Olen käytännöllisen filosofian akatemiatutkija Helsingin yliopistolla.
Akatemiatutkijahankkeessani Objektiivisuus eri yhteyksissä (Objectivity in Contexts) tutkin, voidaanko objektiivisuuden käsite ja ihanne pelastaa. Monet filosofit ovat kritisoineet ajatusta, että objektiivisuus olisi jotain tavoittelemisen arvoista. Ja tieteenfilosofit, jotka ovat pyrkineet puolustamaan objektiivisuuden ihannetta, ovat tunnistaneet niin monia objektiivisuuden merkityksiä, että käsite vaikuttaa paitsi kiistanalaiselta, myös käsitteellisesti erittäin monimutkaiselta. Monet ovat ehdottaneet, että siitä yksinkertaisesti luovuttaisiin. Käytännössä sillä, lakkaavatko tieteenfilosofit käyttämästä objektiivisuuden käsitettä, ei kuitenkaan ole juuri merkitystä, sillä sitä käytetään taajaan julkisessa keskustelussa. Objektiivisuuteen vedotaan usein yhtenä keskeisistä syistä, joiden vuoksi tieteellä on tiedollinen auktoriteettiasema nyky-yhteiskunnissa. Olisi hyödyllistä jos tieteenfilosofeilla olisi tarjota hyvä käsitys siitä, mitä se tarkoittaa, että jokin asia on objektiivinen. Hankkeessani pyrin tuottamaan tällaisen käsityksen.
Lisäksi johdan Emil Aaltosen Säätiön rahoittamaa hanketta Näennäistiede työelämässä. Työelämässä hyödynnetään usein tiedollisesti kyseenalaisia teorioita ja välineitä. Johtamis- ja HR-koulutuksissa ja erilaisissa konsultaatioissa vedotaan teorioihin, joiden tiedollinen pohja on heikko ja ajoin jopa selvästi näennäistieteellinen. Rekrytoinneissa käytetään tiedollisesti epäilyttäviä persoonallisuustestejä. Sama toistuu työelämää käsittelevässä itseapukirjallisuudessa. Hankkeessa ulotamme tieteenfilosofisen keskustelun tieteen ja näennäistieteen välisestä rajanvedosta alueelle, jonka se on toistaiseksi sivuuttanut: näennäistieteen ja tiedollisesti kyseenalaisten tietoväitteiden käyttöön työelämässä.
Yleistajuinen, tieteen ja näennäistieteen välistä rajanvetoa humanistisissa tieteissä käsittelevä kirjani Villi Suomen historia valittiin vuoden 2015 tiedekirjaksi.