Kirjoittaneet: Tommi Inkinen, Inka Kaakinen, Heli Ponto

Pääkaupunkiseudulla toimii yhteensä yli 60 000 yritystä ja niissä työskentelee yli 420 000 työntekijää. Talousmaantieteellisesti alue on Suomen tärkein yrityskeskittymä. Olemme tunnistaneet pääkaupunkiseudun tärkeimmät tietointensiiviset klusterit. Ne edustavat toiminnallista innovaatioympäristöä metropolialueen sydämessä. Olemme selvittäneet klusterien teollisuudenalarakenteet sekä eri-ikäisten yritysten taloudellisen toiminnan volyymin. Tunnistimme 25 tärkeintä osaamiskeskittymää toimialoittain. Tuloksemme osoittavat liikenneväylien ja saavutettavuuden tärkeyden yritysaluesijainneissa. Analyysimme pohjalta jäsennämme yritysklustereiden ominaisuuksia ja erityispiirteitä. Helsingin ydinkeskusta on suurin tietointensiivisyyskeskittymä Suomessa. Aiomme syventää jatkotutkimuksemme tilastollisen pohja-analyysin perusteella määrittelemiimme tärkeimpiin kohteisiin, joita ovat Ruoholahti, Keilaniemi ja Otaniemi, Pitäjänmäki sekä Kalasatamasta Pasilaan ulottuva vyöhyke.

Yrityskeskittymien talousmaantieteen teoriaa

Yritysten sijaintipäätöstutkimusten historia on johdettavissa klassisen taloustieteen syntyyn. Varsinaisesti spatiaalisten talouskeskittymien tutkimus on alkanut 1800-luvun lopulla. Nykyisin innovaatioklusterit nähdään osana yleistä talousmaantieteellistä aluekehitystutkimusta. Talousmaantieteen tunnetuimpia nykytutkijoita ovat Allen Scott, Michael Storper ja osaltaan kansainvälisen kaupan ja teollisuustalouden tutkimuksesta Nobelilla palkittu Paul Krugman. Ensimmäisistä kasautumisteorian (agglomeration theory) kehittäjistä mainittakoon Alfred Marshall. Hänen (1919) näkökulmansa laajensi klassisen talousteorian tapaa käsitellä yritysten sijoittumista. Marshallin mukaan yritysten kasvussa vaikuttavat yritysten sisäisten prosessien (internal economies) ohella myös yritysten väliset yhteistyömuodot ja muut ulkoiset tekijät (external economies).

Aihepiirin toinen keskeinen kehittäjä oli Joseph Schumpeter. Hänen teoreettinen työnsä on vaikuttanut suuresti innovaatio- ja kehitystoiminnan alueelliseen tutkimukseen (Dicken & Lloyd 1990). Schumpeterin (1939) talousopilliset ja markkinatilannesidonnaiset hypoteesit saivat aluetutkijat alun perin innostumaan innovaatiotoiminnan keskittymisestä, jonka tutkimus oli ollut perinteisesti uusklassisen talousteorian muovaamaa. Simmie (2001) myötäilee Philipsin (1971) näkemystä Schumpeterin teorian roolista alueellisen innovaatiotutkimuksen kehityksessä. Schumpeterin ajattelussa on kaksi päälinjaa, joista ensimmäinen korostaa yksityisyrittäjyyttä ja pieniä yrityksiä taloudellisen toiminnan keskittymisessä. Jälkimmäinen päälinja puolestaan korostaa suurten monopoli- ja oligopoliyritysten tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Joustavuus ja erikoistuminen (”Just-In-Time” -periaatteen kulmakivet) olivat ehkä voimakkaimmin talous- ja yritysmaantiedettä luonnehtiva iskulauseita 1980-luvulta aina 1990-luvun puoliväliin. Joustavuutta korostavaan tutkimusparadigmaan liittyviä muutoksia tapahtui myös muualla kuin käytännönläheisessä tuotantoprosessianalyysissä. Talousrationaliteettia korostavan periaatteen rinnalle kehittyi uusi näkemys, jossa korostettiin ihmistoimijaa talouden lainalaisuuksien taustalla. Subjektiivisen toiminnan heijastuminen makrotasolle koettiin syvällisempää selitystä vaativaksi mitä perinteiset innovaatioteoriat Marshallista ja Schumpeterista lähtien olivat pystyneet tarjoamaan (esim. Piore & Sabel 1984; Storper 1997; Bathelt ym. 2004; Asheim ym. 2011).

Nykytalousmaantieteessä vallitsee vahva innovaatiotutkimuksen perinne. Innovaatioihin sisältyy tuotteen tai palvelun fyysinen tai immateriaalinen tuottaminen, tuotannon organisointi ja lopputuotteen markkinoille saatto. Prosessilähtöinen tarkastelutapa sopii erityisesti soveltaviin ja empiirisiin analyyseihin (Inkinen & Suorsa 2010; Komninos 2002; Lundvall 1992). Talousmaantieteellisen innovaatiotutkimuksen perinne on hankkeen kannalta kiinnostava, koska tietoon perustuvien tuotantotapojen, tehokkuusetujen etsintä ja pitkälle viety erikoistuminen ovat luonnehdintoja tietoyhteiskunnasta (esim. Makkonen & Inkinen 2014). Yritystoiminta, klusteroituminen ja tuotteiden markkinoille saaminen edellyttävät aina suhteellisen sijainnin tunnistamista (Porter 1998; 2000). Työvoiman käytön tehokkuus on keskeinen näkökulma kilpailukyvyn säilyttämisessä. Tekijät on yhdistettävä myös esimerkiksi ympäristökysymyksiin ja elämän laadun parantamiseen vilkkaissa talouskeskittymissä (Boschma & Fornahl 2011; Fritsch & Slavtchev 2011; Makkonen & Inkinen 2013).

Teknologian alueellinen tutkimus korostaa usein paikkasidonnaisia ominaispiirteitä, joihin tekniset ratkaisut implementoidaan. Yritystoiminnan keskittymiselle tyypillisiä sijaintitekijöitä ovat saavutettavuus (logistiikka), investointien saatavuus ja pääomamarkkinat, työntekijäresurssit (koulutus ja osaaminen), luonnonympäristö ja -varat sekä toimiva yhteiskuntajärjestys (hallinto ja hallinta). Näiden ohella paikalliset kilpailutekijät, markkinoiden tuntemus sekä yritysten strategioiden tunnistaminen (Porter 1998) liittyvät perustavanlaatuisesti talousklusterien ymmärtämiseen. Tutkimustiedon tuottaminen muuttuu yksityiskohtien lisääntyessä vaativammaksi. Useat innovatiiviset tuotantoprosessit perustuvat alihankintasopimuksiin sisältäen yritysten tuotekehitystietoja. Tämä asettaa reunaehtoja yhteismitallisten aineistojen hankinnalle yrityksistä.

Empiirisiä tuloksia

Tutkimusaineisto on saatu Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymältä (HSY). Se on paikkatietoaineisto, sisältäen muuttujatiedot muun muassa yritysten henkilöstömäärästä, toimialasta ja liikevaihtoluokasta. Aineistoa on käytetty muun muassa laajassa Helsingin seudun yritysraportissa. Käyttämämme tietointensiivisten yritysten luokittelu pohjautuu HSY:n yritysraporttiin (osaamisintensiiviset liike-elämän palvelut) mutta olemme muokanneet luokitusta seuraavasti: HSY aineistosta on poistettu luokka 78 (työllistämistoiminta, sisältäen alaluokat 7810,7820,7830). Vastaavasti aineistoon on lisätty luokat 61 (televiestintä, sisältäen alaluokat 6110, 6120, 6130, 6190); 64 (rahoituspalvelut, 6420, 6430); 65 (vakuutus-, jälleenvakuutus- ja eläkevakuutustoiminta, 6511, 6512, 6520, 6530); ja 66 (rahoitusta ja vakuuttamista palveleva toiminta, 6621, 6622, 6629, 6630).

Hankkeen tuottamista analyyseistä esitämme seuraavassa keskeisimmät ja samalla tutkimusaluetta yleisesti luonnehtivat tulokset. Lähtökohtanamme toimii paikkatietoanalyysin yhteenveto (kuva 1). Se on spatiaalinen ristiintaulukointi tietointensiivisten alojen absoluuttisen työllistävyyden ja suhteellisen työntekijäosuuden yhteisvaihtelusta. Toisin sanoen punaisimmat alueet kartalla ovat nimenomaisesti niitä paikkatietoruutuja, joita voidaan pitää tietointensiivisistä sijainneista ”kuumimpina”. Tarkastelu tarjoaa näkökulman arvioida tietointensiivisten alojen suhteellisia ja absoluuttisia osuuksia alueittain. Tarkastelutapa auttaa erottamaan tietointensiivisten alojen suhteellisen merkityksen alueen kokonaistyöllisyysprofiilissa.

Kuva 1.Spatiaalinen ristiintaulukointi tietointensiivisten toimialojen absoluuttisen ja suhteellisen työllistävyyden mukaan.

Kuvan 1 perusteella havaitaan, että tärkeimmät tietointensiiviset keskittymät niin absoluuttisesti kuin suhteellisesti sijaitsevat Ruoholahdessa, Keilaniemen ja Otaniemen alueella, Pitäjänmäellä sekä Kalasatamasta Pasilaan kulkevalla vyöhykkeellä (vrt. kuva 2). Tulokset täydentävät HSY:n yritysraportissa olevia tuloksia ja mahdollistavat tarkan skaalauksen pääkaupunkiseudun tietointensiivisiin toimialoihin 150m*150m ruutujaolla.

Kuvat 2 ja 3 osoittavat tietointensiivisten klustereiden liikevaihtoapproksimaation sekä absoluuttisen työllistävyyden kolmen eriytetyn toimialaluokan mukaan. Tällä tavoin tunnistettuja 25:ttä yrityskeskittymää pystytään vertailemaan niiden tietointensiivisyysprofiilien mukaan. Kuvan 2 absoluuttisen työntekijämäärän avulla klustereiden kokoerot näkyvät selvästi. Kuvasta havaitaan Helsingin kantakaupungin tärkeys pääkaupunkiseudun tietointensiivisenä ytimenä. Kuva 2 osoittaa myös mielenkiintoisesti klusterien erilaiset profiilit. Käyttämistämme luokista KIBS3 on työllistävyydeltään suurin. Se sisältää rahoitus-, hallinto- ja tukipalvelut yritykselle. Vastaavasti KIBS1 alat ovat merkittävä mutta selvästi pienempi työllistäjä. Tähän sisältyvät tieto- ja viestintäpalvelut, joihin lukeutuvat kustannustoiminta, televiestintä, ohjelmointi ja konsultointi sekä tietopalvelutoiminta. Pienin työllistävä KIBS2 ryhmä sisältää tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä yksityisen koulutuksen.

Kuva 2. Tietointensiivisten yritysten työntekijämäärät klustereittain.

Kuva 3. Tietointensiivisten yritysten liikevaihtoluokan ja työntekijämäärän suhde yritysiän mukaan.

Kuva 3 on hankkeen kannalta keskeinen. Se osoittaa 9-luokkaisen liikevaihtoluokituksen mukaan kuinka eri-ikäiset yritykset luovat liikevaihtoa suhteessa niiden henkilöstömäärään. Hyväksyttäessä liikevaihto taloudellisen toiminnan laajuuden kuvaajaksi sitä voidaan käyttää tapana tarkastella yritysten tehokkuutta per työntekijä. Yrityksen taloudellisesta kannattavuudesta liikevaihto ei kuitenkaan kerro mitään. Kuvan 3 suoraviivainen tulkinta on vaikeaa mutta sen perusteella voidaan kuitenkin perustellusti arvioida, että kaikista tehokkaimmin liikevaihdon suhteen toimivat nuorehkot mutta jo etabloituneet yritykset. Käytetyssä luokituksessa nämä ovat 5–10 vuotta sitten perustettuja yrityksiä.

Vaihtelut eri yritysten välillä ovat suuria ja klustereilla ei ole merkitystä siihen, kuinka tehokkaasti yritykset toimivat. Tulos tukee elinkaariajatusta, jonka mukaan nuorten yritysten tehokkuus on vaikea saavuttaa ensimmäisten toimintavuosien aikana. Firman selviytyessä yli viisivuotiaaksi sen toiminta alkaa vakinaistua ja tehokkuus paranee saturaatiotasolle. Vanhemmat yritykset puolestaan joutuvat uudistamaan toimintatapojaan ja niiden organisaatioita täytyy usein muuttaa kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Niiden henkilöstömäärät ovat tyypillisesti suurempia kuin nuoremmilla yrityksillä, joka osaltaan selittää pienempää per työntekijätehokkuutta suhteessa liikevaihtoon. Klustereittain katsoen Nikkilä-Mankkaa alue näyttäytyy tehokkaimpana alueena tehden siitä yhden potentiaalisen jatkotutkimuskohteen.

Sovellusaloja ja toimenpidesuosituksia

Talousmaantieteellinen tutkimustieto pureutuu keskeisesti useisiin elinkeinopoliittisiin ja innovatiivisia alueita koskeviin strategisiin haasteisiin. Osaaminen, erikoistuminen ja verkottuminen ovat kehityksen elinehto kansainvälisessä toimintaympäristössä. Merkittävät toimintakentän muutokset osoittavat tarvetta strategiselle tiedolle kaupunkien roolista innovaatioympäristöjen luonnissa (Inkinen & Vaattovaara 2007; 2010). Yritysklusterien tuntemus auttaa esimerkiksi uusien tietointensiivisten alueiden suunnittelussa ja asioissa, joita yritykset toivovat otettavan huomioon toimitiloja ja yrityskeskittymiä rakennettaessa. Hankkeessa on tunnistettu missä tietointensiiviset yritykset toimivat ja kuinka eri klusterien profiilit vaihtelevat tietointensiivisyys määritelmien mukaan. Tätä tietoa kaupunki voi käyttää esimerkiksi lähestyessään eri yrityksiä omien tukipalveluidensa tai verkostoitumishankkeidensa puitteissa.

Hankkeen merkitys ilmenee osaltaan yliopiston ja kaupunkisektorin yhteistyötoimintana. Tarve tiedon tuottamiseen ja tehokkaaseen siirtämiseen on runsasta, koska kaupunkien taloudellinen sekä teknologinen toimintaympäristö ovat muutosten edessä. Hankkeen tuottamat yritysalueprofiilit ovat ajantasaisia ja antavat mahdollisuuden arvioida metropolialueella toimivien yrityskeskittymien erityispiirteitä. Useat innovatiiviset tuotteet ovat immateriaalisia. Esimerkiksi sosiaalinen media on pääsääntöisesti sähköistä liiketoimintaa silloin kun kaupallinen toimija järjestää palvelun. Ansaintamotiivi ja palvelutuottajan oikeudellinen (liiketaloudellinen) asema vaikuttaa (innovatiivisen) e-palvelun luonteeseen. Vanha sanonta, että ilmaista lounasta ei ole, pitää paikkansa myös tietoverkoissa ja niiden kautta välitettävissä palveluissa.

Pääkaupunkiseudun yritysklustereiden analyysissä on otettava huomioon alueskaalojen keskinäinen vuorovaikutus (myös Sotarauta & Pulkkinen 2011). Kansainvälinen skaala määrittää toimintavaatimukset asettaen tavoitekriteerit ja useissa tapauksissa tekniset standardit. Valtakunnallinen ja alueellinen skaala ohjautuu kansallisten lainsäädäntöjen ja juridisten oikeuksien (esim. verotus) puitteissa. Yritysnäkökulmaa pohtien, viranomaispalveluissa lupa- ja kaavoitusjärjestelmien toimintatehokkuus ja selkeys ovat tärkeitä hallinnonaloja. Yritykset ja niiden työntekijät hyötyvät aina helposti saavutettavista ja hyvin suunnitelluista sijainneista. Pohjoismaissa pitkälle kehittyneet laatustandardit ja korkealaatuinen rakentaminen ovat hyvä lähtökohta innovatiivisten alueiden luonnille ja kehittämiselle. Niiden synty vaatii kuitenkin aina perustakseen toimivan liiketoiminta-ajatuksen. Innovatiivisten klusterien synty on paitsi itseohjautuvaa (orgaanista) yritystoimintaa niin myös hyvin tehtyä kaavoitusta ja yhdyskuntasuunnittelua.

Lopuksi

Tunnistamamme yritysklusteriprofiilit osoittavat ajantasaisen ja monimuotoisen kuvan pääkaupunkiseudun yrityskentästä. Innovatiivisten alueiden tunnistaminen on monitahoista ja rajauksista riippuvaa erityisesti pienten innovatiivisten yritysten kohdalla. Tietointensiivisten klusterien aluetutkimuksessa on useita jatkoselvityskohteita. Ensimmäiseksi, yritysklusterien alueellisten erojen ja taustatekijöiden analysointi muodostaa haasteellisen tutkimuskentän. Yksityiskohtaisemmat analyysit valikoiduilta kohdealueilta mahdollistaa tarkemman toiminta-analyysin ja viitekehyksen kehittämisen. Toiseksi on tarpeen analysoida innovatiivisen palvelutuotannon luonnetta ja tehokkuutta. Kolmanneksi kansainvälisen vertailututkimuksen kehittäminen, erityisesti aluehierarkiaan perustuen, muodostaa mielenkiintoisen ja tärkeän tutkimuskentän. Esimerkiksi alueelliset tietovarannot yritysklusterien ominaisuuksista ovat varsin pirstaleisia. Pääkaupunkiseutu on erinomainen tapaustutkimuskohde Suomen, kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen laadukkaiden ja kattavien, paikkatieto- ja tilastoaineistojen ansiosta.

Kirjallisuus

Asheim, B.Å., R. Boschma & P. Cooke (2011). Constructing regional advantage: platform policies based on related variety and differentiated knowledge bases. Regional Studies 45:7, 893–904.

Bathelt, H., A. Malmberg & P. Maskell (2004). Clusters and knowledge: Local buzz, global pipelines and the process of knowledge creation. Progress in Human Geography 28:1, 31–56.

Boschma, R. & D. Fornahl (2011). Cluster evolution and a roadmap for future research. Regional Studies 45:10, 1295–1298.

Dicken, P. & P.E. Lloyd (1990). Location in Space. Theoretical Perspectives in Economic Geography. 3^rd edition. Harper & Row, New York.

Fritsch, M. & V. Slavtchev (2011). Determinants of the efficiency of regional innovation systems. Regional Studies 45:7, 905–918.

Inkinen, T. & M. Vaattovaara (2007). Technology and knowledge-based development. Helsinki metropolitan area as a creative region. 77 p. ACRE report 2.5. University of Amsterdam, Amsterdam.

Inkinen, T. & M. Vaattovaara (2010). Creative urban region in the Nordic country. Combining tradition with development in Helsinki. In Metaxiotis, K., F. J. Carrillo & T. Yigitcanlar (eds.): Knowledge-Based Development of Cities and Societies, 196–210. IGI Global, Hershey.

Inkinen, T. & K. Suorsa (2010). Intermediaries in regional innovation systems: High-technology enterprise survey from Northern Finland. European Planning Studies 18:2, 169–187.

Komninos, N. (2002). Intelligent Cities. Innovation, Knowledge Systems and Digital Spaces. Spon Pres, London.

Lundvall, B.Å. (ed.) 1992. National Systems of Innovation: Towards a Theory of Innovation and Interactive Learning. Pinter, London.

Makkonen, T. & T. Inkinen (2013). Innovative capacity, workforce education and economic development in countries and regions of the European Union. European Planning Studies 21:12, 1958–1976.

Makkonen, T. & T. Inkinen (2014). Spatial scaling of regional strategic programmes in Finland: A qualitative study of clusters and innovation systems. Norsk Geografisk Tidsskrift – Norwegian Journal of Geography 68:4, 216–227.

Marshall, A. (1919). Industry and trade. MacMillan, London.

Philips, A. (1971). Technology and market structure. Lexington Books DC Heath, Lexington.

Piore, M.J. & Sabel, C.F. (1984). The second industrial divide. Possibilities for prosperity. Basic Books, New York.

Porter, M.E. (1998). Clusters and the new economics of competition. Harvard Business Review 76:6, 77-90.

Porter, M.E. (2000). Location, competition, and economic development: Local clusters in a global economy. Economic Development Quarterly 14:1, 15-34.

Schumpeter, J. (1939). Business cycles. A theoretical, historical and statistical analysis of the capitalist process. McGraw-Hill, New York.

Simmie, J. (ed. 2001). Innovative Cities. Spon Press, London.

Sotarauta, M. & R. Pulkkinen (2011). Institutional entrepreneurship for knowledge regions: In search of a fresh set of questions for regional innovation studies. Environment and Planning C 29:1, 96–112.

Storper, M. (1997). The regional world. Territorial development in a global economy. Guilford Press, New York.