattikäsitteillä kyllästetty kapulakieli vaanii jokaista tieteentekijää. Joskus se on ymmärtämättömyyttä tai osaamattomuutta, mutta usein pelkkää laiskuutta ja pahimmillaan omahyväisyyttä. Toivottavasti tämä kirjoitukseni on herättänyt niin paljon ihastusta, hämmästystä, inhoa ja vihaa, että intoudut tutkiskelemaan omaakin kieltäsi. Pysähdy hetkeksi. Millainen on sinun Suomi 100 -luettelosi (huom. luettelo, ei lista)?

Kirjoittaja Sulevi Riukulehto työskentelee tutkimusjohtajana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *