Vuosi alkoi ja Unicafeessa ei enää saa ladata Lyyralle rahaa. Syyksi ilmoitettiin lataamisen aiheuttavan pitkiä jonoja ja niitä haluttiin lyhentää.
Nyt sitten Lyyra-alennuksen saa vain korttia näyttämällä. Mikäs siinä, mutta kuitenkin kärsin itsekin monien muiden kumpulalaisten kanssa samasta ongelmasta eli käteisen puutteesta, koska lähellä ei ole missään automaattia.
Eli käytännössä maksan aina Lyyralla ja lataan sitä pankkikortilla. Nyt kun lataus ei enää onnistu niin siirryn maksamaan pelkästään pankkikortilla ja tietenkin maksuun meneekin yhtäkkiä aivan yhtä pitkä aika kuin mitä menisi jos lataisin pankkikortilla Lyyraa.
Huonona puolena se, että nyt joudun tietenkin maksamaan aina kortilla enkä lataamaan vain parin viikon välein rahaa. Eli sanoisin että koko jonojen lyhennysprosessi aiheuttaa vain niiden pidentymistä.
Kaiken tämän voisi välttää jos lataisi lyyralle rahaa etukäteen verkossa. En kuitenkaan kanna pankkiavaimia mukanani, joten kun olen päässyt kotiin, olen jo täysin unhohtanut että lyyralla ei ole rahaa ja ongelma muistuu vasta seuraavana päivänä kun yritän uudelleen maksaa sillä.
Eli en näe ongelman varsinaisesti poistuneen, vaan aihetuttaneen lisää ongelmia. Ihmiset siis pakotettiin jonojen lyhenemisen verukkeella käyttämään järjestelmää, joka ei toimi. Kuulen joka päivä valitusta siitä kuinka kortille ei ole mennyt rahaa, kuinka pankki ei toimi tai tietyiltä pankeilta ei edes voi ladata rahaa ja kuinka turha paikka Lyyran verkkopalvelu on.
Lyyran verkkosivusto on epäonnistunut kokeilu saada opiskelijoille jokin kohtaamispaikka verkossa. Kuitenkaan kukaan ei oikein innostunut palvelusta, kun samaan aikaan facebook kahmi käyttäjät itselleen. Nyt kun kukaan ei käytä verkkopalvelua, päätettiin ihmiset pakottaa sinne Lyyran latauksen avulla. Tuleepa mieleen Wanhan kuppila, jota on yritetty saada opiskelijoiden kohtaamispaikaksi vaikka kuinka kauan. Ehkä opiskelijat pitäisi pakottaa sinnekin viemällä anniskeluoikeudet muista keskustan kuppiloista.
Eli milloin oma tappio pitäisi myöntää ja ryhtyä suunnittelemaan miten päästä eteenpäin? Useat järjestöt voisivat kaivata wikipalveluita ja tapahtumakalentereita. Jos Lyyra lähtisi tarjoamaan järjestöille toimivia ja tarpeellisia palveluita, niin jäsenetkin seuraisivat perässä. Nyt siis on aika miettiä uudelleen mikä palvelee jäsenistöä ja mikä järjestöjä!
Kommentteja: 2
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että latausmahdollisuuden poistaminen kassoilla on huono asia. Aluksi asia tuoksahti siltä, että käyttäjät pakotetaan lyyra-verkkopalvelun käyttäjiksi, jotta voidaan paukutella henkseleitä ja sanoa että ‘meilläpä onki ainaski melkein eniten käyttäjiä Suomessa’.
Tiedustelin asiaa parilta kassalta Kumpulan kampuksella ja yllätyin, koska kassahenkilökunnan mukaan lataaminen on oikeasti hidasta ja jonoa syntyy lataamisen takia. Läpäisykyky siis kasvaa ja jonotusaika lyhenee, kun korttia ei ladata kassalla, ja muutos on tarkoitettu palvelemaan käyttäjien etuja.
Olen silti pettynyt. Sen sijaan, että menetellään näin, olisi voinut nostaa minimilatauksen kassalla 10 eurosta vaikka 50 euroon, jolloin latauskertojen määrä vähenisi arviolta viidennekseen.
Selvästi asiaa on jossain ajateltu, mahdollisesti jopa laskettu, kauanko tavalliseen maksutapahtumaan kassalla menee. Muutos varmasti heijastuu tapahtuman kestoon kassalla. Toivon hartaasti, että sitä oikeasti jossain mitataan. Onneksi käteinen sentään vielä kelpaa kassalla maksuvälineenä ja tuntuu sujuvan pankkikorttimaksua sukkelammin.
what is imdur used for buy avodart order online , information on the drug avodart online buy prednisone without prescription , celexa message boards and forums buy avodart without doctor , side effects from discontinuing lipitor Lasix , find search viagra free pages computer buy phenergan without doctor ,