TIEDOTE
Helsingin yliopisto
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
3.1.2011
Ikääntyvien ryhmätoiminnasta hyviä kokemuksia Päijät-Hämeessä
Päijät-Hämeeseen rakennetaan julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyöhön perustuvaa toimintamallia ikääntyvien fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn tukemiseen. Ensimmäiset uutta toimintamallia soveltaneet ryhmät toteutettiin keväällä 2010. Ikääntyneiden ja ohjaajien palaute toiminnasta on ollut rohkaisevaa. Osallistujat kokevat ryhmän iloa tuottavana ja keskustelevana. Tapaamisia odotettiin ja ilmapiiri on koettu kuuntelevana ja ryhmätoiminta piristävänä. Positiivinen palaute viittaa siihen, että moniulotteisella ja tavoitteellisella ryhmätoiminnalla voidaan vaikuttaa ikäihmisten hyvinvointiin laaja-alaisesti. Pitkäaikaisvaikutuksista saadaan tietoa vuoden kuluttua.
Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyöhön perustuva ryhmätoimintamalli on osa Ikihyvä Päijät-Häme -hanketta (2002–2012), ja sitä on vuodesta 2009 alkaen kokeiltu menestyksellisesti Lahdessa, Pukkilassa ja Sysmässä. Nyt kokeilu laajenee Myrskylään ja Hartolaan.
Henkilöt, joilla on riski menettää toimintakykynsä, ohjataan terveyskeskuksen vastaanotolta kolmannelle sektorille toimintakykyä ylläpitäviin ja edistäviin ryhmiin. Kolmannella sektorilla tapahtuva ryhmätoiminta koostuu voima- ja tasapainoharjoittelusta sekä tavoitteellisesta keskusteluosiosta, jossa käydään läpi sosiaalisiin suhteisiin, ravitsemukseen ja liikuntaan liittyviä kysymyksiä. Kolmannen sektorin ja terveyskeskusten henkilökunta saa mahdollisuuden lisätä ikääntyvien toimintakyvyn arviointiin ja tukemiseen liittyvää osaamista ja systematisoida toimintakyvyn kirjaamista.
Uuden toimintamallin kokeiluvaiheeseen tulee suunnitelmien mukaan osallistumaan noin 300 yli 70-vuotiasta päijäthämäläistä. Puolet heistä osallistuu toimintakykyä ylläpitävään ryhmätoimintaan. Toinen puoli taas saa pelkästään toimintakyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen liittyvää tietoa. Toimintakyvyn muutoksia ja ryhmätoiminnan vaikutuksia tutkitaan vuoteen 2012 saakka. Yksilötasolla tavoitteena on parantaa fyysistä suorituskykyä, ravitsemusta ja vahvistaa sosiaalista verkostoa sekä torjua yksinäisyyttä. Hankkeen ajan ryhmiin osallistuminen on maksutonta Harjulan Setlementissä, Diakonialaitoksella, Hyvinvointikeskus Onnissa ja Sysmän Palvelutalolla. Viimeiset ryhmät toteutetaan kevään 2011 aikana.
Lisätietoja:
Suunnittelija Anu Ritsilä, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Lahti, p. 050 588 0713, etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Erikoistutkija Heikki Heinonen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki, p. 020 610 8921, etunimi.sukunimi@thl.fi
Koti- ja asumispalveluiden päällikkö Katri Tainio, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä, Sysmä & Hartola, p. 044 440 6563, etunimi.sukunimi@phsotey.fi
Terveyspalvelujen johtaja Risto Raivio, Lahden kaupunki, p. 050 559 7866, etunimi.sukunimi@lahti.fi
Useat Ikihyvä-ryhmät jatkavat tapaamisia oma-aloitteisesti. Kevään 2010 ryhmän yhdyshenkilö on xx, p. xx. Seuraava tapaaminen on xx xx.
1.9.2008 alkaen EAKR-rahoituksen Ikihyvä-hankkeelle on myöntänyt Päijät-Hämeen liitto.
Kehittämishankkeen blogi: http://blogs.helsinki.fi/ikihyvablogi/
Ikihyvä Päijät-Häme -hankkeen verkkosivut: www.palmenia.helsinki.fi/ikihyva
TIEDOTE
Helsingin yliopisto
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
28.7.2009
Päijät-Hämeessä rakennetaan toimintamalli ikääntyvien toimintakyvyn arviointiin ja tukemiseen
Päijät-Hämeeseen rakennetaan yhteistyössä julkisen ja kolmannen sektorin kanssa toimintamalli ikääntyvien toimintakyvyn arvioimiseksi ja edistämiseksi. Ikihyvä -hankkeen tutkimustulosten pohjalta kehitetään ennaltaehkäisevä toimintamalli, jossa henkilöt, joilla on riski menettää toimintakykynsä, ohjautuvat terveyskeskuksen vastaanotolta kolmannelle sektorille toimintakykyä ylläpitäviin ja edistäviin ryhmiin. Kolmannella sektorilla tapahtuvat ryhmäinterventiot koostuvat voima- ja tasapainoharjoittelusta sekä keskusteluosiosta, jonka teemat liittyvät sosiaalisiin suhteisiin, ravitsemukseen ja liikuntaan. Kolmannen sektorin ja terveyskeskusten henkilökunta saa mahdollisuuden lisätä ikääntyvien toimintakyvyn arviointiin ja tukemiseen liittyvää osaamista ja systematisoida toimintakyvyn kirjaamista.
Lahti ja Lahden sosiaali- ja terveystoimi on yksi toimintamallin käyttöönoton pilottikunnista, muiden kuntien kanssa käydään neuvotteluja. Tutkimus- ja kehittämisvaiheessa 80 lahtelaista yli 70-vuotiasta saa mahdollisuuden osallistua sekä toimintakyvyn arviointiin että toimintakykyä ylläpitäviin ryhmiin. Ryhmät toteutetaan vuoden 2010 aikana. Lisäksi 80 yli 70-vuotiasta lahtelaista saa terveyskeskuksen vastaanotolla toimintakyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen liittyvää tietoa. Kummankin ryhmän toimintakyvyn muutoksia ja intervention vaikuttavuutta tutkitaan aina vuoteen 2012 saakka. Yksilötasolla tavoitteena on parantaa fyysistä suorituskykyä, ravitsemusta ja vahvistaa sosiaalista verkostoa sekä torjua yksinäisyyttä. Hankkeen ajan ryhmiin osallistuminen on maksutonta.
Ikihyvä-hanke on Päijät-Hämeen alueella toteutettava kymmenvuotinen (2002 – 2012) tutkimus- ja kehittämishanke, jossa kerätään tietoa ikääntymisestä mm. kunnille palvelujen kehittämisen ja päätöksenteon tueksi. Ikihyvähankkeessa kerätään vuosikymmenen ajan seurantatietoa vuosina 1946 – 50, 1936 – 40 ja 1926 – 30 syntyneiden terveydestä ja hyvinvoinnista. Tutkimukseen satunnaisesti valitut henkilöt täyttävät heille postitettavan kyselyn sekä osallistuvat terveystarkastukseen ja laboratoriomittauksiin joka kolmas vuosi. Vuoden 2008 seurantatutkimuksesta julkaistaan perusraportti loppuvuodesta 2009.
Pitkittäistutkimuksen lisäksi Ikihyvässä on tehty kuntien tarpeista lähteviä ikääntyvien terveyttä ja hyvinvointia edistäviä kehittämistoimenpiteitä. Tavoitteena on tunnistaa entistä varhaisemmassa vaiheessa henkilöt, joilla riski toimintakyvyn menettämiseen on korkea ja tarjota heille toimintakykyä ylläpitäviä ja edistäviä palveluja. Aiemmat Ikihyvätutkimukset ovat osoittaneet, että myös jo heikkokuntoisten vanhusten toimintakykyä voidaan parantaa. Aiemmin Ikihyvässä on tutkittu jo kotihoidon palvelujen piirissä olevia yli 70-vuotiaita henkilöitä.
Ikihyvä Päijät-Häme-hanketta hallinnoi Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia ja yhteistyökumppaneina ovat Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos, Päijät-Hämeen alueen kolmannen sektorin toimijoita, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä sekä alueen kunnat ja Lahden ammattikorkeakoulu.
Lisätietoja:
Suunnittelija Anu Ritsilä, koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Lahti, p. 050 588 0713, etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Avohoidon ylihoitaja Sirpa Ojanen, Lahden kaupunki, p. 050 398 7621, etunimi.sukunimi@lahti.fi
Hankkeen verkkosivut osoitteessa http://www.palmenia.helsinki.fi/ikihyva/



