Ajatus toiminta-avustusten jakokriteereiden uudistamisesta yhtenäisemmiksi, ennakoitavammiksi ja läpinäkyvämmiksi nousee usein esiin. Talousjohtokunta aloittaakin usein prosessin, jonka tavoitteena on jakomallin uudistaminen milloin milläkin perusteella. Prosessi ei kuitenkaan koskaan johda mihinkään, koska urakka on niin suuri ja vaikea. Tilannetta ei ainakaan helpota se, että TJK aloittaa työnsä suhteellisen myöhään, sen puheenjohtajalla on ainainen kiire, uudistusryhmästä tulee liian suuri tehokkaan työskentelyn kannalta ja useimmilla sen jäsenistä ei ole riittävää kokemusta HYYn järjestökentästä.
Uudistus nousi jälleen kerran esiin HYYn tämän vuoden talousarviosta päätettäessä. Koska nyt ilmassa näyttäisi olevan tavallista enemmän tahtoa saada jotain aikaan, olisi uudistusta valmisteltaessa ehkä syytä ottaa opiksi aiemmista virheistä. Tässä siksi joitain ajatuksia siitä, millaisia kysymyksiä uudistuksen yhteydessä tulee vastaan, sekä hieman osittaisia vastauksia niihin.
Yleisiä periaatteita
Läpinäkyvyys ja ennakoitavuus toteutuvat parhaiten jonkinlaista pisteytysmallia käytettäessä. Järjestön toiminta pisteytetään erilaisten kriteereiden mukaan, minkä jälkeen avustuspotti jaetaan järjestöjen kesken niiden pistemäärien mukaisessa suhteessa. Järjestöjä ei luokitella esimerkiksi ainejärjestöihin, osakuntiin ja muihin järjestöihin, vaan kaikki järjestöt pääsevät osallisiksi samasta avustuspotista.
Yhtenäisyyden vuoksi toiminta-avustus ei perustu järjestön nimeen, vaan samasta toiminnasta myönnetään sama määrä avustusta riippumatta siitä, onko kysymys ainejärjestöstä, osakunnasta, kuorosta vai urheiluseurasta. Toinen näkökulma samaan periaatteeseen on, ettei järjestön toimintaa verrata sen tarkoitukseen vaan kaikille yhteisiin kriteereihin.
Näistä periaatteista on ehkä kuitenkin hyvä tehdä kaksi poikkeusta. Ylioppilasteatteria ja musiikkikorporaatioita kohdellaan muutenkin eri kriteerein kuin muita HYYn piirissä toimivia järjestöjä, joten ehkä myös niiden toiminta-avustukset olisi hyvä jakaa omalla tavallaan. Toisaalta taas avustuksia jakavat talousjohtokunnassa poliittisten järjestöjen edustajat, joten selkeiden eturistiriitojen välttämiseksi olisi suotavaa, että poliittisten järjestöjen toimintalisä jaettaisiin eri potista kuin muiden järjestöjen avustukset. Jakomalli itsessään voi olla niidenkin kohdalla sama.
Miksi ja mihin tarkoitukseen?
Tätä kysymystä HYYssä ei ole suuremmin mietitty. Nykyisin toiminta-avustukset jaetaan näennäisen arvoneutraalisti etupäässä järjestöjen toiminnan volyymin perusteella. Mitä enemmän toimintaa, mitä monipuolisempaa toiminta on ja mitä suuremmat osallistujamäärät, sitä enemmän avustusta tulee. Toisaalta avustusta myönnetään lähinnä sellaiseen toimintaan, jonka järjestäminen vaatii rahaa. Sen sijaan järjestöä ei palkita esimerkiksi ansiokkaasta edunvalvontatyöstä, koska se perustuu lähinnä vapaaehtoistyöhön nollakustannuksin.
Sinänsä melkein minkä tahansa poliittisen näkemyksen voisi muuntaa kannaksi siihen, millä perusteilla toiminta-avustusta olisi syytä myöntää. Ehkäpä kaikkein mielekkäin kanta löytyy kuitenkin luonnoksesta uudeksi yliopistolaiksi:
“Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua 2 §:ssä säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.”
Ylioppilaskunta voisi siis myöntää järjestöille toiminta-avustusta sen omaa tarkoitusta edistävästä toiminnasta.
Kriteerit
Yliopistolain mukainen tarkoitus voidaan purkaa esimerkiksi seuraaviksi neljäksi kriteeriksi.
Yhteisön koko: Tämä kriteeri mittaa sitä, kuinka monen HYYn jäsenen keskinäisenä yhdyssiteenä järjestö toimii. Koska järjestöjen jäsenmäärät eivät ole yhteismitallisia ja niiden toiminnan muodot vaihtelevat huomattavasti, on yhteisön kokoa syytä arvioida monin eri kriteereihin. Järjestön muodostamaan yhteisöön voivat kuulua esimerkiksi sen tapahtumiin osallistuvat, irkkikanavalla keskustelevat ja opiskelijahuoneessa aikaansa viettävät ihmiset.
Toiminta: Tämä kriteeri vastaa pitkälti sitä, minkä perusteella toiminta-avustusta nykyisin myönnetään. Koska yliopistolaki mainitsee sosiaalisten lisäksi myös henkiset pyrkimykset, on ehkä paikallaan painottaa jossain määrin esimerkiksi kulttuuri-, julkaisu- ja opintopiiritoimintaa, seminaarien ja keskustelutilaisuuksien järjestämistä ja muuta vastaavaa.
Vaikuttaminen: Tämä kriteeri kattaa karkeasti ottaen ylioppilaskunnan etu- ja kansalaisjärjestöroolien mukaisen toiminnan. Painopisteen on syytä olla edunvalvonnan puolella, sillä ylioppilaskunnassa vallitsee laaja yksimielisyys sen ensisijaisuudesta. Vaikuttamista on syytä tulkita laajasti, ja esimerkiksi ainejärjestöillä sen alle voisi kuulua perinteisen koulutuspoliittisen ja opintotoiminnan lisäksi myös esimerkiksi tuutorointi sekä yhteistyö alan yritysten ja ammattiliittojen kanssa.
Aktiivien määrä: Tämä kriteeri poikkeaa muista siinä, ettei se keskity järjestön toimintaan vaan sen HYYn jäsenille tarjoamiin mahdollisuuksiin toimia ja vaikuttaa. Virkailijamäärien laskemisen sijaan tässä on syytä on syytä arvioida järjestön aktiivien määrää monin eri kriteerein. Ellei erityisiä perusteita muuhun ole, voidaan olettaa, että järjestön aktiivit jakautuvat HYYn jäseniin ja ulkopuolisiin samassa suhteessa kuin sen jäsenetkin.
Pisteytys
Siihen, miten yllä mainittuja kriteereitä arvioidaan ja pisteytetään, liittyy monia vaikeitakin poliittisia ja teknisiä kysymyksiä. Siksi en edes yritä mennä tässä yksityiskohtiin. Yleisellä tasolla on syytä huomioida, että koska HYYn piirissä toimivien järjestöjen koko vaihtelee huomattavasti, on kaikkien kriteereiden oltava pohjimmiltaan määrällisiä. Tämä ei luonnollisestikaan estä laatukerrointen käyttöä esimerkiksi yhteisön tiiviyden tai edunvalvonnan ansiokkuuden perusteella.
Painotukset
Eräs keskeinen poliittinen valinta on, miten eri kriteereitä painotetaan toiminta-avustuksia jaettaessa. Voidaan kuitenkin arvioida, että toiminta ja vaikuttaminen ovat tärkeämpiä kriteereitä kuin yhteisön koko, joka taas on tärkeämpi kuin aktiivien määrä. Tältä pohjalta painotukset voisivatkin olla esimerkiksi yhteisön koko 25%, toiminta 30%, vaikuttaminen 30% ja aktiivien määrä 15%.
Kriteereiden yhdistäminen
Eri kriteereistä saatujen pisteiden yhdistäminen yhdeksi lukuarvoksi ei ole mikään suoraviivainen tehtävä. Ei ole edes mitenkään ilmeistä, mitä tarkoittaa vaikkapa se, että toiminnan painoarvo avustuksissa on 30 prosenttia. HYYssä tätä on yleensä tulkittu niin, että jos yhteispistemäärä voi olla korkeintaan 100, saadaan toiminnan perusteella korkeintaan 30 pistettä. Kuitenkin jos eri kriteereiden pistemäärien jakaumat poikkeavat olennaisesti toisistaan, saattavat todelliset painotukset olla jotain aivan muuta kuin haluttiin.
Selkeämpi vaihtoehto olisi määrittää jokaiselle kriteerille oma summansa ja jakaa se järjestöjen kesken niiden tästä kriteeristä saamien pistemäärien mukaisessa suhteessa. Toiminta-avustusten kokonaissumma ilman korporaatioita ja poliittisia järjestöjä on nyt 141 900 euroa, joten yhteisön koon perusteella jaettaisiin 35 475 euroa, toiminnan ja vaikuttamisen perusteella 42 570 euroa kummastakin ja aktiivien määrän perusteella 21 285 euroa. Näin eri kriteerien pisteytysten ei tarvitsisi olla millään tavoin yhteismitallinen, vaan kunkin kriteerin pisteyttämiseen voitaisiin käyttää siihen parhaiten soveltuvia menetelmiä. Lisäksi talousarvioon saataisiin kätevästi neljä avustussummaa, joiden suuruuksia edustajisto voi suuressa viisaudessaan linjata niin halutessaan.
Jakoprosessi
Toiminta-avustukset valmistelisi edelleen TJK. Hakemukset jaettaisiin satunnaisesti TJK:n jäsenille niin, että kunkin järjestön paperit lukisi 3-4 ihmistä. Arvonnassa olisi syytä pyrkiä siihen, että jokainen arvioija pääsisi lukemaan myös joidenkin toisten samankaltaisten järjestöjen hakemukset, mutta kysymys olisi eri järjestöistä eri arvioijilla. Järjestön saama pistemäärä kustakin kriteeristä olisi arvioijien antamien pistemäärien keskiarvo.
On luonnollista ja väistämätöntä, että koska arviointi perustuu viime kädessä muutaman ihmisen subjektiivisiin arvioihin järjestöstä ja sen toiminnasta, esiintyy avustussummissa satunnaisvaihtelua. Hakemusten arpomisen eri arvioijille ja arvioimisen eri vertailuryhmissä pitäisi kuitenkin taata se, että muutaman vuoden avustusten keskiarvo on suurella todennäköisyydellä lähellä “oikeaa” (mitä se sitten tarkoittaakaan). Satunnaisvaihtelun hillitsemiseksi ja suurten muutosten ehkäisemiseksi voisi kuitenkin olla paikallaan jakaa 50% avustuksesta edellisvuoden avustuksen ja toiset 50% saatujen pisteiden perusteella.
Tilat ja varallisuus
Varsinaisten avustuskriteereiden ohella on usein puhuttu siitä, pitäisikö HYYltä saatujen järjestötilojen tai järjestön varallisuuden ja muiden tulojen vaikuttaa toiminta-avustukseen. Tilojen vaikutusta käsittelin jo edellisessä kirjoituksessa, joten seuraavaksi on tarveharkinnan vuoro.
Toiminta-avutustusten tarveharkintaisuuden taustalla on ajatus, ettei rikkaita järjestöjä tarvitse tukea niin paljon kuin köyhiä. Tämä ajatus on kuitenkin virheellinen: eihän rikkaalla järjestöllä sinänsä ole köyhää järjestöä parempia edellytyksiä järjestää toimintaa, jos sen taloudenpito on vastuullista. Eihän kukaan ole vakavissaan ehdottamassa sitäkään, että koska HYYllä on paljon omaisuutta, ei sen tarvitse leikata toimintaansa talouden tasapainottamiseksi, vaan se voi myydä omaisuuttaan toiminnan turvaamiseksi.
Varallisuuden sijasta järjestön toimintaedellytykset riippuvatkin enemmän sen tuloista. Niinpä tarveharkinnassa tulisikin keskittyä siihen, millaisia muita mahdollisuuksia järjestöllä on toimintansa rahoittamiseen HYYn myöntämien avustusten lisäksi. Pääpainon olisi syytä olla ulkopuolisilta sekä omaisuudesta saatavassa rahoituksessa, kun taas järjestön omilta tai HYYn jäseniltä perittävistä osallistumis-, jäsen- ja muista maksuista ei tulisi sakottaa.
Tarveharkinnan tarkempia kriteereitä ei ole helppo määrittää niin, että ne kohtelisivat järjestöjä tasapuolisesti. Pelkkä varainhankintaan ja avustuksiin keskittyminen johtaa harhaan, sillä esimerkiksi järjestön toimintaan keskeisesti kuuluvat ja merkittävää voittoa tuottavat bileet voivat olla tuloslaskelmassa yhtä hyvin varsinaista toimintaa kuin varainhankintaakin. Pelkkien bruttosummien tarkastelu ei ole mielekästä, jos bileiden järjestämiseen menee siihenkin merkittäviä summia rahaa. Toisaalta nettosummien käyttäminenkin voi johtaa harhaan, sillä tuloslaskelman samalla rivillä voi olla niin voittoa tuottavia kuin rahaa kuluttaviakin kokonaisuuksia, jolloin järjestöä itse asiassa rangaistaisiin tuloslaskelman läpinäkyvyydestä.
Moni järjestö saa myös erilaisilta sitä lähellä olevilta yhteisöltä tukea, joka saattaa lisätä olennaisesti sen toimintaedellytyksiä, vaikka ei suoranaisesti näykään tuloslaskelmassa. Pelkän rahallisen tuen huomioiminen johtaisi siis helposti järjestöjen eriarvoiseen kohteluun. Ehkäpä tarveharkinnassa ei olekaan mahdollista päästä kovin objektiivisiin kriteereihin, vaan subjektiivinen arvio toiminta-avustuksen merkityksestä järjestön toimintaedellytyksille on parasta, mitä realistisesti voidaan odottaa. Ehkäpä enempään ei ole tarvettakaan, vaan hakemusten arvonta eri arvioijille ja järjestöiltä saatu palaute johtavat yhtenäisen linjan kehittymiseen muutamassa vuodessa.
Kokonaan oma kysymyksensä on, miten tarveharkinta teknisesti toteutettaisiin. Yksi mahdollinen vaihtoehto on jokaiseen kriteeriin sisällytettävä tarveharkintakerroin. Vai olisiko esimerkiksi vaikuttaminen parempi jättää kokonaan tarveharkinnan ulkopuolelle? Erilaisia kysymyksiä ainakin riittää, eikä hyvien vastausten löytäminen niihin ole aina kovin helppoa.