Ikihyväblogi

Olen heinäkuun hiljaisina työpäivinä kirjoittanut kuvausta Ikihyvä-toimintamallin pilotoinnista ja käyttöönotosta Päijät-Hämeessä. Olemme saaneet monia tärkeitä kokemuksia kehittämistyön onnistumisen ja epäonnistumisen paikoista. On tärkeää, että näitä tekijöitä tarkastellaan ja ne kirjoitetaan auki siten, että siitä on mahdollisuus muidenkin hyötyä.

Kuvausta varten olen lukenut hankkeen aikana kirjoitettuja muistioita. Kokouksissa – etenkään kokouksissa – ei ole se määrä vaan se laatu. Enkä puhu vain pullan laadusta. Keväästä 2009 keväälle 2012  kokoustimme hankeen yhteistyökumppaneiden kanssa yli 150 kertaa. Parhaimpia ovat kokoukset, joissa paikalla ovat oleelliset henkilöt, usein päätösvastuussa olevat esimiehet yhdessä käytännön työntekijöiden kanssa. Myös organisaatiorajat ylittävät kokoukset voivat olla erittäin hedelmällisiä. Turhia eivät välttämättä ole olleet pitkätkään kokoukset, jos tilaa on vienyt keskustelu ja luova ideointi.

Ikihyvään liittyvissä kokouksissa on keskusteltu avoimesti ja tehty luovia ratkaisuja. Mutta on muistioista nähtävissä tietynlaista putkinäköisyyttäkin. Kuinka lyhyessä ajassa ihmisen mieli tottuukin ajattelemaan asioita tietyn kaavan mukaan! Siirtyessäni muihin tehtäviin, blogia päivittää jatkossa seuraajani. Hänen on mahdollista nähdä uusin silmin se, mihin minä sokeuduin.

Kriittisestä luku- ja analyysitavastani huolimatta voin kiitollisin mielin iloita niistä saavutuksista, mitä yhteistyöllä Ikihyvässä on saanut aikaan –toimintakykyisemmän ikääntymisen puolesta!

Anu Ritsilä, Ikihyvä Päijät-Häme -hankkeen suunnittelija

Moni luokkatovereistani voi varmasti yhtyä kommenttiini, että oli hienoa ensimmäisen vuoden fysioterapiaopiskelijana saada osallistua Ikihyvä Päijät-Häme -terveystutkimuksen kaltaisen seurantatutkimuksen toteutukseen. Tämä oli meille hyvää käytännön kokemusta toimintakykymittausten toteuttamisesta, joita olimme koulussa jo harjoitelleet.

Vietimme Lahden Tietoportissa, Saimaankadulla yhteensä kymmenen mittauspäivää ja mittausryhmämme vaihteli päivittäin 6 – 9 henkilön välillä. Saimme tehdä yhteistyötä myös koulumme toisen vuoden terveydenhoitajaopiskelijoiden kanssa. Pääsimme jakamaan kokemuksiamme keskenämme ja oppimaan toisiltamme. Juuri tällainen moniammatillinen toimintaympäristö meitä odottaa tulevaisuudessa työelämässäkin.

Osa ryhmästämme kävi muissakin mittaustoimipisteissä, kuten Heinolassa ja Kärkölässä. He tekivät myös kotikäyntejä heidän luokse, jotka eivät päässeet paikan päälle, mutta halusivat osallistua tutkimukseen. Tällaiset vaihtelevat päivät olivat monien mielestä virkistäviä ja hyvä kokemus. Kotikäynnit voivat hyvinkin olla joidenkin fysioterapeuttiopiskelijoiden työarkea tulevaisuudessa.

Huomasimme mittauspäivien yhteydessä, että mitattavatkin olivat erittäin tyytyväisiä – jopa haikeita, sillä olihan tämä viimeinen seurantamittauskerta. Tämä tunnelma teki meidän opiskelijoiden työstä helppoa ja nautinnollista. Mittauksien ja toimintakykytestien toteutukseenkin löytyi rutiini heti ensimmäisestä päivästä alkaen.  Mitattavillehan tämä oli jo tuttua, ja moni heistä oli ollut mukana kaikki neljä kertaa. He olivat tainneet myös hieman harjoitella testejä etukäteen Niin mallikkaasti mittaukset sujuivat. Mittausten päätteeksi he pääsivät vielä nauttimaan kahvia ja pullaa Sibeliuksen tahdissa ja keskustelemaan keskenään.

Mittaukset ovat nyt meidän osaltamme ohi. Haluammekin kiittää kaikkia mittauksien yhteydessä tavanneita henkilöitä. Hyvistä järjestelyistä ja kannustavasta ilmapiiristä kiitos kuuluu myös Sunnittelija Pasi Töylille, joka piti meistä hyvää huolta. Iloista kevättä kaikille!

fysioterapiaopiskelija Anne Järvimies, Lahden ammattikorkeakoulu

Ikihyvä Päijät-Häme -terveystutkimus on edennyt neljänteen ja viimeiseen vaiheeseensa. Kutsun tutkimukseen sai noin 2500 päijäthämäläistä.

Tutkimuksessa on seurattu Päijät-Hämeen ikääntyvän väestönosan terveyttä, terveyskäyttäytymistä ja hyvinvointia vuodesta 2002 alkaen. Tutkimuksessa samoilta henkilöiltä on kerätty tietoa jo kolmesti, eli 2002, 2005 ja 2008.

Tutkimuksen osanottajat täyttävät heille postitetun kyselyn sekä osallistuvat terveystarkastukseen ja laboratoriokokeisiin. Osanottajat on valittu satunnaisesti ja he edustavat vuosina 1946-50, 1936-40 ja 1926-30 syntyneiden ikäluokkia.

Tutkittavien määrä vaihtelee kunnittain asukasluvun mukaan. Lahdessa kutsun on saanut yli tuhat ihmistä, pienimmissä kunnissa noin sata.

- Toivomme, että kaikki kutsun saaneet osallistuvat Ikihyvän laboratoriokokeisiin ja terveystarkastukseen – myös sellaiset henkilöt, jotka ovat asioineet terveyskeskuksessa muutenkin, sanoo Ikihyvän johtaja, ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta.

Fogelholm korostaa, että osallistuminen tutkimukseen on nyt tärkeää, jotta tutkimuksen lähtökohtana oleva samojen henkilöiden pitkäaikainen seuranta onnistuu.

Lähde: www.ess.fi

Ikihyvän joulukahveilla kysyimme hankkeessa mukana olevilta hoitajilta, sosiaalialan työntekijöiltä ja johdolta, mitä he ovat oppineet Ikihyvän aikana. Kuulimme konkreettisista oppimisen kokemuksista: toimintakyvyn arviointivälineet ovat antaneet lisää työkaluja tehdä työtä monipuolisesti ja vaikuttavasti.

Vastauksissa kuvattiin sitä, kuinka ymmärrys ihmisen kokonaisvaltaisen hoitoon ja kohtaamiseen sekä ennaltaehkäisevän työn merkitykseen on kasvanut. Ajattelua on laajentanut asiakkailta saatu palaute: heidän sitoutuneisuutena, tunteensa kuulluksi tulemisesta sekä Ikihyvä-ryhmässä että vastaanotolla toimintakykyä arvioitaessa. Työn vaikuttavuus näkyy toimintakyvyn seurannassa, jossa asiakkaan positiivista kokemusta vahvistaa  toimintakyvyn koheneminen mittareillakin mitattuna.

”Kuinka lokeroituneita ajatuksemme ovatkaan: ikäihmisiä tulisi hoitaa muuten kuin lääkkeillä”, eräs mukana ollut sanoi. Hieno oppimisen kokemus on ollut havainto siitä, että yhteistyössä on voimaa. Sektorirajat ylittävä toiminta on perusteltua, mutta yhteistyömallien kehittäminen vie aikaa. Omalta osaltani totesinkin, että minä olen Ikihyvän aikana oppinut kärsivällisyyttä

Ikihyvä-ryhmäläisten palautteissa korostuu kokemus yhteenkuuluvuudesta ja jakamisesta. Kuinka tärkeää on kokemus siitä, että kuuluu johonkin, että omalla elämällä on merkitys. Hienoa, että Ikihyvän puitteissa olemme yhdessä voineet tehdä työtä merkityksellisyyden tunteen vahvistamiseksi.

Eräs Ikihyvä-ryhmäläinen on kirjoittanut ryhmän jälkeen kyselylomakkeeseen, että ”oppi nauramaan” ryhmässä. Jokainen meistä osasi nauraa lapsena. Onneksi kadonneen naurun taidon voi löytää uudelleen. Naurua ja iloa sinun jouluusi!

©Anu Ritsilä

Anu Ritsilä, Ikihyvä Päijät-Häme -hankkeen suunnittelija

Ikihyvä-ryhmissä käytettiin tavoitteellisen ryhmätoiminnan tukena tavoitevihkoja. Lupasin kertoa blogissa ryhmäläisille tehtyjen haastatteluiden tuloksista tarkemmin. Tein neljä ryhmähaastattelua tavoitevihkoa käyttäneille ikääntyville ja kyselin heidän kokemuksistaan. Tavoitteena oli saada ideoita siihen, miten tavoitevihkosta tulisi mukavampi tavoitteellisen toiminnan työkalu, ja mikä voisi helpottaa omaa tavoitetyöskentelyä. Sain lisäksi paljon tietoa ryhmäläisten kokemuksista Ikihyvä-ryhmistä kokonaisuudessaan.

Haastattelujen perusteella tavoitevihkon pitäisi olla selkeä ja yksinkertainen, mutta innostava. Kirjoittaminen oli hankalaa ja tavoitevihko oli liian iso, toistava ja yksitoikkoinen. Toisaalta tällaisenaan vihko herätti ajatuksia ja keskustelua sekä avasi uusia oivalluksia teemoista. Tavoitevihkon antina oli myös se, että ”se jää mieleen sieluun tämä tavote ja aina painaa että nyt täytys kävellä”. Kommenttien perusteella tein uuden vihkon. Lisäsin siihen kuvia ja Ikihyväryhmäläisten suoria lainauksia. Uudesta vihkosta tein A5-kokoisen ja yksien kansien väliin tulivat ryhmän periaatteet, hyviksi koettuja pohdintatehtäviä teemoihin liittyen, voimaharjoittelulomake ja Ikäinstituutin laatima kotijumppaohje. Lisäksi lisäsin tavoitteen seuranta -sivun, jossa yhteen tavoitteeseen voi syventyä tarkemmin.

Ryhmäläiset ylistivät Ikihyvä-ryhmiä lähes maasta taivaaseen. Kuntosalilla ohjaajat tekivät ”puluista joutsenia”, ryhmässä sai uutta tietoa ja mahdollisuuden kokeilla uutta; turvallisesti ja samanlaisten ihmisten kanssa. Kaikkia kannustettiin ja kuunneltiin ja kaikesta saattoi puhua. Ryhmissä vallitsi haastateltavien mukaan yhteisöllisyyden tuntu ja ohjaajien ystävällisyyttä, panostamista ja kärsivällisyyttä arvostettiin. Pelit ja hauskanpito kevensivät tunnelmaa sopivasti ja ryhmäläiset muistelevat hetkiä mielellään jälkeenpäinkin: “kyllä niitä muistelee mielellään monta kertaa, me puhuttiin hienoista asioista kauniista asioista ja surullisista asioista et sai ja kaikista voi puhua siellä mikä oli hirveen hieno asia kyllä”.

Tavoitteiden löytäminen ja asettaminen oli haastateltaville vaikeaa. Elämä saattaa heidän mukaansa kulkea kuin ”uraa myöten” ja vain ”päivä kerrallaan” eikä suuria tavoitteita enää ole. Tavoitteita joutui ”tosissaan miettimään” ja niiden eteen piti tehdä töitä. Toisaalta tavoitteellisen toiminnan teorian mukaan tavoitteista tulisi laatia mahdollisimman pieniä ja konkreettisia eikä liian maailmaa syleileviä. Sen vuoksi ohjaajilla on tärkeä rooli tavoitetyöskentelyssä. Ikääntyvät kaipaavat muutosten toteuttamisessa kannustusta ja rohkaisua sekä henkilökohtaista otetta, joita ryhmätoiminnan koettiin sisältäneenkin.

Tavoitetyöskentelyn ja ryhmätoiminnan on tarkoitus tukea toisiaan, jolloin vihkon tehtäviä ja ryhmätoimintaa olisi hyvä nivoa toisiinsa tiiviimmin. Näin motivaatio ja pystyvyyden tunne voivat lisääntyä myös tavoitetyöskentelyssä. Tavoitteiden asettamisessa ja toteuttamisessa tulisi edetä rauhallisesti, sillä asioiden ”sulattelu vie aikaa”. Oli mukava kuulla, että ryhmäläiset ovat iloinneet ja saaneet Ikihyvä-ryhmistä niin paljon sisältöä ja uusia ystäviäkin elämäänsä. Ryhmille toivottiinkin kovasti jatkoa. Toivon, että haastattelujen havainnot ja uusittu vihko auttavat eteenpäin toiminnan kehittämisessä.

Johanna Vuorinen

Korkeakouluharjoittelija Helsingin yliopisto / sosiaalitieteiden laitos