Opintojen aikainen työssäkäynti

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tutkimuksen opintojen aikaisen työssäkäynnin vaikutuksista. Keskeisin sanoma tuntui olevan se, ettei työssäkäyntiin puuttumalla todennäköisesti saataisi työuria pitenemään. Vastaavia tuloksia on saatu ennenkin, mutta ne ovat unohtuneet nopeasti työurakeskustelussa. Saa nähdä, tuleeko tästäkin taas yksi hukattu tilaisuus ylioppilasliikkeelle.

Nykyjärjestelmä tuskin on täydellinen, vaan työuria on todennäköisesti mahdollista pidentää myös yliopisto-opiskelua tehostamalla. Keskustelu vain pitäisi saada siirrettyä opintoajoista sinne, missä todelliset ongelmat ovat. Itse näkisin seuraavat kolme keskeistä ongelmaa:

  1. Yliopistojen jähmeät opiskelijavalinnat aiheuttavat huomattavasti tarpeettomia välivuosia. Kaiken kaikkiaan olisi parempi, jos lähivuosina sisään pääsevät hakijat tunnistettaisiin jo ensimäisellä yrityksellä ja päästettäisiin yliopistoon haahuilemaan omaa alaansa etsien. Lisäksi aloituspaikkojen määrää pitäisi lisätä väliaikaisesti, jotta yliopistojen ovilla olevat jonot saataisiin purettua.
  2. Yliopistojen opinto- ja työelämäohjauksessa on huomattavasti parantamisen varaa, kuten tästäkin tutkimuksesta ilmenee. Ongelma on kuitenkin enemmän sisällöllinen kuin rakenteellinen, joten se ratkeaa parhaiten oppiainetasolla.
  3. Opintojen aikainen työssäkäynti luultavasti pahentaa nuorisotyöttömyyttä niissä tapauksissa, joissa töissä käydään lähinnä toimeentulon tai paremman elintason takia. Tästä pitäisi pystyä puhumaan opiskelijoita syyllistämättä, jotta päästäisiin etsimään ratkaisuja.

Tohtoriksi neljässä vuodessa?

Tämä teksti lähti liikkeelle vastauksena Hannu Toivosen blogikirjoitukseen.

Tohtoriopintojen neljän vuoden tavoiteaikaan on helpompi päästä, jos asiat menevät etupäässä suunnitellusti ja väitöskirja valmistuu sopivaan aikaan suhteessa tiedekuntaneuvoston määräaikoihin ja lomakausiin.

Omalla kohdallani väitöskirjaan tarvittavat artikkelit olivat periaatteessa kasassa kolmen vuoden jälkeen. Nopeamminkin olisi voinut mennä, sillä minulla oli suurin osa jatko-opintoihin tarvittavista kursseista valmiina jo perustutkinnon ylijäämänä. Kompensoin kuitenkin tätä käyttämällä jatko-opintojen alkuvaiheessa suuren osan ajastani ylioppilaskuntapuuhasteluun. Aloitin väitöskirjan kirjoittamisen kolmen vuoden ja kolmen kuukauden kohdalla tavoitteenani se, että väitöstilaisuus olisi ollut jokseenkin neljän vuoden määräajan paikkeilla.

Käytännössä viimeistä artikkelia palloteltiin eri konferensseihin vajaan vuoden verran, minä aikana sen sisältö kehittyi huomattavasti. Lisäksi johdantoa kirjoittaessani kävi nopeasti ilmi, että muiden artikkeleiden kokeelliset osuudet olivat jääneet pahasti ajasta jälkeen, joten päädyin tekemään ne uudestaan. Ja tulihan sitä samalla tehtyä uuttakin tutkimusta, jota jouduin välillä priorisoimaan väitöskirjan yli tiukempien deadlinejen takia.

Loppujen lopuksi väitöskirjani käsikirjoitus oli valmis viime jouluna eli neljän vuoden ja kolmen kuukauden jälkeen. Esitarkastus sujui melko tarkasti aikataulussa, ja väitöstilaisuuteni tulee olemaan kesäkuun lopussa. Neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta siis. Ja koska kesällä yliopistossa ei tapahdu mitään, saanen tohtorin paperit käteen syyskuun lopussa eli viiden vuoden jälkeen.

Näiden kokemusteni pohjalta on helppo keksiä tapoja, joilla tohtoriksi valmistumista voi nopeuttaa tinkimättä väitöskirjan laadusta. Seuraavat ehdotukset koskevat pääosin vain nippuväitöskirjoja – monografioita varten tarvitaan varmaankin muita keinoja.

  • Tiedekuntaneuvosto nimeää esitarkastajat jo siinä vaiheessa, kun väitöskirjaan tulevat artikkelit on valittu. Tavoitteena on, että koska esitarkastajat voivat arvioida artikkelit jo etukäteen, voidaan väittelylupa myöntää kuukauden sisällä käsikirjoituksen valmistumisesta.
  • Johdanto-osan pituudelle määritetään riittävän matala yläraja, esimerkiksi 40 tai 50 sivua. Samalla ohjeistetaan, että väitöskirja arvioidaan ensisijaisesti sen sisältämien artikkeleiden perusteella.
  • Viimeaikaisessa oikeuskäytännössä väitöskirja on katsottu tosiasiallisesti hyväksytyksi, jos tiedekuntaneuvosto on myöntänyt väittelyluvan ja vastaväittäjä on suositellut väitöskirjan hyväksymistä. Jos siis väittelijä on tyytyväinen hänelle ehdotettuun arvosanaan eikä arvosana ole poikkeuksellisen korkea, ei ole mitään syytä viedä väitöskirjaa enää uudelleen tiedekuntaneuvoston käsittelyyn.

Jos nuo ehdotukset toteutettaisiin, nopeutuisi tohtoriksi valmistuminen muutamalla kuukaudella jo pelkän lyhyemmän tarkastusprosessin ansiosta. Myös väitöskirjan valmistuminen luultavasti nopeutuisi, kun arvioinnin pääpaino olisi jo aiemmin julkaistussa työssä.

Rinnakkaisohjelmointi

Irkissä oli keskustelua rinnakkaisuudesta, minkä innoittamana päädyin kirjoittamaan ylös seuraavat periaatteet. Näita noudattamalla rinnakkaisohjelmointi ei ole yleensä juurikaan sarjallista vaikeampaa.

  1. Älä käytä rinnakkaisuutta.
  2. Jos on ihan pakko käyttää rinnakkaisuutta, niin pidä ainakin huolta siitä, että säikeet ovat toisistaan riippumattomia.
  3. Jos säikeiden on ihan pakko olla tekemisissä keskenään, niin pidä ainakin niiden välinen vuorovaikutus mahdollisimman harvassa.
  4. Jos säikeiden on ihan pakko olla koko ajan tekemisissä keskenään, niin älä kuvittele olevasi nokkela, vaan käytä yhtä keskussäiettä, jolle muut ovat alisteisia.
  5. Jos on ihan pakko yrittää olla nokkela, niin kaikki softassa ilmenevät virheet ja niiden seuraukset reaalimaailmassa ovat tahallisia.

Minäkö muka sittari?

HYYn edarivaalien jälkeiset keskustelut ajoivat miettimään ikuisuuskiistoja poliittisten ja sittareiden välillä. Kirjoitin omia kokemuksiani aiheesta yliopistotaipaleeni varrelta, koska olen oppinut, että kirjoittaminen saa asiat usein pois mielestä. Rivien välistä voi lukea käsityksiäni siitä, miksi poliittiset järjestöt eivät menesty edarivaaleissa.

Aloitin tietojenkäsittelytieteen opinnot syksyllä 1999. Tuolloin en vielä kokenut olevani ainejärjestöläinen, vaan liityin TKO-älyyn lähinnä siksi, että se oli helppoa eikä parinkymmenen markan jäsenmaksu tuntunut missään. Kävin fuksivuonna muutamassa TKO-älyn tapahtumassa tutustumassa kanssaopiskelijoihin, mutta aktiiviksi en ryhtynyt, koska olin kiinnostuneempi opiskelusta.

Kahteen muuhun järjestöön sen sijaan hakeuduin tietoisesti heti avajaiskarnevaaleilla. Alter Egoon siksi, että olin roolipelaaja ja kiinnostuin järjestöstä jo lukiossa. HYYn Vihreisiin taas siksi, että koin olevani arvomaailmaltani vihreä ja politiikkakin kiinnosti hieman. Kynnys mukaan lähtemiseen oli kuitenkin niin korkea, etten osallistunut kummankaan järjestön toimintaan fuksivuonna.

Ensimmäiset edarivaalit koittivat. Kävin läpi HYYn Vihreiden ehdokaslistan, mutta se oli minulle vain lista nimiä paperilla. En tiennyt kenestäkään ehdokkaista oikeastaan mitään, joten en voinut äänestääkään heitä. (Myöhemmän kokemukseni perusteella minulle olisi todennäköisesti käynyt samoin, vaikka olisin valinnut HYYn Vihreiden sijasta jonkin toisen poliittisen järjestön.) Sen sijaan tunnistin ainejärjestöjen ehdokaslistalta henkilön, joka kirjoitti nyysseissä useisiin seuraamiini ryhmiin ja vaikuti varsin fiksulta ihmiseltä. Koska hän edusti ainejärjestöjä eikä jotain vierasta puoluetta, ei puoluekantakaan ollut syy jättää äänestämättä häntä.

Kesällä 2000 päädyin mukaan Alter Egoon, kun kaverit olivat matkoilla ja tarvitsin jotain tekemistä. Huomasin, että järjestössä pyöri paljon samaa porukkaa, jota näin usein laitoksella, ja aloin siksi hengata myös Gurulassa. Päädyin seuraavaksi vuodeksi Alter Egon hallitukseen. Hieman myöhemmin ajauduin myös tuutoriksi ja opetuksenkehittämishommiin – jälkimmäisiin lähinnä siksi, ettei TKO-älyn aktiiveja juuri yliopistolla näkynyt IT-kuplan loppumetreillä, kun kaikki olivat hyväpalkkaisissa töissä.

Koitti syksy 2001 ja toiset edarivaalit. HYYn Vihreiden ehdokkaat olivat edelleen vain lista nimiä paperilla – minun yliopistossani heitä ei ollut olemassa. Äänestin tuutoripariani, joka oli ainejärjestöjen listoilla ja jonka olin aiemmin oppinut tuntemaan opetuksenkehittämistyössä.

Parin ensimmäisen vuoden nopea opiskelutahti hiipui, kun en tiennyt, mitä halusin isona tehdä. Ajauduin syvemmälle järjestötoimintaan, josta löytyi kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä ja ennen kaikkea aikaa ajatella.

Koitti vuosi 2003 ja kolmannet edarivaalit. Kuuluin TKO-älyn ja Alter Egon lisäksi myös Matlun ydinporukkaan, ja ylioppilaskunnassa toimiminenkin alkoi kiinnostaa. Mietin hetken HYYn Vihreitä, mutta hylkäsin ajatuksen, koska en oikeastaan ollut ollut järjestön kanssa missään tekemisissä koko opiskeluaikanani. HYAL sen sijaan otti aktiivisesti yhteyttä, ja asialla olivat vieläpä samat ihmiset, joiden kanssa toimin jo Matlussa. HYALin suurin ansio olikin, että kaikista muista HYYssä toimivista ryhmistä poiketen se oli olemassa minun yliopistossani.

Syksy 2005. Olen HYALin puheenjohtaja ja vaalipäällikkö, ja järjestökin on saatu koottua vaalikuntoon perinnöksi saamistani riidoista ja hajaannuksesta huolimatta. Paria kuukautta ennen vaaleja epäröin, onko sittarijohtoisessa ylioppilaskunnassa mitään järkeä. Eikö parempi olisi, että ylioppilaskuntaa johtaisivat poliittisten järjestöjen edustajat, joilla on paremmat yhteydet päättäjiin yliopiston ulkopuolella? Vastaus löytyy lopulta omista kokemuksistani poliittisista järjestöistä.

HYALilla on selvästi aikaisempaa vähemmän ehdokaita, ja useimmat vanhat toimijat kaikissa ryhmissä ennustavat sille vaalitappiota. Itse sen sijaan uskon HYALin pitävän asemansa ja ehkä jopa vahvistavan niitä, koska kuvittelen ymmärtäväni edarivaaleista jotain sellaista, mitä muut eivät ymmärrä. Yksittäistä yliopistoa ei ole olemassa, vaan sen sijaan on satoja osin päällekkäisiä yhteisöjä, jotka yhdessä muodostavat yliopiston. Mahdollisimman monen hyvän ehdokkaan sijasta tärkeää onkin tavoitella hyviä ehdokkaita mahdollisimman monesta yhteisöstä. Vaaleissa HYAL säilyttää 12 paikkaansa.

Syksy 2007 ja jälleen yhdet edarivaalit. Tällä kertaa HYAL on lähtenyt vaaleihin yhtenäisenä ja tehnyt koko vaalien välisen ajan pohjatyötä saadakseen useampia ainejärjestöjä mukaan riveihinsä. Kun tulos näyttää lopulta 17 paikkaa, tiedän olleeni oikeassa kahta vuotta aikaisemmin. Uskon oman aktiiviaikani HYYssä olevan ohi, sillä aloittelen jatko-opintojani enkä enää ollut ehdolla. Muutamaa kuukautta myöhemmin tapahtuu jotain, mikä tekee tämän aikomuksen tyhjäksi. Se on kuitenkin kokonaan oma juttunsa.

Liityin lopulta Vihreiden jäseneksi vuodenvaihteessa 2008-2009, kun kuulin Tieteen ja teknologian vihreiden perustamisesta. Ajatus järjestöstä, joka korostaa tieteellisen tiedon merkitystä poliittisessa päätöksenteossa, tuntui niin mielenkiintoiselta, että päätin hypätä mukaan. Ja olihan mukana järjestöä perustamassa useita tuttujani…

Vaikuttava ylioppilaskunta

HYYn edarivaalien lähestyminen sai miettimään, mitä niistä opiskelijapolitiikkaan käytetyistä vuosista oikein jäikään käteen.

Pohjimmiltaan on olemassa kaksi tapaa tehdä politiikkaa. Positiiviset keskittyvät mahdollisuuksiin. He näkevät, että asiat ovat loppujen lopuksi aika hyvin, uskovat niiden kehittyvän parempaan suuntaan ja tekevät työtä sen eteen. Negatiiviset puolestaan keskittyvät uhkiin. Heille asiat ovat aina huonosti, ja he uskovat – sekä usein myös salaa toivovat – että ne muuttuvat entistä huonommiksi. Positiivinen asennoituminen on vaikeaa, eivätkä useimmat pysty pitämään siitä kiinni kuin hetkellisesti. Silti juuri positiivinen asenne on todennäköisesti taustalla, jos jotain uutta saadaan luotua tai asioita saadaan vietyä parempaan suuntaan.

HYY on usein kammottava paikka toimia. Tästä ja kaikista epäonnistumisistamme ja tekemistämme virheistä huolimatta muistikuvani siitä ovat etupäässä positiivisia. Ainakin me loimme jotain uutta. Eri alojen opiskelijat ovat nykyisin enemmän tekemisissä keskenään kuin vielä muutama vuosi sitten.

Tutkijana uskon, että hyvä yliopisto syntyy, kun kootaan ihmisiä samaan paikkaan ja tarjotaan heille riittävät toimintaedellytykset ja työrauha. Ropecon, jota olen järjestänyt viimeiset kymmenkunta vuotta, perustuu pitkälti vastaavaan ajatukseen. Ei siis ole ihme, että näen myös ylioppilaskunnan roolin samalla tavalla. Tärkeintä ei ole se, mitä ylioppilaskunta itse tekee, vaan millaiset toimintamahdollisuudet se muille tarjoaa. Ylioppilaskunnan tehtävä on koota ihmisiä yhteen, tarjota heille toimintaedellytyksiä, pysyä poissa tieltä ja yrittää olla pilaamatta asioita.

Opiskelijoiden edunvalvonta keskittyy usein negatiiviseen. Opiskelijat ovat väliinputoajia, heidän taloudellinen tilanteensa on heikko, vaatimukset kiristyvät kaiken aikaa ja yliopistossakin moni asia on huonosti. Ulkoapäin katsottuna tuollainen negatiivisuus vie helposti pohjaa koko edunvalvonnalta.

Vaikka yhteiskunta on muuttunut eikä korkeakoulutus ole enää menestymisen tae, ovat yliopisto-opiskelijat silti tulevia menestyjiä. He ovat fiksuimmasta päästä ikäluokkaansa, ja useimmat heistä menestyisivät joka tapauksessa elämässään. Yliopistokoulutus ja muiden yliopisto-opiskelijoiden kanssa verkostoituminen parantavat heidän mahdollisuuksiaan entisestään. Vaikka väliinputoajiakin on – ja heidän osuutensa tuntuu hiljalleen kasvavan – syö negatiivisuus pohjaa edunvalvonnalta, koska se ei vastaa sen enempää ihmisten mielikuvia kuin todellisuuttakaan. Ehkä olisikin parempi, ettei keskityttäisi niin paljon siihen, miksi vaikkapa perheellisten opiskelijoiden asema on niin heikko, ja puhuttaisiin enemmän siitä, mikä muuttuisi paremmaksi, jos perheellisiä opiskelijoita tuettaisiin enemmän.

Suurin osa yliopisto-opiskelijoista on joka tapauksessa tulevia menestyjiä. Siksi pitkällä aikavälillä ylioppilaskunnan toiminnan vaikuttavuus ei riipu niinkään siitä, kuinka hyvin se onnistuu edunvalvonnassa, kuin siitä, millaiset mahdollisuudet uuden luomiseen se on opiskelijoille tarjonnut.

Uutiset ja uutiskommentit

Tavallaan jatkoa edelliseen kirjoitukseen.

Verkkolehdet moderoivat uutisten kommentteja yleensä periaatteella, että kommentti julkaistaan, jos se ei ole asiaton. Tämä periaate on täysin väärä. Uutisiahan ei kirjoiteta kommentoijille vaan lukijoille, jotka haluavat ajankohtaista tietoa lehden käsittelemästä aihepiiristä tiiviissä ja selkeässä paketissa.

Lukijan kannalta uutiset ja niiden kommentit ovat samalla tavalla lehden toimituksellista materiaalia. Yhden on kirjoittanut lehden palkattu toimittaja tai avustaja ja toisen vapaaehtoinen avustaja, mutta muuten niillä ei ole olennaista eroa. Siksi kommenttien julkaisemisesta tulisi päättää vastaavilla journalistisilla kriteereillä kuin itse uutisistakin: kommentti julkaistaan vain, jos se tuo olennaista lisäarvoa lehden käsittelemään aihepiiriin.

Lehti voi toki halutessaan pitää myös uutisia käsittelevää keskustelupalstaa, mutta sitä ei kannata tuoda esiin niin, että se pääsee vaikuttamaan lukijoiden käsityksiin lehdestä. Sen sijaan toimittajat voisivat seurata keskustelupalstaa ja nostaa sieltä uutisten yhteyteen erityisen ansiokkaita niitä käsitteleviä viestejä.

Minitruth

What happened in the unseen labyrinth to which the pneumatic tubes led, he did not know in detail, but he did know in general terms. As soon as all the corrections which happened to be necessary in any particular number of ’The Times’ had been assembled and collated, that number would be reprinted, the original copy destroyed, and the corrected copy placed on the files in its stead.

(George Orwell: Nineteen Eighty-Four)

Myös verkon uutispalvelut toimivat samalla periaatteella. Uutisia päivitetään tiedon lisääntyessä tai virheiden paljastuessa, eikä tästä kerro mikään muu kuin korkeintaan muuttunut aikaleima. Laadukkaaseen journalismiin kuuluu kuitenkin myös toiminnan läpinäkyvyys ja omien virheiden tunnustaminen. Verkossa näitä molempia olisi helppo edistää tarjoamalle lukijalle mahdollisuus nähdä uutisen aiemmat versiot.

Eduroam ja OS X Lion

Lisäys 13.12.: Yliopistolla on nykyisin ohjeet Eduroamin käyttöön Lionissa.

Eduroam on kätevä maailmalla liikuttaessa, mutta 802.1X:n asetusten saaminen kohdalleen on välillä tuskaisaa. Niinpä Steve päättikin, ettei käyttäjän tarvitse moiseen pystyä, ja poisti konffausmahdollisuuden uudesta OS X:stä. Välilehdellä, jolla asetukset ennen olivat, on nyt vain teksti ”Use a configuration profile to add an 802.1X profile to your system. Contact your system administrator for more information.”

Helsingin yliopisto ei toistaiseksi moista profiilia tarjoa, vaan se pitää tehdä itse. Varsinainen siihen tarkoitettu työkalu tulee vain OS X:n palvelinversion mukana, mutta onneksi myös iPhone Configuration Utility osaa homman. Softa siis käteen ja yliopiston eduroam-ohjeet auki, ja kohta onkin sopiva konfiguraatioprofiili valmis.

Homma näyttäisi menevän jokseenkin seuraavasti:

  1. Lataa HYAD-varmenne (linkki löytyy eduroam-ohjeista) ja tallenna se jonnekin.
  2. Tee iPhone Configuration Utilitylla uusi konfiguraatioprofiili.
  3. Täytä pakolliset tiedot välilehdellä General.
  4. Lisää lataamasi HYAD-varmenne välilehdellä Credentials.
  5. Lisää verkon tiedot välilehdellä Wi-Fi. Verkon nimi on eduroam ja Security Type WPA / WPA2 Enterprise. Välilehdellä Protocols valitse TTLS ja PEAP sekä Inner Authentication: PAP. Välilehdellä Authentication riittää täyttää Outer Identity: @ad.helsinki.fi. Välilehdellä Trust riittää rastittaa HYAD-sertifikaatti.
  6. Eksportoi konfiguraatioprofiili ja asenna se tuplaklikkaamalla sitä. Käyttäjätunnus on muotoa tunnus@ad.helsinki.fi.

Valmiit tietorakenteet

Eräs muiden toteuttamien tietorakenteiden käytön haittapuolista on, ettei niiden tarkka käyttäytyminen yleensä ole tiedossa. Tässä eräs esimerkki tältä päivältä irkistä.

Dynaaminen taulukko on yksinkertainen tietorakenne, jonka alkioihin viittaaminen on yhtä nopeaa kuin staattisessa taulukossa, mutta jonka loppuun voi lisätä ja poistaa alkioita tasoitetusti vakioajassa. Kursseilla tämä selitetään usein niin, että kun täyteen taulukkoon halutaan lisätä alkio, varataan uusi a > 1 kertaa suurempi taulukko, jonka alkuun vanhan taulukon sisältö kopioidaan. Vastaavasti jos taulukon täyttöaste laskee pienemmäksi kuin 1/b < 1/a, varataan a kertaa pienempi taulukko ja kopioidaan alkiot sinne.

Oikeasti dynaamista taulukkoa ei kuitenkaan kannata toteuttaa noin. Pahimmassa tapauksessa muistia kuluu nimittäin 1+b kertaa alkoiden verran, mikä on liian paljon, jos alkoiden määrä alkaa lähestyä käytössä olevan muistin kokoa. Lisäksi yksittäisen operaation aikavaativuus n alkion taulukossa on pahimmassa tapauksessa \Theta(n), mikä rajoittaa dynaamisen taulukon käyttöä nopeita vasteaikoja vaativissa tehtävissä.

Eräs ratkaisu on jakaa taulukko A lohkoihin, joista jokaiseen mahtuu m alkiota. Osoittimet jokaisen lohkon alkuun tallennetaan taulukkoon B, joka voi olla esimerkiksi naiivisti toteutettu dynaaminen taulukko. Nyt pahimman tapauksen aikavaativuus on enää \Theta(n / m), eikä muistiakaan kulu juuri alkioiden määrää enempää. Alkio A[i] löytyy muistista osoitteesta B[i / m] + i \bmod m, mutta varjopuolena on, että satunnaisosoitus vaatii kaksinkertaisesti aikaa staattiseen taulukkoon verrattuna.

Oikeasti dynaamista taulukkoa ei kannata toteuttaa noinkaan, sillä keksimme juuri virtuaalimuistin uudelleen. Sivutaulu toteuttaa jo saman toiminnallisuuden kuin taulukko B, joten sopivasti sitä hyödyntämällä päästään kaksinkertaisesta osoituksesta eroon. Vahinko vain, etteivät käyttöjärjestelmät yleensä anna käyttäjän käsitellä sivutaulua tuolla tavalla.

Irkkikeskustelun aikana kävi ilmi, että ongelman ydin on siinä, miten realloc() on käyttöjärjestelmässä toteutettu. Jos se toteuttaa uudelleenvarauksen sivutaulua muokkaamalla, on sen avulla helppo toteuttaa tehokas dynaaminen taulukko. Jos taas varatun muistialueen sisältö täytyy joskus kopioida uudelleenvarauksen yhteydessä, joudutaan tyytymään dynaamiseen taulukkoon, jonka osoittaminen on staattista kalliimpaa.

Hieman googlaamalla (?) mjr sai selville, että realloc() on toteutettu Linuxissa juuri näin. Seuraava kysymys onkin sitten se, onko C++:n std::vector toteutettu realloc():n tätä ominaisuutta hyödyntämällä, vai joutuuko tehokkuutta kaipaava toteuttamaan oman dynaamisen taulukkonsa.

Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen

Yksi tietojenkäsittelytieteen toistuvista kiistakysymyksistä on, mitä johdantokurssilla ja perusopinnoissa pitäisi opettaa ja mitä kieltä ohjelmoinnin peruskursseilla tulisi käyttää. Harvardissa asia on ratkaistu näin:

David completely reworked the course from the perspective of someone who learned CS in the PC and Internet era. He had students hacking iPhone apps, writing PHP and JavaScript, building websites. Over the next few years, enrollment in the course has nearly quadrupled — it’s become one of the ”must take” courses at Harvard. He has done an amazing job.

Toimisikohan meilläkin?