Uuh, kaksi päivää takana ja vihdoinkin on hetki aikaa istua alas ja rauhoittua tietokoneen ääreen. Mistäkähän sitä aloittaisi?
Kaksi ja puoli tuntia kestänyt lento sujui sunnuntaina sulavasti aikataulussa, ja siitä lähtien kun pääsin laskeutuessamme ihailemaan pilvettömältä taivaalta kauas siintävää keväänvihreää maisemaa, en ole voinut lakata hymyilemästä. Matkalaukkuni oli hihnalla ensimmäisenä, juna keskustaan lähti lentoasemalta samalla hetkellä kun pääsin sen kyytiin ja aurinko on paistanut saapumiseni jälkeen taukoamatta, eli eipä olisi vaihto voinut paremmin alkaa.
Maanantaiaamuna, kun minut oli ystävällisesti noudettu hotellilta ja kävelytetty yliopistolle, oli heti ensimmäisen Media&Information Literacy-tunnin aika. Hyppäsin kurssille sisään noin sen puolessavälissä, medialukutaitoon liittyvät jutut on pääasiassa käsitelty jo edellisillä viikolla, mutta eipä tuo paljon vauhtiin pääsemistä estänyt, sillä tällä kerralla vuorossa oli erittäin ajankohtainen ja mielenkiintoinen keskustelu sosiaalisesta mediasta demokratian luomisen välineenä. Erityisen huikaisevan keskustelusta teki monikulttuurinen porukkamme, joukossamme kun on opiskelijoita mm. Saudi-Arabiasta, Kiinasta ja Costa Ricasta! Vähemmästäkin karisee matkaväsymys silmistä! Ensi viikolla siirrytään sitten keskustelemaan varsinaisesti infolukutaidosta ja siinä kohtaa minun on kuulemma lupa (jopa velvollisuuskin) ottaa vähän vahvempi rooli keskustelun ylläpitäjänä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.
Tänään ohjelmassa oli pikainen kalenterikokous kirjaston kiireisen, mutta superystävällisen IL-koordinaattorin kanssa. Erilaisia tapaamisia erilaisten ihmisten kanssa on luvassa paljon, kunhan vaan aikataulut saadaan soviteltua kaikille sopivaksi. Sain myös kirjastossa liikkumiseen oikeuttavan kortin (täällä ei kuka tahansa kävele kirjastoon ihan muina miehinä), joten jatkossa minulla on mahdollisuus kuvata myös kirjaston hienoja vastikään remontoituja sisätiloja tuon alla olevan ulko-oven lisäksi.
Hei niin, sanoinko jo säästä? Täällä on kevät! Ei nyt ihan minihame-/t-paitakeli, niin kuin täällä jotkut paikalliset tuntuvat kuvittelevan, mutta auringossa tuulen suojassa tarkenee jo helposti ilman takkia. Loppuviikoksi luvataan hieman epävakaisempaa, eli pitänee nauttia nyt kun vielä voi.
Ja vielä kuva tilanteeseeni hyvin sopivasta aukiosta, jonka bongasin kaupungilla haahuillessani.
Palataan asiaan pian. Laittakaa kommenttia, jos on jotain josta haluatte erityisesti minun ottavan selvää ja kirjoittavan. Ja kommentoikaa muutenkin.



Kommentteja: 3
Kiitokset Anne! Kaikki kiinnostaa. Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, mistä erityisesti ottaisit selvää, mutta ehkäpä aiheita tulee mieleen viikkojen kuluessa.
Piti käydä tarkistamassa, että olet päässyt perille, ja siellähän oletkin! Ota ilo irti keväästä, saat niitä nyt kaksi tälle vuodelle, Englannin kevään ja sitten meidän omamme. Ihana, eksoottinen, globaali ryhmä teillä on ollut koolla keskustelemassa sosiaalisesta mediasta. Jotta ei kateeksi kävisi, kerro meille Mansen elämästäsi, mutta älä anna bloggaamisen estää elämääsi tai elämistäsi. Elämyksiä sinulle!
Alku ainakin vaikuttaa lupaavalta! Tosi kivan näköinen paikka ja uskomaton ero ilmastollisissa olosuhteissa: täällä sataa harmaalta taivaalta räntää päin pläsiä ja lumiröykkiöt edelleen maassa. Etenkin linnunlaulu yhdistettynä kauniisiin vanhoihin rakennuksiin sai kateelliseksi!