Maatalousosuuskunta Italiassa

Legnaia on Italian Toscanassa sijaitseva hieman erilainen maatalousosuuskunta. Vuonna 1903 perustettu osuuskunta on paikallinen toimija, jonka Firenzessä sijaitsevasta lippulaivamyymälästä löytyy puutarha- ja elintarvikekauppa sekä taimikasvatusta. Johtaja Carlo Pinferi syvensi osuuskuntansa toimintaa ja vei tutustumaan osuuskunnan taimituotantoon vieraillessani kansainvälisen MADIE-projektin mukana lippulaivamyymälässä.

Osuuskunnan johtaja Pinferi korosti, että osuuskunnan tarkoituksena on hyödyttää viljelijää ja antaa heille takaisin paras tuotto. Pinferi huomauttaa, ettei tämä tuotto kuitenkaan ole paljoa, eikä sillä voi rikastua. Legnaian tavoitteena onkin mahdollistaa viljelijöille parempi elämä ja antaa mahdollisuus jatkaa työtään.

Legnaia kasvattaa taimia ja toimittaa ne viljelijöille.

Miten viljelijöiden elämää kohennetaan ja tulevaisuuden työ turvataan?

Legnaian johtaja valaisee, että he kasvattavat taimia pääasiassa viljelijöitään varten, joiden kanssa he tekevät lisäksi tiivistä yhteistyötä. Joka vuoden loppupuolella, suunnilleen lokakuussa osuuskunta tekee kysyntäennusteen, sillä heillä on paljon informaatiota aikaisemmilta vuosilta. Tämän jälkeen osuuskunta tekee jokaisen viljelijän kanssa kasvatussuunnitelman, jotta ylituotannolta vältyttäisiin. Tavoitteena on optimaalinen tuotantomäärä oikeaan aikaan. Tällä tavoin Legnaia pyrkii antamaan tuottajille parhaan mahdollisen tuoton. Osuuskunta myy jonkin verran taimia kuluttajille, mutta pääasiallisesti taimituotantoa tehdään viljelijöitä varten.

Vaikka johtaja korostikin viljelijöiden etua, hän ymmärsi myös kuluttajien tärkeyden. Pinferin mukaan osuuskunta pyrkii välittämään kuluttajille yrityksen filosofiaa, jota hän kuvailee seuraavasti:

⁃Jos he (kuluttajat) kuluttavat yhden euron täällä, tämä euro pysyy täällä. Se ei mene muualle. Se pysyy täällä Firenzessä, koska me annamme tämän euron viljelijälle, jotta hän voi tehdä uutta tuotantoa. Ehkä jo ensi vuonna tästä kulutetusta eurosta tulee 1,1 euroa.

Legnaian toiminnassa näkyy yhteystyönhenki ja pitkäjänteinen ajattelutapa.

Kirjoittaja Essi Frondelius on tohtoriopiskelija ja toimii suunnittelijana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.