Akateemisista perinteistä

Hauskana yhteensattumana matematiikan opiskelijoiden ainejärjestön Matrixin perustamispäivä on sama kuin syntymäpäiväni. Näinollen saan aina syntymäpäivieni aikoihin hyvän tekosyyn käyttää frakkia, kun Matrix järjestää hieman tyylikkäämmät akateemiset juhlat vuosipäivänsä kunniaksi.

Tänä vuonna kyseiset vuosijuhlat järjestettiin poikkeuksellisesti coctail-tilaisuutena, vaihteluna perinteisille pöytäjuhlille. Tämän vuoksi juhliin sisältyi tällä kertaa myös akateemisia tansseja, jotka osoittautuivat pitkälti samoiksi kuin lukiossa tanssitut wanhat tanssit. Erityisen söpö yksityiskohta oli näihin tansseihin liittyvä parinhakukäytäntö, joka ilmeisesti periytyy jostain yliopiston muinaishistoriasta. Jokainen juhliin osallistuva sai ovella tanssikortin, johon sitten varattiin partnereita eri tansseja varten. Lisäksi etiketin mukaan joka tanssiin piti olla eri tanssipari – loppuvalssin aikana toki ehti vaihtamaan paria myös lennossa kesken tanssin.

Ylipäätänsä ylioppilaselämään tuntuu liittyvän paljon mielenkiintoisia ja välillä hassujakin tapoja ja perinteitä, jotka ovat jossain vaiheessa vähitellen kadonneet. On vaivan arvoista käydä yliopistomuseo Arppeanumissa tutustumassa yliopiston menneisyyteen. Minua ainakin jaksaa aina huvittaa tarinat ylioppilaiden univormuista sekä yliopiston omasta putkasta, josta tarvittaessa pääsi aamulla tenttiin.

Post a Comment

You must be logged in to post a comment.