Vaalitulokset tiedekunnittain

Edarivaalien lopullinen tulos saatiin vahvistettua, joten päivitin edellisen kirjoituksen kuvat. Aikani kuluksi päätin myös laskea, miten edustajistopaikat jakautuivat kampusten ja tiedekuntien välillä ja miten tulos muuttui syksyn 2007 vaaleista.

Keskustakampus 35 (-1)

  • Humanistinen tiedekunta 10 (-1)
  • Käyttäytymistieteellinen tiedekunta 6 (+2)
  • Oikeustieteellinen tiedekunta 4 (+1)
  • Teologinen tiedekunta 4 (-2)
  • Valtiotieteellinen tiedekunta 11 (-1)

Kumpulan kampus 7 (-2)

  • Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 7 (-2)

Meilahden kampus 4 (-)

  • Lääketieteellinen tiedekunta 4 (-)

Viikin kampus 14 (+3)

  • Biotieteellinen tiedekunta 5 (+1)
  • Eläinlääketieteellinen tiedekunta 2 (+1)
  • Farmasian tiedekunta 2 (-)
  • Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 5 (+1)

Ryhmien välillä oli aika mielenkiintoisia eroja. Esimerkiksi osakuntien paikoista kaksi kolmasosaa meni Kumpulan ja Viikin opiskelijoille, kun taas kaikki Sitvasin listoilta valitut ovat keskustakampukselta.

ASV 17

HYYn edarivaaleista saatiin alustavat tulokset. Niiden perusteella on helppo tehdä muutama johtopäätös:

  1. Ainejärjestöt voittivat. HYAL vahvisti asemiaan selvästi suurimpana ryhmänä, ja HELP nosti paikkamääräänsä käsittämättömästi viidestä kahdeksaan.
  2. Poliittiset hävisivät. Yleispoliittista väriä tunnustavien ryhmien paikkamäärä putosi 23:sta 19:ään eli alle kolmannekseen kaikista edustajistopaikoista.
  3. Osakunnat hävisivät. Vaikka paikkoja tuli yksi lisää, olisi sadan lisäehdokkaan pitänyt tuoda niitä pelkillä kaveriäänilläkin kaksi tai kolme. Kun vaalityötäkin tehtiin kahden vuoden takaista innokkaammin, on todennäköinen syy tappioon se, että osakunnat onnistuivat houkuttelemaan riveihinsä aikaisempaa vähemmän ainejärjestöaktiiveita ja muita ulkopuolisia ääniä kerääviä ehdokkaita.

Yhteenvetona noista voisi ajatella, että aikaisempaa useampi äänestäjä korosti kolmesta Y:stä (ylioppilaskunta, yliopisto ja yhteiskunta) kahta ensimmäistä. Ylioppilaskunnan palvelutehtävää ja yliopiston sisäistä vaikuttamista korostava äänestäjä kun valitsee ehdokkaakseen yleensä tutun ja pätevänä pitämänsä henkilön omasta yhteisöstään. Tämä suosii ainejärjestöjä ja osakuntia, joiden kesken äänet jakautuvat suunnilleen niiden koon ja aktiivisuuden mukaisesti.

Samaa kertovat myös pidemmän aikavälin trendit:

Edustajistopaikkojen jakautuminen 1989 - 2009 Poliittisten ryhmien kannatus 1989 - 2009

Ainejärjestöjen kannatus on nousujohteista, kun taas osakuntien kannatus on pysynyt jo parikymmentä vuotta suunnilleen samalla tasolla. Vasemmisto, oikeisto ja vihreät taas ovat päätyneet suunnilleen samoihin lukemiin keskenään, kun oikeiston 90-luvun lopulla alkanut lasku ja vasemmiston samoihin aikoihin alkanut nousu ovat tasaantuneet.

SYL:n tiedotteen perusteella ääniä annettiin koko maassa yhteensä 26489. HYALin alustavan vaalituloksen mukaiset 2896 ääntä tarkoittavat siis 10,9 prosentin kannatusta, mikä oikeuttanee “suurimman puolueen” asemaan. Vaan kuinkahan kävisi, jos myös kevään edarivaalien tulokset otettaisiin huomioon?

Sammakon kaltainen otus

Hyvä esimerkki kansylaisten vaikutusmahdollisuuksista on historiallinen yliopistolakiuudistus, jonka valmistelussa kuuntelin tarkkaan opiskelijajärjestöjen, ja erityisesti KansY:n, näkemyksiä yliopistojen kehittämistarpeista.

(Sari Sarkomaa KansYn vaalilehdessä)

Olikohan tuo nyt ihan fiksua sanoa ääneen? Vanha viisaushan sanoo, että kun yhteen suuntaan kumartaa, pyllistää toiseen suuntaan. Tällä kertaa siellä toisessa suunnassa oli SYL, jonka kai olisi tarkoitus edustaa kaikkia yliopisto-opiskelijoita.

Kiintiöpaikkoja

HyVi sai viimein julkaistua ehdokassivunsa. Nopean selailun perusteella moni tuntuu haluavan sukupuolikiintiöitä talouspaikoille. Sitä eivät kuitenkaan kerro, tarvitaanko kiintiöitä heidän mielestään myös HYYn hallitukseen.

Entä muut mahdolliset perusteet? Kumpula, Meilahti ja Viikki ovat olleet HYYssä aina pahasti aliedustettuja, joten pitäisikö myös niiden edustus turvata kiintiöillä? Entä pitäisikö ruotsinkielisten edustus turvata jotenkin kaksikielisen ylioppilaskunnan hallituksessa, kun niin on tehty myös esimerkiksi yliopiston rehtoraatissa?

Kaikki, kuka tahansa vai jokainen?

HyVin muutosehdotuksista HYYn keskipitkän aikavälin taloussuunnitelmaan:

Keskustaan on saatava myös sellaisia tiloja, jotka palvelisivat ylioppilaskunnan kaikkia jäseniä.

Kaunis ajatus, mutta niin epämääräisesti ilmaistuna, ettei sen merkitystä pysty hahmottamaan. Sanalla “kaikki” kun on tällaisissa kysymyksissä ainakin kaksi eri merkitystä: ‘kuka tahansa’ ja ‘jokainen’. Seuraavat esimerkit havainnollistavat näiden eroja:

  1. Kenestä tahansa voi tulla yritysjohtaja.
  2. Jokaisesta ei tule yritysjohtajaa.

Oikeistolla on taipumus käyttää sanaa “kaikki” merkityksessä 1, vasemmistolla taas merkityksessä 2. Kumpaahan merkitystä HyVin muutosehdotuksissa mahdetaan tarkoittaa Vanhasta ja Uudesta ylioppilastalosta puhuttaessa?

Norsunluutorni on edelleen pystyssä

HYY:n toiminnan eräs kompastuskivi on tiedottaminen. Liian usein järjestöjä ei saada mukaan HYY:n tärkeimpiin päätöksentekoprosesseihin ja toisaalta upouusista Pohjanhovin tiloista ei vieläkään juuri saa HYY:n sivuilta tietoa. Opiskelijoilla on kauttaaltaan HYY:stä äärimmäisen negatiivinen kuva ja tämä johtunee osittain juuri tiedottamisen epäonnistumisesta.

(HELPin vaaliteemat 2009)

Samalta vaikutti jo silloin 10 vuotta sitten, kun itse olin fuksi, eivätkä asiat tunnu siitä juurikaan muuttuneen. Iso osa ongelmaa tuntuisi olevan keskustoimisto, jossa HYYn hallituksen jäsenet tekevät kokopäivätyötä vailla säännöllistä kosketusta keskushallinnon ulkopuoliseen yliopistoon. Toisaalta keskustoimisto on silti niin ylityöllistetty, ettei resursseja riitä aitoon avoimuuteen ja aktiiviseen tiedottamiseen.

Ongelmia voisi yrittää ratkaista esimerkiksi seuraavasti:

  1. Palkataan sihteeristöön riittävästi väkeä. Rahaa varmastikin kuluisi joitain satoja tuhansia euroja nykyistä enemmän vuodessa, mutta lopputulos olisi luultavasti hintansa arvoinen.
  2. Siirrytään kunnallismalliseen päätöshallitukseen. Hallituksen jäsenten voisi samalla odottaa opiskelevan vähintään puolipäiväisesti, jotta he olisivat opiskelijoita muutenkin kuin paperilla.
  3. Harkitaan kampuskiintiöitä hallitukseen, jotta hallitus todella edustaisi koko ylioppilaskuntaa.
  4. Laitetaan kaikenlaiset esityslistat, päätösluettelot ja pöytäkirjat tuoreeltaan verkkoon liitteineen. KY on ollut tässä suhteessa esimerkillinen.
  5. Tavataan tiedekuntajärjestöjä ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäseniä säännöllisesti (vaikkapa kuukausittain tiedekuntakohtaisesti). Näin suuri ylioppilaskunta tarvitsee väistämättä jonkinlaisen kenttäorganisaation.
  6. Tavataan myös ainejärjestöjä ja laitosneuvostojen opiskelijajäseniä (ja muita aktiivisia opiskelijoita) vaikkapa laitoksittain kerran lukukaudessa. Ollaan muutenkin aktiivisia yhteydenpidossa kenttään sen sijaan, että odotettaisiin ihmisten uskaltavan kavuta ylös norsunluutorniin ongelmiensa kera.

Ehkä noilla keinoilla saataisiin HYYkin joskus muuttumaan. Ideoinahan nuo eivät ole mitenkään uusia, vaan haasteena on aina ollut ennemminkin saada tarpeeksi moni aktiivinen ihminen muuttamaan ylioppilaskuntaa sisältä päin.

Opetus, tutkimus ja hallinto

Kaikki opettajat tutkivat ja tutkijat opettavat.

(Helsingin yliopiston strategia 2010-2012)

Moni hokee tuota mantraa, mutta harva pysähtyy miettimään sen merkitystä. Tutkimuslähtöinen opetus on toki kaunis ajatus, mutta ainakin luonnontieteissä myös kaukana todellisuudesta. Kun tutkimus rakentuu olemassa olevan tiedon päälle, keskittyy perustutkinto-opetus väistämättä asioihin, jotka koskettavat korkeintaan etäisesti niitä aiheita, joita opettajat itse tutkivat. Äärimmillään tilanne on matematiikassa, josta vanhan vitsin mukaan voi valmistua maisteriksi opiskelemalla vain asioita, jotka tunnettiin jo sata vuotta sitten.

Tietojenkäsittelytieteen laitoksella on jo pitkään vallinnut tosiasiallinen jako opettajiin ja tutkijoihin. Tietyt lehtorit ja professorit keskittyvät lähinnä opetukseen eivätkä juuri tutki mitään. Aktiivisille tutkijoille taas opetus tarkoittaa lähinnä väitöskirjojen ja gradujen ohjaamista sekä seminaarien ja erikoiskurssien pitämistä. Kandin pakollisia kursseja luennoivat lähes yksinomaan opettajat, joita tutkimus ei juurikaan kiinnosta.

Näin on syytä ollakin. Tuntuuhan se toki juhlavalta, jos laitoksen tunnetuimmat professorit pitävät fukseille johdantokursseja. Tosiasia kuitenkin on, että nämä professorit harvemmin ovat laitoksen parhaita opettajia, joita peruskursseilla juuri tarvittaisiin. Siinä missä seminaareissa ja erikoiskursseilla opettaja pärjää pitkälti substanssiosaamisellaan, tarvitaan peruskursseilla paljon enemmän pedagogista osaamista.

***

Lehtorit ja professorit voidaankin usein jakaa niihin, jotka ovat kiinnostuneet enemmän opetuksesta, sekä niihin, joita tutkimus kiinnostaa enemmän. Näiden lisäksi on myös kolmas ryhmä, joka on kahta muuta pienempi mutta yliopiston kannalta vähintään yhtä merkittävä: ihmiset, joiden kiinnostus kohdistuu etupäässä hallintoon. Tällaiset ihmiset ovat yliopiston kannalta sikäli ongelmallisia, että he valuvat luonnostaan hierarkiassa ylöspäin.

Tietojenkäsittelytieteen laitos on työyhteisönä vielä sen verran pieni, että sen asioista päättävät opetuksesta ja tutkimuksesta kiinnostuneet ihmiset. Tiedekunnan tasolla näkyy jo selvästi se, kuinka valta keskittyy hallinnosta kiinnostuneiden käsiin. Yliopiston tasolla tuntuukin jo tämän tästä siltä, etteivät päätöksentekijät ole koskaan opetusta ja tutkimusta – yliopistoa – nähneetkään.

Yliopiston itsehallinnolla tarkoitetaan suunnilleen sitä, että yliopiston sisäisistä asioista päättävät ne, jotka siellä opiskelevat, tutkivat ja opettavat. Tällainen itsehallinto ei kuitenkaan toteudu kuin laitostasolla, jossa hallinnosta kiinnostuneita ihmisiä on niin vähän, että muu yhteisö pystyy pitämään heidät kurissa ja poissa pahanteosta. Ylemmillä tasoilla päätöksenteko vaatii kuitenkin niin paljon aikaa ja perehtymistä, että hallinnosta kiinnostuneet kaappaavat vallan itselleen väsytystaktiikalla.

Vallan saatuaan nämä hallintoihmiset käyttävät sitä asioiden muuttamiseen. Vaikka uudistukset ovatkin yleensä tarpeen, mahtuu mukaan myös paljon asioiden itsetarkoituksellista muuttamista. Syykin tähän on ilmeinen: yliopistot vetävät puoleensa ihmisiä, jotka eivät halua pelkiksi rattaiksi suuremmassa koneistossa vaan myös oppia, löytää, keksiä ja kehittää. Jotkut toteuttavat tarvettaan opiskelemalla, toiset omaa työtään kehittämällä, kolmannet tutkimalla ja neljännet – hallinnoimalla.

Tämän seuraukset näkyvät yliopiston päätöksissä ja linjauksissa. Monet niistä ovat sellaisia, joita opettajat, tutkijat ja opiskelijat eivät itse koskaan tekisi, jos he saisivat päättää yliopiston asioista.

Harmaa kampuksemme

Kiipeät aamuhämärässä mäkeä ylös. Taivas on harmaa, eikä puissa ole lehtiä. Saavut mäen laelle, jossa vankilamaiset laitosrakennukset kohoavat joutomaan takaa korkeina ja luotaantyöntävinä. Olet saapunut Kumpulan kampukselle.

Jokainen kampuksen opiskelija ja työntekijä varmasti tunnistaa kuvauksen. Muita varten olisi ehkä hyvä olla valokuva, jota ei kuitenkaan vielä tähän aikaan vuodesta aivan saa.

***

Yliopiston tulisi olla yhteisö, johon kaikki sen opiskelijat ja työntekijät kokevat kuuluvansa ja pystyvänsä vaikuttamaan. Siihen, kokevatko yliopistolaiset todella näin, vaikuttaa suuresti se, millaisen ympäristön yliopisto heille tarjoaa. Ainakaan Kumpulan kampuksella ympäristö ei tällaista kokemusta edistä.

Helsingin yliopiston kampuksista keskusta ja Meilahti ovat kaupungin ja sen tarjoamien palveluiden ympäröimiä. Viikissä on omat ongelmansa, mutta se on kuitenkin laajahko viihtyisä alue, jota ympäröivät luonto, pellot ja lähiöt. Kumpulan kampus sen sijaan on korkealla mäellä sijaitseva muutaman rakennuksen saareke, joka tuntuu olevan henkisesti kaukana kaikkialta.

Vaikka Kumpulan opiskelijahuoneiden ja muiden vapaasti käytettävien tilojen tarjontaa pidetäänkin yliopistolla miltei esimerkillisenä, ei näitä tiloja silti riitä kuin murto-osalle opiskelijoista. Henkilöstölle on toki omat tilansa, mutta jos opiskelijoille ei löydy tiloja kampukselta, ei sellaisia ole kampuksen läheisyydessäkään. Ylhäällä kampuksella on vain pari laitosruokalaa, kirjasto, kahvila ja liikuntakeskus. Matka mäeltä alas ja Kustaa Vaasan tien yli Arabiaan on henkisesti niin pitkä, ettei sinne tule helposti lähdettyä.

Kumpulalaiselle yliopisto onkin usein paikka, jonne tullaan töihin tai opiskelemaan. Se ei tarjoa satunnaisia kohtaamisia, niistä syntyviä henkeviä keskusteluja tai monia muitakaan sellaisia asioita, joita akateemiseen yhteisöön liitetään. Tarjolla on vain luentoja, laskareita, labroja, kokouksia, seminaareja ja muuta järjestettyä toimintaa. Kampuksen laitosmainen arkkitehtuuri luo sekin vaikutelman yliopistosta etäisenä ja kasvottomana koneistona eikä suinkaan akateemisena yhteisönä, jonka toimintaan voisi oikeasti vaikuttaa. Jos luonnontieteilijöiden vähäistä kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin pidetään ongelmana, niin Kumpulan kampus ei ainakaan tarjoa tähän ongelmaan ratkaisua. Ennemminkin päinvastoin.

Vaan peliä ei ole vielä menetetty. Kustaa Vaasan tien rinteeseen nousee vielä joskus uusi rakennus – ikuisuusprojekti nimeltä Kumpula V. Suunnittelemalla tuo rakennus viihtyisäksi ja rakentamalla siihen kampuksella oikeasti tarvittavia tiloja voidaan kampuksen yleisilmettä vielä muuttaa. Tarvitaan kampusbaari. Paljon tilaa hyödyttömään hengailuun. Riittävästi eri kokoisia ryhmätyötiloja. Saunaosasto ja kattoterassi. Toki myös tilat tiedekunnan kanslialle, jotta se saadaan pois kasvitieteellisestä puutarhasta sinne, missä ihmiset ovat.

Moni tosin uskoo valmistuvansa tai siirtyvänsä eläkkeelle ennen kuin Kumpula V:n rakentaminen lopulta alkaa. Luonnontieteilijälle yliopisto onkin kasvoton koneisto, johon ei voi vaikuttaa.

Vallankumous on päättynyt

Kiitos 1991-2009

HYY päätti sitten nostaa kädet pystyyn yliopistouudistuksen suhteen. Proffat, hallintovirkamiehet ja keskiryhmän edustajat kertoivat kyllä ymmärtäneensä hyvin, mitä opiskelijat halusivat, mutta jättivät vaatimukset huomioimatta. Jotain olisi vielä voitu yrittää näin viime metreillä, mutta tälle syksylle osuneet edustajistovaalit veivät aktiivien huomion muualle.

Kiitos kuuluu osin myös Opiskelijatoiminnalle. Se onnistui kyllä herättämään huomiota tempauksillaan, mutta teki samalla itsensä naurunalaiseksi. Päätöksiä kun oli tekemässä Vanhan valtaajien sukupolvi, joka muisti hyvin oman opiskeluaikansa ja näki selvästi, ettei nykypolven aktivismi kiinnostanut juuri ketään. Opiskelijatoiminnan uskottavuus meni “massatapahtumien” vähäisten osallistujamäärien mukana, ja mahtailevan nimivalinnan takia uskottavuus meni myös niiltä opiskelijoilta, jotka yrittivät vaikuttaa asioihin järjestelmän sisältä.

Populismi kukoistaa HYYssä

Populismi on vallannut kovasti alaa viime aikojen HYY-politiikassa. Niin oikealla, vasemmalla, vihreissä kuin sittareissakin on selvästi oltu Soinin opissa – sellaista tavaraa vaaliohjelmista löytyy. Oppi-isästään nämä ryhmät poikkeavat kuitenkin sikäli, että vaaliohjelmissa on myös todella räikeitä asiavirheitä. Tämä taas kielii siitä, etteivät nämä ryhmät ole itse olleet tähän mennessä kovinkaan kiinnostuneita aiheista, joista nyt väittävät olevansa huolissaan.

Kaikkein tökeröin virhe on monesti esitetty väite, että HYYn nykyinen taloudellinen tilanne johtuisi jotenkin pitkäjänteisen taloudenpidon puuttumisesta. Näin unohtuvat esimerkiksi viimeiset 5 vuotta, joiden aikana HYY-politiikan selvästi keskeisin teema on ollut talouden sopeuttaminen uuden talon myötä pysyvästi nousseisiin menoihin sekä projektitaudin pöhöttämän ylioppilaskunnan virtaviivaistaminen. Viimevuotisen tilajaon ympärille paisunut kriisikin lähti liikkeelle nimenomaan siitä.

On totta, että HYYssä harrastetaan myös paljon lyhytjänteistä toimintaa, kun ylioppilaskunnan sisäiset asiat eivät juurikaan kiinnosta suurta osaa edustajistoryhmistä. Tällaiset ryhmät tunnistaa esimerkiksi syytöksistä taloudenpidon vastuuttomuudesta tai suhteellisen vähäisen ja jo hoidossa olevan budjettivajeen merkityksen ylikorostamisesta.

Vaan poikkeuksiakin löytyy:

Ylioppilasliikkeen tarjoamat palvelut on rahoitettava ensisijaisesti jäsenmaksuilla, joita voidaan hyvän palvelutason saavuttamiseksi myös korottaa. Pieni lisäpanostus yhteiseen organisaatioon tarjoaa ylioppilaskunnille huomattavan mahdollisuuden laajentaa ja parantaa kaikille tarjolla olevia palveluita. Euron korotus jäsenmaksuihin kautta maan toisi ylioppilasliikkeen käyttöön lähes 130 000 euroa vuodessa. Nykyisellään ylioppilaskuntien jäsenmaksut ovat palvelujen laajuuteen sekä opiskelijakortin tarjoamiin etuihin (opiskelijaruokailu, YTHS, matka-alennukset ym.) nähden erittäin matalia. Yhteisen veronluonteisen panostuksen lisäämisellä voimme luoda yhteisestä järjestelmästämme entistä paremman ja tehokkaamman.

Vahinko vain, etteivät demarit ole opiskelijoiden keskuudessa kovin suuressa huudossa. Siellä suunnassa on nimittäin viime aikoina muutenkin poikettu opiskelijapolitiikalle tyypillisestä lyhytnäköisestä reagoinnista ja uskallettu katsoa tulevaisuuteen. Tosin syytäkin siihen on epäilemättä ollut muita puolueita enemmän.