Jounin avautumiset

Kaikissa maailman maissa tehdään useimmat asiat huonosti. Jotkut maat menestyvät toisia paremmin, koska niissä tehdään hieman harvempi asia huonosti. Sodassa voittaa yleensä se osapuoli, joka tekee vähemmän katastrofaalisia virheitä. Politiikka taas suosii rakenteellisesti huonoja päätöksiä, koska tehtyjen päätösten hyvyyden ja poliitikon menestyksen välinen kytkentä on heikko tai jopa olematon.

Yritysmaailma puolestaan suosii keskinkertaisuutta, sillä siellä kytkentä päätösten hyvyyden ja menestyksen välillä on vahvempi. Asiat pyritään tekemään niin, kuin ne kuuluu tehdä. Tavalla, johon melkein kuka tahansa pystyisi, jos vain yrittäisi tarpeeksi. Menestyneimmät yritykset ovat tässä niin hyviä, että niiden voi sanoa olevan keskinkertaisuudessaan suorastaan erinomaisia.

Asiat on myös mahdollista tehdä hyvin, vaikka se onkin vaikeaa. Niin kuitenkin harvemmin tehdään, koska ulkopuolinen ei pysty etukäteen erottamaan hyvää päätöstä huonosta. Koska hyvät päätökset edellyttävät toimimista oikeaksi koetusta poikkeavalla tavalla, tehdään niitä vakiintuneissa yrityksissä vain harvoin. Politiikassakin hyviä päätöksiä tehdään vain sattumalta, koska ne eivät poikkea toisten poliitikkojen silmissä millään tavalla huonoista.

Kun ihminen ilmaisee mielipiteensä, valinnan siitä, mikä on kuulijalle tärkeää, tekee kuulijan sijasta puhuja. Tällainen asetelma tuntuu jotenkin epäilyttävältä.

Kun mielipide on ilmaistu, on siitä vaikea enää perääntyä menettämättä kasvojaan. Jatkossa tuleekin helposti annettua enemmän painoarvoa argumenteille, jotka tukevat ilmaistua mielipidettä, ja vähemmän painoarvoa niille argumenteille, jotka ovat sitä vastaan. Tämä tuskin tietää hyvää ainakaan silloin, kun mielipiteen ilmaissut henkilö on tekemässä asiasta päätöksiä.

Julki tuotu mielipide muuttuu usein osaksi ilmaisijansa identiteettiä. Jos joku kehtaa väittää vastaan, syntyy helposti pyhää vihaa, tuohtumusta ja stressiä, jolloin vastaus on myös sen mukainen. Samalta tuntuu luultavasti myös väittelyn toisesta osapuolesta.

Olisikin luultavasti kaikille hyväksi, jos ihmiset oppisivat valitsemaan kantansa nykyistä harvemmissa asioissa.

Takana on nyt kuukausi enimmäkseen ilman opiskelijapolitiikkaa kuuden HYY-vuoden jälkeen. Irrottautuminen tuntuu loppujen lopuksi yllättävän helpolta, jos ihmiset muutenkin vaihtuvat samaan aikaan. Tässä suhteessa HYY ei siis suuremmin poikkea muista opiskelijajärjestöistä.

Vuodet opiskelijapolitiikassa opettivat ymmärtämään politiikkaa etenkin suuren puolueen näkökulmasta. Samalla ne loivat vaikutelman, että politiikassa ihmisten luonnolliset reaktiot asioihin ovat hyvin usein täysin vääriä, minkä johdosta menestyneimmätkin poliitikot sortuvat helposti alkeellisiin virheisiin. Tässä joitain ajatuksenpoikasia, jotka ehkä valottavat käsityksiäni.

Tekoja, ei sanoja. Politiikasta kiinnostuneet korostavat turhan usein mielipiteitään, vaikka ne eivät ole sen ihmeellisempiä kuin lopuilla 6,8 miljardilla ihmisellä. Mielipiteiden turhuutta korostaa entisestään se, että onnistuneen poliittisen välittelyn lopputuloksena osapuolet yleensä tunnustavat toistensa näkökantojen ansiot mutta toteavat niiden pohjautuvan toisiin arvoihin kuin heidän omansa. Havaittavissa onkin ollut, etteivät maailmaa muuta ne, jotka puhuvat siitä, miten asioiden pitäisi olla, vaan ne, jotka tarttuvat toimeen.

Optimismi kannattaa. Jos näkee kaikkialla vain kurjuutta ja uhkakuvia, tulee luoneeksi vain kurjuutta ja uhkakuvia. Muutokset parempaan päin eivät tapahdu kritisoimalla ja epäkohtia osoittamalla vaan uskomalla muutokseen ja tekemällä työtä sen eteen.

Hyvä vai menestyvä? Poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt vaikuttavat varsin epäilyttäviltä lafkoilta. Niihin hakeudutaan usein poliittinen ura tähtäimessä, ja ne seulovatkin tarjokkaista tehokkaasti esiin ne, joissa on eniten potentiaalia menestyväksi poliitikoksi. Valitettavasti vain politiikassa, kuten kaikilla muillakin kilpailluilla aloilla, hyvä ja menestyvä ovat usein eri asioita. Oma ongelmansa on myös se, että puoluekannan ottaminen osaksi identiteettiä jo nuorena rajoittaa ajattelun kehittymistä siltä osin, kuin se sivuaa puolueen ideologiaa.

Hyvä tarkoitus ei riitä. Lähes kaikki poliitikot näyttävät sekoittavan teon tarkoituksen ja sen seuraukset. Jos jonkin muutoksen on tarkoitus vaikkapa lyhentää opintoaikoja, uskovat poliitikot, että näin myös tapahtuu, vaikka tosiasialliset seuraukset saattavat hyvinkin olla päinvastaisia. Poikkeuksiakin toki on. Samaa sukua on myös harhaluulo, että kun päätös on tehty, on sen toimeenpaneminen helppoa ja suoraviivaista.