IKIHYVÄN KEHITTÄMISHANKE 2008-2012
Toimintamalli ikääntyvien toimintakyvyn arviointiin, tukemiseen ja seurantaan yhteistyössä julkisen ja kolmannen sektorin kanssa
Päijät-Hämeeseen rakennetaan ennaltaehkäisevä toimintamalli, jossa toimintakyvyn menettämisen riskissä olevat ≥ 70-vuotiaat henkilöt ohjautuvat terveyskeskuksen vastaanotolta kolmannelle sektorille toimintakykyä ylläpitäviin ja edistäviin ryhmiin.
Kolmannella sektorilla tapahtuvat ryhmäinterventiot koostuvat voima- ja tasapainoharjoittelusta sekä keskusteluosiosta, jonka teemat liittyvät sosiaalisiin suhteisiin, ravitsemukseen ja liikuntaan. Ryhmiä ohjataan tavoitteellisen toiminnan mukaisesti. Kolmannen sektorin ja terveyskeskusten henkilöstö saa mahdollisuuden lisätä ikääntyvien toimintakyvyn arviointiin ja tukemiseen liittyvää osaamista ja systematisoida toimintakyvyn kirjaamista.
Ryhmät toteutetaan vuoden 2010 ja kevään 2011 aikana. Intervention vaikutusta tutkitaan vuoteen 2012 saakka. Pilottikuntina mukana ovat Lahti, Pukkila ja Sysmä.
Toimintamallin kehittäminen on osa kymmenvuotista (2002 – 2012) Ikihyvä Päijät-Häme seurantatutkimus- ja kehittämishanketta, jossa kerätään tietoa ikääntymisestä mm. kunnille palvelujen kehittämisen ja päätöksenteon tueksi.
Seurantatutkimuksessa tarkastellaan vuosina 1946 – 50, 1936 – 40 ja 1926 – 30 syntyneiden terveyttä ja hyvinvointia. Tutkimukseen satunnaisesti valitut henkilöt täyttävät heille postitettavan kyselyn sekä osallistuvat terveystarkastukseen ja laboratoriomittauksiin joka kolmas vuosi.
1.9.2008 alkaen EAKR-rahoituksen Ikihyvä-hankkeelle on myöntänyt Päijät-Hämeen liitto.



