Ikihyvä-ryhmissä käytettiin tavoitteellisen ryhmätoiminnan tukena tavoitevihkoja. Lupasin kertoa blogissa ryhmäläisille tehtyjen haastatteluiden tuloksista tarkemmin. Tein neljä ryhmähaastattelua tavoitevihkoa käyttäneille ikääntyville ja kyselin heidän kokemuksistaan. Tavoitteena oli saada ideoita siihen, miten tavoitevihkosta tulisi mukavampi tavoitteellisen toiminnan työkalu, ja mikä voisi helpottaa omaa tavoitetyöskentelyä. Sain lisäksi paljon tietoa ryhmäläisten kokemuksista Ikihyvä-ryhmistä kokonaisuudessaan.
Haastattelujen perusteella tavoitevihkon pitäisi olla selkeä ja yksinkertainen, mutta innostava. Kirjoittaminen oli hankalaa ja tavoitevihko oli liian iso, toistava ja yksitoikkoinen. Toisaalta tällaisenaan vihko herätti ajatuksia ja keskustelua sekä avasi uusia oivalluksia teemoista. Tavoitevihkon antina oli myös se, että ”se jää mieleen sieluun tämä tavote ja aina painaa että nyt täytys kävellä”. Kommenttien perusteella tein uuden vihkon. Lisäsin siihen kuvia ja Ikihyväryhmäläisten suoria lainauksia. Uudesta vihkosta tein A5-kokoisen ja yksien kansien väliin tulivat ryhmän periaatteet, hyviksi koettuja pohdintatehtäviä teemoihin liittyen, voimaharjoittelulomake ja Ikäinstituutin laatima kotijumppaohje. Lisäksi lisäsin tavoitteen seuranta -sivun, jossa yhteen tavoitteeseen voi syventyä tarkemmin.
Ryhmäläiset ylistivät Ikihyvä-ryhmiä lähes maasta taivaaseen. Kuntosalilla ohjaajat tekivät ”puluista joutsenia”, ryhmässä sai uutta tietoa ja mahdollisuuden kokeilla uutta; turvallisesti ja samanlaisten ihmisten kanssa. Kaikkia kannustettiin ja kuunneltiin ja kaikesta saattoi puhua. Ryhmissä vallitsi haastateltavien mukaan yhteisöllisyyden tuntu ja ohjaajien ystävällisyyttä, panostamista ja kärsivällisyyttä arvostettiin. Pelit ja hauskanpito kevensivät tunnelmaa sopivasti ja ryhmäläiset muistelevat hetkiä mielellään jälkeenpäinkin: “kyllä niitä muistelee mielellään monta kertaa, me puhuttiin hienoista asioista kauniista asioista ja surullisista asioista et sai ja kaikista voi puhua siellä mikä oli hirveen hieno asia kyllä”.
Tavoitteiden löytäminen ja asettaminen oli haastateltaville vaikeaa. Elämä saattaa heidän mukaansa kulkea kuin ”uraa myöten” ja vain ”päivä kerrallaan” eikä suuria tavoitteita enää ole. Tavoitteita joutui ”tosissaan miettimään” ja niiden eteen piti tehdä töitä. Toisaalta tavoitteellisen toiminnan teorian mukaan tavoitteista tulisi laatia mahdollisimman pieniä ja konkreettisia eikä liian maailmaa syleileviä. Sen vuoksi ohjaajilla on tärkeä rooli tavoitetyöskentelyssä. Ikääntyvät kaipaavat muutosten toteuttamisessa kannustusta ja rohkaisua sekä henkilökohtaista otetta, joita ryhmätoiminnan koettiin sisältäneenkin.
Tavoitetyöskentelyn ja ryhmätoiminnan on tarkoitus tukea toisiaan, jolloin vihkon tehtäviä ja ryhmätoimintaa olisi hyvä nivoa toisiinsa tiiviimmin. Näin motivaatio ja pystyvyyden tunne voivat lisääntyä myös tavoitetyöskentelyssä. Tavoitteiden asettamisessa ja toteuttamisessa tulisi edetä rauhallisesti, sillä asioiden ”sulattelu vie aikaa”. Oli mukava kuulla, että ryhmäläiset ovat iloinneet ja saaneet Ikihyvä-ryhmistä niin paljon sisältöä ja uusia ystäviäkin elämäänsä. Ryhmille toivottiinkin kovasti jatkoa. Toivon, että haastattelujen havainnot ja uusittu vihko auttavat eteenpäin toiminnan kehittämisessä.
Johanna Vuorinen
Korkeakouluharjoittelija Helsingin yliopisto / sosiaalitieteiden laitos
