Savonlinna, kulttuurin kesäinen oppimisympäristö

|
Vastaa
Vanha kivilinna kuvan taka-alalla, etualalla näkyy vesistö.

Savonlinna saattaa olla juuri sopivan kokoinen kaupunki muodostamaan oppilaitoksia laajemman oppimisympäristön, kirjoittajat katsovat.

”Savonlinnan oopperajuhlat käynnistyvät heinäkuussa. Niiden yli satavuotinen historia on tehnyt tehtävänsä ja tapahtuma vetää paikan päälle musiikin ystäviä kaikkialta maailmasta. Heinäkuun alussa Savonlinnan hämärtyvässä kesäillassa kuulee niin monia eri kieliä, että voisit olla vaikka Berliinissä tai Pariisissa! Mutta tänään olet Savonlinnassa todistamassa, miten rakastettu Taikahuilu-ooppera tekee paluun Olavinlinnaan. Ihmiset saapuvat näytökseen kävellen tutun ponttonisillan yli ja ilmassa on ensi-illan jännitystä. Muusikot virittävät jo soittimiaan ja kuorolaiset avaavat ääntään…”

Paljon on kuitenkin ennättänyt tapahtua ennen kuin ooppera on valmis esitettäväksi. Savonlinnan oopperajuhlien tuotannon eri vaiheissa työskentelee monenlaisia organisaatioita ja henkilöitä.

Kivenheiton päässä Olavinlinnasta sijaitsee Savonlinnan ammattiopisto Samiedu, jonka pääkampukselta on löytänyt kotinsa Savonlinnan oopperajuhlien lavasteverstas. Tämä on synnyttänyt tilanteen, jossa yritys eli Oopperajuhlat ja oppilaitos eli Samiedu (tietyt alat) muodostavat eräänlaisen symbioottisen oppimisympäristön, jossa molemmat saavat toisiltaan hyötyjä joustavassa vuorovaikutuksessa.

Koulun opiskelijat osallistuvat lavasteiden tekoon ja siirtävät lavasteet Olavinlinnaan antaen samalla osaamisestaan logistiikka-alan näytön. Kolmantena pyöränä oppilaitoksen ja yrityksen symbioosiin liittyy Samiedun Suomessa melko harvinainen teatteritekniikan toisen asteen koulutus, jossa opiskelijat harjaantuvat työstämään tarpeistoja kulttuurialan esityksiin, myös Olavinlinnaan.

Mainosjuliste, jossa on linnan kuva ja teksti "Savonlinna Opera Festival".

Savonlinnan kesässä soi musiikki. Kaupunki täyttyy muusikoista, laulajista, soittajista, opettajista, oppilaista ja lukuisista oopperajuhlien tuotannossa mukana olevista henkilöistä. Heille järjestetään monenlaisia alan kursseja, jotka on suunnattu sekä musiikin ammattilaisille että harrastajille.

Mukana Savonlinnaan musiikkikoulutuksia ja musiikkitapahtumia organisoimassa on Savonlinnan kesäyliopisto. Koska kesällä Savonlinnassa eletään parasta matkailusesonkia, on kesäyliopisto laajentanut oppimisympäristönsä tarjonnan myös musiikista nauttiville matkailijoille. He voivat osallistua esimerkiksi ennen illan oopperaa järjestettäviin teosesittelyihin, joissa asiantuntijoiden inspiroivista esityksiä saa uusia näkökulmia musiikista nauttimiseen.

Ehkä Savonlinna on juuri sopivan kokoinen kaupunki muodostamaan oppilaitoksia laajemman oppimisympäristön? Musiikillinen toiminta kun ylittää Olavinlinnan muurit ja laajentuu yli Savonlinnan kaupunkikeskustan ja Savonlinnan oppilaitosten rajojen. Savonlinnan kulttuurikesässä vaikuttavat myös esimerkiksi Taidelukio ja Musiikki- ja tanssiopisto sekä laaja joukko talkooväkeä ja kulttuurin ystäviä. Koko tämä paikallinen yhteistyöverkosto takaa, että Savonlinnaa voi todellakin kutsua kulttuurin kesäiseksi oppimisympäristöksi.

”Mutta nyt hys hys… on aika aloittaa näytös. Esirippu väreilee jo ja lopulta aukeaa.”

Hyvää kulttuurikesää!

Kirjoittajat Pekka Hytinkoski ja Eeva Uusitalo ovat Ruralia-instituutissa työskenteleviä kulttuurin suurkuluttajia, jotka pohtivat oppimisympäristöjä julkaisussaan ”Kurkistus eteläsavolaisiin oppimisympäristöihin” (PDF).

Kirjoitus liittyy ”Koulutusportti – Etelä-Savon pito- ja vetovoiman vahvistaminen koulutusmaakuntana” -yhteiskoulutushankkeeseen, joka toteutettiin aikavälillä 1.10.2020–31.12.2022 ja sen päärahoittaja oli Euroopan sosiaalirahasto. 

Ajattele ja toimi paikallisesti ja globaalisti

|
Vastaa

Timo Suutari.

Vuosikymmenten ajan toistettu ja useimmille tuttu toteamus ”ajattele globaalisti, toimi paikallisesti” muistuttaa, että kaikki paikat ovat kytkeytyneet toisiinsa ja että luontoa kuormittavat tekijät eivät pysähdy alueiden tai valtioiden rajoille. Samalla toteamuksesta on muodostunut paikallisen kehittämisen iskulause, jolla korostetaan toiminnan ruohonjuuritasoa.

Paikallisuuden merkitys on kietoutunut monitahoisesti maailmanlaajuiseen kestävyysmurrokseen. YK:n jäsenvaltioiden hyväksymä Agenda 2030 -tavoiteohjelma sekä Suomen kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus peräänkuuluttavat muun muassa yhdyskuntien ja paikallisyhteisöjen kestävyyttä. Yhteisöjen kestävyys tarkoittaa niiden kykyä vastata eteen tuleviin muutoksiin ja jatkaa uudistuneina olemassaoloaan. Tätä on paikallisyhteisöjen resilienssi eli muutoskestävyys tai muutosjoustavuus.

Erityiselle koetukselle paikallisyhteisöt ovat joutuneet maaseutualueilla: Yhteistoiminnan perinne on jo vuosikymmeniä ohentunut maatalouden rakennemuutoksen ja väestön vähenemisen myötä. Lisäksi työ, harrastukset ja asiointi kiinnittävät ihmisiä nykyisin yhä useampiin paikkoihin ja viiteryhmiin sekä osaksi virtuaalisia yhteisöjä. Tästä seuraa, että lähiympäristössä tapahtuvat asiat eivät välttämättä ole enää pääasiallinen mielenkiinnon kohde.

Yhteisöllisyyden murros on heijastunut myös paikallisyhdistyksiin, joiden on entistä vaikeampi saada ihmisiä sitoutumaan toimintaan pitkäjänteisesti. Huoli maaseudun paikallisyhteisöjen muutoskestävyydestä on aiheellinen.

Mahdollisimman monen tulisi löytää itselleen mielekäs tapa toimia paikallisyhteisöissä ja kokea kuuluvansa yhteisöön. Perinteinen yhdistystoiminta on edelleen hyväksi havaittu, mutta ei välttämättä ainoa tai edes ensisijainen keino kokea yhteenkuuluvuutta ja toimijuutta.

Vaikka verkkoympäristöillä on taipumus muuttaa ihmisten paikkasuhdetta, ne eivät tee ihmisestä paikatonta. Digitalisaation ansiosta esimerkiksi paikallisyhdistysten toimintaan voidaan houkutella mukaan ihmisiä, jotka eivät asu toistensa läheisyydessä eivätkä muuten kohtaisi toisiaan. Samalla paikallisyhteisön käsite laajenee ja yhteisön tärkeäksi kokemien asioiden eteen tehtävä työ saa uudenlaisia muotoja.

Paikallisyhteisöjen muutoskestävyys on lopulta niiden omissa käsissä. Ne eivät jousta ja mukaudu tahdottomina ulkoapäin tuleviin muutoksiin. Tämän vuoksi niiden on ajateltava ensi sijassa omia vahvuuksiaan ja erityislaatuaan.

Keskinäisriippuvuuden lisääntyessä niiden ajattelun ja toiminnan vaikutukset kuitenkin aina ulottuvat myös paikallista yhteisöä laajemmalle. Paikallisyhdistysten toiminnan ohjenuoraksi voitaisiinkin ottaa muokattu toteamus: ajattele ja toimi paikallisesti ja globaalisti.

Kirjoitus perustuu Kotiseutusuunnittelu maaseudun kehittämistyökaluna (Kotimatka) –hankkeeseen, jota on rahoittanut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan unionin maatalouden kehittämisen maaseuturahastosta.

Matkailukokemuksen kruunaa pizza ja burger?

|
Vastaa

Kesällä kerran pakkasin matkalaukkuni ja lähdin lomailemaan Lappiin. Kesäsesonki ei ollut vielä pyörähtänyt täyteen vauhtiin, joten siitäkö johtui, että ravintoloiden ruokatarjonta tiivistyi kahteen sorttiin: pizzaan ja burgereihin. Kaksikko oli valloittanut ruokatarjonnan kuin vieraslajit maantienlaidan kasvuston.

Kokemus terävoitti katsettani ja havaitsin saman linjan toteutuvan kautta Suomen. Monessa paikassa pizzan ja burgerin rinnalle oli nostettu jokin paikallinen erikoisuus, kuten Etelä-Savossa paistetut muikut.

Suljettu myyntivaunu pysäköitynä vesistön rantaan laatoitetulle alueelle. Vaunun vieressä on pöytiä ja penkkejä.

Burgervaunu – suomalaisen nakkikioskiperinteen jatkaja?

Minulla ei ole mitään pizzaa ja burgereita saati paikallisia erikoisuuksia vastaan. Ne ovat kelpo syötävää ja ainakin muikut suurta herkkua, jos ne on tehty tuoreista raaka-aineista.

Ja onhan meitä syöjiä moneen junaan. Savonlinnan asemalla kuulin varhaisteinin toteavan, että ne lörtsyt on kyllä hyviä, ja että on kiva syödä paikallisia tuotteita. Itse olin edellispäivänä rypistellyt otsaani lörtsyn teollisen makuiselle hillotäytteelle, josta ei osannut sanoa onko kyseessä mansikka- vai vadelmahillo.

Monen mielestä pizzaa ja burgereita ei voi syödä liikaa. Vaan eikö paatuneinkin pizzansyöjä ala kaivata vaihtoehtoja kolmen pizzapäivän jälkeen? Kuoriutuisiko hänestäkin edes lomamatkoilla rohkea ja utelias ruoallinen kokeilija?

Avoinna oleva valkoinen myyntivaunu. Ympärillä luminen maa.

Pizzaa ja burgeria, mutta mielenkiintoisessa pakkauksessa.

Monelle matkailijalle ruoka on olennainen osa matkakokemusta ja matkailusta haettavaa elämyksellisyyttä. Ruoan ilojen löytäminen hankaloituu, jos tarjonta on niukka. Vaatikaamme siis lisää valinnanvaraa.

Toki tarjontaa usein onkin, mutta se on piiloutunut tutun tai tavanomaisen taakse. Kaivetaan kätketyt helmet esiin! Kotiruokaa, olkaa hyvä! Voisiko huoltoaseman lounasbuffet yllättää? Tänne bistrotyyppisiä annoksia! Miten olisi taidolla valmistettu annos etnisellä twistillä ruokarekasta tarjoiltuna?

Meksikolaistyyppistä ruokaa tarjottimella. Vieressä vesipullo ja limsapullo.

Ruokarekan tarjonta saattaa yllättää makujen ystävän!

Rohkeasti kokeilemaan, etsimään ja löytämään! Nälkäkiukun korventama ja kapean tarjonnan turhauttama matkailija saattaa löytää ruoallista monimuotoisuutta yllättävistäkin paikoista.

Matkailu on elämysten ja uusien kokemusten etsimistä. Matkailijankin on syötävä joka päivä, mutta ruokailu ei ole pelkästään rutiinia tai polttoaineen tankkausta. Se on osa matkailun ja kohteen kokemista.

Hyvässä ruokakokemuksessa sulautuvat ruoka, maisema, ruokaseura, tunnelma, rakennettu ympäristö, aika ja paikka. Jos nämä natsaavat kohdalleen, saattaa minullekin maistua pizza tai burgeri.

Kirjoittaja on herkkusuu, joka miettii ruokamatkailua Ruralia-instituutin SToP – Saimaa Taste of Place: Ruoka paikan tunnun ilmentäjänä ja matkailun edistämiskeinona -hankkeessa, jota rahoittaa Etelä-Savon maakuntaliitto – Euroopan aluekehitysrahasto EAKR vuosina 2021-2023.

Mansikin puheenvuoro: lypsykarjasta kestävän ruokajärjestelmän perusta

|
Vastaa
Lehmä ulkoilemassa laitumella.

Suomalaista lypsykarjaa voisi olla nykyistä enemmänkin, arvioi kokemusasiantuntija Mansikki. Kuvat: Rodeo

”Olen lypsylehmä, siis märehtijä.

Ja kyllä, ruoansulatuksestani vapautuu metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu. Meidän suomalaisten nautojen ilmastovaikutus vastaa 2,1 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuosittain (Tilastokeskus 2021). Osuutemme maatalous-nimiseen tilastoluokkaan laskettavista päästöistä on 32 %, osuus ruoantuotannon päästöistä 13 % ja osuus Suomen kansantalouden kokonaispäästöistä 4,2 %.

Jos kasvihuonepäästöjen määrä olisi ainoa kestävyyden kriteeri, myös lypsy- ja muu nautakarjatalous tulisi kirjata sille pitkälle listalle toimintoja, joista tulisi luopua. Silti ilmastovaikutuskaan ei ole yksiselitteinen asia.

Käytän tähän puolustuksen puheenvuoron. Minun ja muiden lypsylehmien ruokinnan vaatima nurmiviljelty peltoala, joka on niittonurmia ja laitumia, sitoo peltomaihin hiiltä mullan muodossa (Leino ym. 2023). Ilman näitä nurmia kivennäismaapeltojen vuotuinen päästö (Heikkinen ym. 2013) olisi 1,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuosittain.

Turvepeltojen vuotuinen päästö on 7,7 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuosittain (Kaljonen ym. 2022). Eniten päästöjä syntyy yksivuotisten kasvien viljelyssä. Nurmirehuni viljely turvepellolla kuitenkin vähentää näitä päästöjä noin kolmanneksen. Jos puolet turvepelloista siirrettäisiin pysyviksi laitumiksi, olisi päästövähennys Mansikin matematiikallani runsaat miljoona tonnia. Tämä ja nurmien hiilensidonta riittäisi kompensoimaan metaanipäästön. Saisin märehtiä tunnontuskitta.

Me naudat, toisin kuin ns. yksimahaiset (ihminen, sika, broileri), elämme ja kasvamme ruoholla. Tätä ominaisuutta eivät emäntäni ja isäntäni täysimääräisesti hyödynnä, vaan nopean kasvun ja suuren maidontuotannon tavoittelussa ostavat ja itsekin viljelevät myös viljaväkirehua. Silti vain me naudat tuotamme ruohosta maitoa ja lihaa, jotka ovat suuren ravintoainesisällön ruokia (Saarinen ym. 2019).

Lehmä ulkona laiduntamassa suomalaisessa perinnemaisemassa

Kasvihuonekaasupäästöt eivät ole ainoa karjatalouden kestävyyden kriteeri (Leino ym. 2023). Ilmastovaikutuksen lisäksi merkittäviä ympäristövaikutuksia ovat luonnon monimuotoisuus viljellyissä ympäristöissä sekä vesistökuormitus maatalousalueilta.

Ensin vesistökuormituksesta. Kun maidon- ja lihantuotoksemme mitoitetaan ensi sijassa nurmirehun varaan, me mahdollistamme lannoiteravinteiden kierrätyksen. Lantani pellolle levitettynä on mitä tehokkainta kierrätystä. Yhdessä rehunurmieni viljelyn kanssa kierrätys suojelee vesistöjä rehevöittäviltä ravinteilta. Lantani voidaan kierrättää myös biokaasulaitoksen kautta: lannoitearvo säilyy, mutta lisäksi saadaan bioenergiaa.

Sitten monimuotoisuudesta: Meidän lypsylehmien symbioosi maatalousyrittäjien kanssa lisää maatalousluonnon monimuotoisuutta jo nykyisessä muodossaan. Viljelykierto on nurmien ansiosta monipuolisempi kuin erikoistuneilla kasvinviljelytiloilla keskimäärin (Leino ym. 2023). Jos, kuten usein on käytäntö, nurmet toteutetaan heinäkasvien ja palkokasvien kuten apilan seoksina, tulee maisemaan tarjolle kukkivia mesikasveja. Mesikasvit ovat monimuotoisen pölyttäjä- ja muun hyönteislajiston perusresurssi, joka eläinten ravintoverkoissa moninkertaistaa lajirunsauden aina lintuihin saakka.

Lisäksi omat ja kollegojeni jälkeläiset, vasikat ja nuorkarja, voivat laiduntaa luontotyypeillä, jotka ilman laidunnusta ovat eliöistöineen uhanalaisia. Näitä ovat esimerkiksi kedot ja hakamaat (Torres-Miralles ym. 2022).

Lehmän utareet.

Yksi yli sarviemme käyvä ihmisten keskustelu koskee maidon ja punaiseksi lihaksi kutsutun pihvin kuulumisesta ruokavalioihin (Saarinen ym. 2019). Myönnän heti, että tuhansia vuosia vanha sopimuksemme karjanhoitajien kanssa on pysynyt kannaltamme kovana. Sopimus on kuitenkin symbioottinen, jossa sekä ihminen että me hyödymme: ihminen saa ruokaa, me saamme suojaa, ruokaa ja hoitoa.

Nautoja on pelkästään Suomessa 840 000, ja siitä meitä lypsylehmiä 250 000. Luonnonvaraisina meitä ei esiinny. Lähin luonnonvarainen sukulaisemme on hirvi, mutta hirven lailla emme enää pärjäisi. Kotinavetassani olemme yksimielisiä: jos meiltä kysytään, annamme maitomme ja lihamme symbioosin hinnaksi.

On totta, että maailmassa meitä on kestämättömän paljon. Yhteenlaskettu elopainomme on suurempi kuin kaikkien luonnonvaraisten nisäkkäiden, päästäisestä sinivalaaseen, yhteenlaskettu elopaino (Bar-On ym. 2018). Tähän kohtuuttomuuteen toivomme ihmiseltä korjausta. Olemme samoilla linjoilla ravitsemuksen asiantuntijoiden kanssa: ihmisen hyvään ruokavalioon suositellaan sisällytettäväksi jonkin verran eläintuotteita, maito ja liha mukaan lukien. Siis kohtuus tässäkin.

Olen huolestuneena seurannut niitä lukuisia kriisejä, joiden kanssa te ihmiset lisääntyvästi kamppailette. Muistuttaisin roolistamme ruoan huoltovarmuuden ylläpitäjänä. Viime sodistanne on aikaa, mutta ne opettivat lypsykarjatalouden suuren arvon suomalaisten ruokaturvalle.

Maailmalta tunnetaan paljon tuotantotapoja, jotka ovat kestämättömiä ja epäeettisiä myös meidän nautojen etiikalla. Suomalaista tuotantotapaa ei tulisi verrata näihin.

Esimerkiksi pahamaineisella feed-lot-pihvikarjankasvatuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä minulla tavallisena suomalaisena lypsylehmänä on kokemusta. En myöskään osallistu trooppisten sademetsien hävitykseen.

Lehmä ulkona laiduntamassa suomalaisessa perinnemaisemassa.

Lopuksi haluaisin todeta, että meitä suomalaisia nautoja, etenkin lypsykarjaa, voisi reiluuden nimissä olla nykyistä enemmän. Samalla kun suomalaiset ihmiset kohtuullistavat eläintuotteiden kulutustaan, maailman väestö keskimäärin vaurastuu ja parantaa ruokavalioitaan. Me suomalaiset naudat ehdotammekin, että luokaa te, hyvät suomalaiset, Suomesta vientivetoisen lypsykarjatalouden mallimaa.

Palauttakaa lypsykarja myös nykyisin viljaan erikoistuneille alueille. Näin toimien saatte nurmien hiilinielu- ja viljavuushyödyt, saatte ravinteet kiertämään, tuotatte monimuotoisuutta, ja: pääsette vesi-intensiivisten nautakarjatalouden tuotteiden kautta reiluuden periaatteella jakamaan myös ulkomaisten kuluttajien ulottuville runsaita vesi- ja nurmirehuvarojanne. Lypsykarja kuuluu kestävän ruokajärjestelmän tukipilareihin.”

-Mansikki, 6-v.

Mansikin ajatuksia kirjasi Juha Helenius, joka on Helsingin yliopiston agroekologian professori ja strategisen tutkimuksen FOOD-ohjelman ohjelmajohtaja. Ohjelmassa etsitään ratkaisua siihen, miten edetään kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää. 

Akroekologian professori Juha Helenius.

Lähteet:

Bar-On, Y.M., R. Phillips & R. Miloa, The biomass distribution on Earth. PNAS 115.

Heikkinen, J., E. Ketoja, V. Nuutinen & K. Regina 2013. Declining trend of carbon in Finnish cropland soils in 1974–2009. Global Change Biology 19(5): 1456-1469. https://doi.org/10.1111/gcb.12137

Kaljonen, M., K.  Karttunen & T. Kortetmäki. 2022. Reilu ruokamurros. Polkuja kestävään ja oikeudenmukaiseen ruokajärjestelmään. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 38. http://hdl.handle.net/10138/349713

Leino, M., A. Huuskonen, C. Jansik, K. Järvenranta, T. Mehtiö & S. Viitala (toim.) 2023. Synteesi suomalaisen nautakarjatalouden kestävyydestä. Luononvara- ja biotalouden tutkimus 7/2023. Luonnonvarakeskus LUKE. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-604-7

Saarinen, M., Kaljonen, M., Niemi, J., Antikainen, R., Hakala, K., Hartikainen, H., Heikkinen, J. ym. 2019. Ruokavaliomuutoksen vaikutukset ja muutosta tukevat politiikkayhdistelmät. RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti. Valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan julkaisusarja 2019:47. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/han-dle/10024/161742

Tilastokeskus. 2021. Suomen kasvihuonekaasupäästöt 1990–2020. Tilastokeskus. https://www.tilastokeskus.fi/static/me-dia/uploads/yymp_kahup_1990-2020_2021_23462_net.pdf

Torres-Miralles, M., K. Särkelä, K. Koppelmäki, M. Lamminen, H.L. Tuomisto & I. Herzon  2022. Contribution of High Nature Value farming systems to sustainable livestock production: A case from Finland. Science of The Total Environment 839. https://doi.org/10.1016/j.scitotenv.2022.156267

Tekoälyn kanssa juttusilla yritysten muutosjoustavuudesta

|

Hannele Suvanto on Ruralia-instituutin väitöskirjatutkija.

Tekoälysovellus ChatGPT (Generative Pre-trained Transformer) on kohauttanut viime viikkoina ja syystäkin. Open AI:n kehittämä ChatGPT –tekoälysovellus on huikea menestys, kuin uusi paranneltu ja luova Google, joka vastaa kysymyksiin chatin tapaan ja tuottaa ihmisen kirjoittaman tekstin kaltaista tekstiä hetkessä kohtalaisen sujuvalla suomen kielellä.

Lue loppuun →

Maan päällä ja taivaan sinessä – Yhteispelejä ja konkreettisia utopioita

|

Tapani Köppä, valtiotieteen tohtori, dosentti ja vieraileva tutkija Ruralia-instituutissa.

Pelit olivat lapsuuteni ajanvietettä. Tammea, Halmaa, Mustaa Pekkaa ja muita Fortunoita pelattiin kavereiden kanssa ahkerasti. Shakkia opin pelaamaan alakouluikäisenä, kun meillä kortteeria pitäneen Hämeen Sähkön voimalinjan rakentajaporukassa oli taitava shakin harrastaja, hyväntahtoinen ja rauhallinen Pirtti-Karhuksi sanottu iso mies, oikealta sukunimeltään siis Karhu. Opin häneltä, ettei shakissa auta hermoilla, niin kuin vaikka Mustassa Pekassa, jossa huonot kortit toisinaan lensivät kiivaasti nurkkaan tappion häämöttäessä. Lue loppuun →

Strategioilla voidaan ohjata julkisia hankintoja kohti kestäviä innovaatioita, mutta tehdäänkö sitä?

|

Kuva: Canva

Marinin hallitusohjelman tavoitteeksi on asetettu, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035. Julkiset hankinnat ovat merkittävässä roolissa tämän tavoitteen saavuttamisen kannalta. Julkisten hankintojen kautta julkinen ja yksityinen sektori tekevät suurimman osan niiden välisestä yhteistyöstä. Tämän yhteistyön tavoite on tuottaa molempien tahojen yhteisellä panostuksella palveluita kolmannelle osapuolelle eli loppukäyttäjälle.

Lue loppuun →

Pelto kestävän tulevaisuuden oppimisympäristönä

|

Sattuipa takavuosina hassu tilanne, kun kysäisin lounasravintolan nuorelta tarjoilijaharjoittelijalta, mistä heidän ruokansa tulee. Keittiöstä, hän vastasi. Kun kysyin, mistä se tulee keittiöön, hän totesi, että ruokavarastosta. Kohtaamiseni nuorukaisen kanssa opetti minulle, että oppimisympäristö on syytä ajatella laveasti.

Lue loppuun →