Kuntaelinvoiman palapeli

Pasi Saukkonen, projektitutkija, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia

Palapelissä on useita, tiiviisti tosiinsa nivoutuvia paloja. Jos niitä puuttuu, se särkee arvoituksen ratkeamisen ja kuvan muodostumisen. Kuntien elinvoimassa on analogiaa tähän historialliseen peliin. Kuntaelinvoiman palapelin kokoamiseen tarvitaan nyt uutta lähestymistapaa ja innokkaita rakentajia. Lue loppuun

Vapaa-ajan asumisen kehittämisen mystisyys ja potentiaali

Monesta kehittämishankkeesta voidaan jälkeenpäin todeta, että olisi ollut parempi, ettei kehittämään olisi koskaan alettukaan. Tästä todistavat vaikkapa jotkut peruuttamattomat kaupunkikuvalliset muutokset tai innovatiiviset kemikaalit, joiden puhdistukseen kuluu enemmän rahaa niistä saatuihin hyötyihin verrattuna.

Kehittämistoiminta koskee myös yhteisöjä. Viime vuosina yksi mielenkiinnon kohteena oleva ryhmä on kuntaan muualta tulevat monipaikkaiset asukkaat. He kiinnostavat erityisesti kuntia, joiden väkiluku on vähenemässä ja joissa samanaikaisesti on vapaa-ajan asukkaiden suhteellinen osuus väestöstä jatkuvasti noussut. He tuovat tutkitusti ostovoimaa ja muuta vireyttä erityisesti kesäkautena monen maaseutukunnan elämään. Lue loppuun

Maahanmuuttajat maaseudun yritysten voimavarana

Väestön vähenemisen ja ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet ovat arkipäivää jo monelle maaseudulla toimivalle yritykselle. Kun työssäkäyvä väestö vähenee, tarvitaan uusia maallemuuttajia, olivatpa he sitten kotoperäisiä tai maahanmuuttajia. Monelle maaseudulla toimivalle yritykselle maahanmuuttajien tarjoama työvoimapotentiaali onkin tärkeää. Suurin osa Suomen maahanmuuttajataustaisesta työvoimasta asuu ja työskentelee kuitenkin suurissa kaupungeissa. Maaseudun yritysten työvoiman turvaamisen kannalta olisikin tärkeää, että myös maaseudulla toimivat yritykset ja maaseutukunnat kykenisivät houkuttelemaan ja kiinnittämään maahanmuuttajia osaksi maaseudun paikallisyhteisöjä. Lue loppuun