Lähtijät

Yhdet lähtevät omasta vapaasta tahdosta ja toiset pakon edestä. Osa lähtee nopeasti ja yllättäen. Toisten ääriviivat haalistuvat hitaasti, kunnes eräänä päivänä heitä ei enää ole. Joku lähtijöistä katsoo taakseen pitkään, kun toisen katse on ollut muualla jo vuosia.

Toisten lähteminen lisää myös omia lähtemiseen liittyviä ajatuksia. Miltä se tuntuisi? Uskaltaisiko? Olisiko se helpotus ja uuden alku vai tuhoisaa itsepetosta, jolla sivusta seuraten ei koskaan olisi ollut minkäänlaisia onnistumisen mahdollisuuksia? Olisiko kuitenkin parempi jäädä ja tyytyä siihen mitä on?

Viimeisen vuoden aikana olen nähnyt yliopistossa enemmän lähtemistä kuin koskaan aikaisemmin. Monet ovat lähteneet pakosta, mutta eivät suinkaan kaikki. Tuntuu siltä, että irtisanomiset ovat vieneet mukanaan myös sellaisia, joiden työpaikat eivät ole olleet suoraan uhattuina. Onko niin, että usko yliopistoon työantajana on saanut vakavan kolauksen ja ihmiset äänestävät jaloillaan? Toisin sanoen työsuhteiden on koettu muuttuneen epävarmemmiksi yleisemminkin. Työantajan ja -tekijän välisen psykologisen sopimuksen on koettu siis tulleen rikotuksi (käsitteestä mm. Roehling 1997). Vai onko kyse vain yksilöiden henkilökohtaisista valinnoista?

Voi olla, että kotimaisen yliopistolaitoksen kyky houkutella ja sitouttaa työntekijöitä on heikentynyt yleisemminkin. Tuoreessa Acatiimi-lehdessä esitettyjen tietojen valossa aivopako Suomesta on ollut kiivasta vuosina 2005–2015. Tohtorikoulutuksen saaneita on muuttanut Suomesta 1161 enemmän kuin heitä on maahan tullut (Lindström & Kolu 2017). Myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden aivopakoa on kuvattu suureksi (Repo 2017). Itsekin tunnen tohtoreita ja maistereita, jotka ovat muuttaneet tai muuttamassa työn perässä sellaisiin maihin, kuten Yhdysvallat, Saksa, Norja ja Serbia. Toisaalta esimerkiksi Opetushallinnon tilastopalvelun mukaan tilanne on vähemmän dramaattinen, ja Suomen aivovienti on normaalia pohjoismaista tasoa kertoen omalta osaltaan lähinnä kansainvälisen liikkuvuuden kasvusta (Haapamäki 2017).

Korkeakoulutettujen lisääntynyt muutto ulkomaille ei toki kerro siitä, missä määrin Suomen sisällä yliopistojen työntekijät siirtyvät muiden työantajien palvelukseen. Voidaan kuitenkin olettaa, että tätä tapahtuu huomattavissa määrin vuosittain myös irtisanomisten ulkopuolella. Siirtymistä ei tosin tule nähdä yksinomaan kielteisenä asiana, sillä vaihtuvuus on keskeinen osa normaalisti toimivia työmarkkinoita.

Olivatpa lähtijöiden syyt sitten rakenteellisista tekijöistä johtuvia, henkilökohtaisia tai näiden yhdistelmiä, on selvää, että heitä jäädään työyhteisöissä kaipaamaan. Aina he ovat olleet jonkun parhaita työkavereita, kenties myös hyviä ystäviä.

Kirjoittaja Aapo Jumppanen työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

Lähteet:

Haapamäki, Jukka (2017) ”Korkeakoulutettujen maastamuutto”. Vipunen – Opetushallinnon tilastopalvelu. Tammikuu 11.2017 (Verkkojulkaisu). Saatavilla: https://tilastoneuvos.vipunen.fi/2017/01/11/korkeakoulutettujen-maastamuutto/ (Käytetty 26.4.2017)

Lindström, Kai & Kolu, Timo (2017) ”Suomi menettää tutkijoita vahvoihin tiedemaihin”. Acatiimi – professorien, tieteentekijöiden ja yliopistojen opetusalan lehti. Numero 3/2017. (Verkkojulkaisu) Saatavilla: http://www.acatiimi.fi/3_2017/16.php (Käytetty 26.4.2017).

Repo, Harri (2017). ”Korkeakoulutettujen aivovuoto ulkomaille kiihtyy – kokonaisia tutkimusryhmiä lähtee”. 3.1.2017 (Verkkojulkaisu). Tekniikka ja talous. Saatavilla: http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/tutkimus/korkeakoulutettujen-aivovuoto-ulkomaille-kiihtyy-kokonaisia-tutkimusryhmia-lahtee-6611956 (Käytetty 26.4.2017).

Roehling, Mark V. (1997) ”The origins and early development of the psychological contract construct. Journal of Management History. Vol. 3 No. 2. P.204-217. MBC University Press.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *