Minäkö muka sittari?

27.10.2011 – 16:31

HYYn edarivaalien jälkeiset keskustelut ajoivat miettimään ikuisuuskiistoja poliittisten ja sittareiden välillä. Kirjoitin omia kokemuksiani aiheesta yliopistotaipaleeni varrelta, koska olen oppinut, että kirjoittaminen saa asiat usein pois mielestä. Rivien välistä voi lukea käsityksiäni siitä, miksi poliittiset järjestöt eivät menesty edarivaaleissa.

Aloitin tietojenkäsittelytieteen opinnot syksyllä 1999. Tuolloin en vielä kokenut olevani ainejärjestöläinen, vaan liityin TKO-älyyn lähinnä siksi, että se oli helppoa eikä parinkymmenen markan jäsenmaksu tuntunut missään. Kävin fuksivuonna muutamassa TKO-älyn tapahtumassa tutustumassa kanssaopiskelijoihin, mutta aktiiviksi en ryhtynyt, koska olin kiinnostuneempi opiskelusta.

Kahteen muuhun järjestöön sen sijaan hakeuduin tietoisesti heti avajaiskarnevaaleilla. Alter Egoon siksi, että olin roolipelaaja ja kiinnostuin järjestöstä jo lukiossa. HYYn Vihreisiin taas siksi, että koin olevani arvomaailmaltani vihreä ja politiikkakin kiinnosti hieman. Kynnys mukaan lähtemiseen oli kuitenkin niin korkea, etten osallistunut kummankaan järjestön toimintaan fuksivuonna.

Ensimmäiset edarivaalit koittivat. Kävin läpi HYYn Vihreiden ehdokaslistan, mutta se oli minulle vain lista nimiä paperilla. En tiennyt kenestäkään ehdokkaista oikeastaan mitään, joten en voinut äänestääkään heitä. (Myöhemmän kokemukseni perusteella minulle olisi todennäköisesti käynyt samoin, vaikka olisin valinnut HYYn Vihreiden sijasta jonkin toisen poliittisen järjestön.) Sen sijaan tunnistin ainejärjestöjen ehdokaslistalta henkilön, joka kirjoitti nyysseissä useisiin seuraamiini ryhmiin ja vaikuti varsin fiksulta ihmiseltä. Koska hän edusti ainejärjestöjä eikä jotain vierasta puoluetta, ei puoluekantakaan ollut syy jättää äänestämättä häntä.

Kesällä 2000 päädyin mukaan Alter Egoon, kun kaverit olivat matkoilla ja tarvitsin jotain tekemistä. Huomasin, että järjestössä pyöri paljon samaa porukkaa, jota näin usein laitoksella, ja aloin siksi hengata myös Gurulassa. Päädyin seuraavaksi vuodeksi Alter Egon hallitukseen. Hieman myöhemmin ajauduin myös tuutoriksi ja opetuksenkehittämishommiin – jälkimmäisiin lähinnä siksi, ettei TKO-älyn aktiiveja juuri yliopistolla näkynyt IT-kuplan loppumetreillä, kun kaikki olivat hyväpalkkaisissa töissä.

Koitti syksy 2001 ja toiset edarivaalit. HYYn Vihreiden ehdokkaat olivat edelleen vain lista nimiä paperilla – minun yliopistossani heitä ei ollut olemassa. Äänestin tuutoripariani, joka oli ainejärjestöjen listoilla ja jonka olin aiemmin oppinut tuntemaan opetuksenkehittämistyössä.

Parin ensimmäisen vuoden nopea opiskelutahti hiipui, kun en tiennyt, mitä halusin isona tehdä. Ajauduin syvemmälle järjestötoimintaan, josta löytyi kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä ja ennen kaikkea aikaa ajatella.

Koitti vuosi 2003 ja kolmannet edarivaalit. Kuuluin TKO-älyn ja Alter Egon lisäksi myös Matlun ydinporukkaan, ja ylioppilaskunnassa toimiminenkin alkoi kiinnostaa. Mietin hetken HYYn Vihreitä, mutta hylkäsin ajatuksen, koska en oikeastaan ollut ollut järjestön kanssa missään tekemisissä koko opiskeluaikanani. HYAL sen sijaan otti aktiivisesti yhteyttä, ja asialla olivat vieläpä samat ihmiset, joiden kanssa toimin jo Matlussa. HYALin suurin ansio olikin, että kaikista muista HYYssä toimivista ryhmistä poiketen se oli olemassa minun yliopistossani.

Syksy 2005. Olen HYALin puheenjohtaja ja vaalipäällikkö, ja järjestökin on saatu koottua vaalikuntoon perinnöksi saamistani riidoista ja hajaannuksesta huolimatta. Paria kuukautta ennen vaaleja epäröin, onko sittarijohtoisessa ylioppilaskunnassa mitään järkeä. Eikö parempi olisi, että ylioppilaskuntaa johtaisivat poliittisten järjestöjen edustajat, joilla on paremmat yhteydet päättäjiin yliopiston ulkopuolella? Vastaus löytyy lopulta omista kokemuksistani poliittisista järjestöistä.

HYALilla on selvästi aikaisempaa vähemmän ehdokaita, ja useimmat vanhat toimijat kaikissa ryhmissä ennustavat sille vaalitappiota. Itse sen sijaan uskon HYALin pitävän asemansa ja ehkä jopa vahvistavan niitä, koska kuvittelen ymmärtäväni edarivaaleista jotain sellaista, mitä muut eivät ymmärrä. Yksittäistä yliopistoa ei ole olemassa, vaan sen sijaan on satoja osin päällekkäisiä yhteisöjä, jotka yhdessä muodostavat yliopiston. Mahdollisimman monen hyvän ehdokkaan sijasta tärkeää onkin tavoitella hyviä ehdokkaita mahdollisimman monesta yhteisöstä. Vaaleissa HYAL säilyttää 12 paikkaansa.

Syksy 2007 ja jälleen yhdet edarivaalit. Tällä kertaa HYAL on lähtenyt vaaleihin yhtenäisenä ja tehnyt koko vaalien välisen ajan pohjatyötä saadakseen useampia ainejärjestöjä mukaan riveihinsä. Kun tulos näyttää lopulta 17 paikkaa, tiedän olleeni oikeassa kahta vuotta aikaisemmin. Uskon oman aktiiviaikani HYYssä olevan ohi, sillä aloittelen jatko-opintojani enkä enää ollut ehdolla. Muutamaa kuukautta myöhemmin tapahtuu jotain, mikä tekee tämän aikomuksen tyhjäksi. Se on kuitenkin kokonaan oma juttunsa.

Liityin lopulta Vihreiden jäseneksi vuodenvaihteessa 2008-2009, kun kuulin Tieteen ja teknologian vihreiden perustamisesta. Ajatus järjestöstä, joka korostaa tieteellisen tiedon merkitystä poliittisessa päätöksenteossa, tuntui niin mielenkiintoiselta, että päätin hypätä mukaan. Ja olihan mukana järjestöä perustamassa useita tuttujani…

Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan HYY | Kommentit (2)

Vaikuttava ylioppilaskunta

12.10.2011 – 4:34

HYYn edarivaalien lähestyminen sai miettimään, mitä niistä opiskelijapolitiikkaan käytetyistä vuosista oikein jäikään käteen.

Pohjimmiltaan on olemassa kaksi tapaa tehdä politiikkaa. Positiiviset keskittyvät mahdollisuuksiin. He näkevät, että asiat ovat loppujen lopuksi aika hyvin, uskovat niiden kehittyvän parempaan suuntaan ja tekevät työtä sen eteen. Negatiiviset puolestaan keskittyvät uhkiin. Heille asiat ovat aina huonosti, ja he uskovat – sekä usein myös salaa toivovat – että ne muuttuvat entistä huonommiksi. Positiivinen asennoituminen on vaikeaa, eivätkä useimmat pysty pitämään siitä kiinni kuin hetkellisesti. Silti juuri positiivinen asenne on todennäköisesti taustalla, jos jotain uutta saadaan luotua tai asioita saadaan vietyä parempaan suuntaan.

HYY on usein kammottava paikka toimia. Tästä ja kaikista epäonnistumisistamme ja tekemistämme virheistä huolimatta muistikuvani siitä ovat etupäässä positiivisia. Ainakin me loimme jotain uutta. Eri alojen opiskelijat ovat nykyisin enemmän tekemisissä keskenään kuin vielä muutama vuosi sitten.

Tutkijana uskon, että hyvä yliopisto syntyy, kun kootaan ihmisiä samaan paikkaan ja tarjotaan heille riittävät toimintaedellytykset ja työrauha. Ropecon, jota olen järjestänyt viimeiset kymmenkunta vuotta, perustuu pitkälti vastaavaan ajatukseen. Ei siis ole ihme, että näen myös ylioppilaskunnan roolin samalla tavalla. Tärkeintä ei ole se, mitä ylioppilaskunta itse tekee, vaan millaiset toimintamahdollisuudet se muille tarjoaa. Ylioppilaskunnan tehtävä on koota ihmisiä yhteen, tarjota heille toimintaedellytyksiä, pysyä poissa tieltä ja yrittää olla pilaamatta asioita.

Opiskelijoiden edunvalvonta keskittyy usein negatiiviseen. Opiskelijat ovat väliinputoajia, heidän taloudellinen tilanteensa on heikko, vaatimukset kiristyvät kaiken aikaa ja yliopistossakin moni asia on huonosti. Ulkoapäin katsottuna tuollainen negatiivisuus vie helposti pohjaa koko edunvalvonnalta.

Vaikka yhteiskunta on muuttunut eikä korkeakoulutus ole enää menestymisen tae, ovat yliopisto-opiskelijat silti tulevia menestyjiä. He ovat fiksuimmasta päästä ikäluokkaansa, ja useimmat heistä menestyisivät joka tapauksessa elämässään. Yliopistokoulutus ja muiden yliopisto-opiskelijoiden kanssa verkostoituminen parantavat heidän mahdollisuuksiaan entisestään. Vaikka väliinputoajiakin on – ja heidän osuutensa tuntuu hiljalleen kasvavan – syö negatiivisuus pohjaa edunvalvonnalta, koska se ei vastaa sen enempää ihmisten mielikuvia kuin todellisuuttakaan. Ehkä olisikin parempi, ettei keskityttäisi niin paljon siihen, miksi vaikkapa perheellisten opiskelijoiden asema on niin heikko, ja puhuttaisiin enemmän siitä, mikä muuttuisi paremmaksi, jos perheellisiä opiskelijoita tuettaisiin enemmän.

Suurin osa yliopisto-opiskelijoista on joka tapauksessa tulevia menestyjiä. Siksi pitkällä aikavälillä ylioppilaskunnan toiminnan vaikuttavuus ei riipu niinkään siitä, kuinka hyvin se onnistuu edunvalvonnassa, kuin siitä, millaiset mahdollisuudet uuden luomiseen se on opiskelijoille tarjonnut.

Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan HYY | Kommentoi

Uutiset ja uutiskommentit

20.9.2011 – 2:42

Tavallaan jatkoa edelliseen kirjoitukseen.

Verkkolehdet moderoivat uutisten kommentteja yleensä periaatteella, että kommentti julkaistaan, jos se ei ole asiaton. Tämä periaate on täysin väärä. Uutisiahan ei kirjoiteta kommentoijille vaan lukijoille, jotka haluavat ajankohtaista tietoa lehden käsittelemästä aihepiiristä tiiviissä ja selkeässä paketissa.

Lukijan kannalta uutiset ja niiden kommentit ovat samalla tavalla lehden toimituksellista materiaalia. Yhden on kirjoittanut lehden palkattu toimittaja tai avustaja ja toisen vapaaehtoinen avustaja, mutta muuten niillä ei ole olennaista eroa. Siksi kommenttien julkaisemisesta tulisi päättää vastaavilla journalistisilla kriteereillä kuin itse uutisistakin: kommentti julkaistaan vain, jos se tuo olennaista lisäarvoa lehden käsittelemään aihepiiriin.

Lehti voi toki halutessaan pitää myös uutisia käsittelevää keskustelupalstaa, mutta sitä ei kannata tuoda esiin niin, että se pääsee vaikuttamaan lukijoiden käsityksiin lehdestä. Sen sijaan toimittajat voisivat seurata keskustelupalstaa ja nostaa sieltä uutisten yhteyteen erityisen ansiokkaita niitä käsitteleviä viestejä.

Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan Maailma | Kommentoi

Minitruth

13.9.2011 – 16:10

What happened in the unseen labyrinth to which the pneumatic tubes led, he did not know in detail, but he did know in general terms. As soon as all the corrections which happened to be necessary in any particular number of ‘The Times’ had been assembled and collated, that number would be reprinted, the original copy destroyed, and the corrected copy placed on the files in its stead.

(George Orwell: Nineteen Eighty-Four)

Myös verkon uutispalvelut toimivat samalla periaatteella. Uutisia päivitetään tiedon lisääntyessä tai virheiden paljastuessa, eikä tästä kerro mikään muu kuin korkeintaan muuttunut aikaleima. Laadukkaaseen journalismiin kuuluu kuitenkin myös toiminnan läpinäkyvyys ja omien virheiden tunnustaminen. Verkossa näitä molempia olisi helppo edistää tarjoamalle lukijalle mahdollisuus nähdä uutisen aiemmat versiot.

Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan Maailma | Kommentoi

Eduroam ja OS X Lion

30.8.2011 – 9:04

Lisäys 13.12.: Yliopistolla on nykyisin ohjeet Eduroamin käyttöön Lionissa.

Eduroam on kätevä maailmalla liikuttaessa, mutta 802.1X:n asetusten saaminen kohdalleen on välillä tuskaisaa. Niinpä Steve päättikin, ettei käyttäjän tarvitse moiseen pystyä, ja poisti konffausmahdollisuuden uudesta OS X:stä. Välilehdellä, jolla asetukset ennen olivat, on nyt vain teksti “Use a configuration profile to add an 802.1X profile to your system. Contact your system administrator for more information.”

Helsingin yliopisto ei toistaiseksi moista profiilia tarjoa, vaan se pitää tehdä itse. Varsinainen siihen tarkoitettu työkalu tulee vain OS X:n palvelinversion mukana, mutta onneksi myös iPhone Configuration Utility osaa homman. Softa siis käteen ja yliopiston eduroam-ohjeet auki, ja kohta onkin sopiva konfiguraatioprofiili valmis.

Homma näyttäisi menevän jokseenkin seuraavasti:

  1. Lataa HYAD-varmenne (linkki löytyy eduroam-ohjeista) ja tallenna se jonnekin.
  2. Tee iPhone Configuration Utilitylla uusi konfiguraatioprofiili.
  3. Täytä pakolliset tiedot välilehdellä General.
  4. Lisää lataamasi HYAD-varmenne välilehdellä Credentials.
  5. Lisää verkon tiedot välilehdellä Wi-Fi. Verkon nimi on eduroam ja Security Type WPA / WPA2 Enterprise. Välilehdellä Protocols valitse TTLS ja PEAP sekä Inner Authentication: PAP. Välilehdellä Authentication riittää täyttää Outer Identity: @ad.helsinki.fi. Välilehdellä Trust riittää rastittaa HYAD-sertifikaatti.
  6. Eksportoi konfiguraatioprofiili ja asenna se tuplaklikkaamalla sitä. Käyttäjätunnus on muotoa tunnus@ad.helsinki.fi.
Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan Käpistely, Yliopisto | Kommentoi

Valmiit tietorakenteet

15.7.2011 – 21:26

Eräs muiden toteuttamien tietorakenteiden käytön haittapuolista on, ettei niiden tarkka käyttäytyminen yleensä ole tiedossa. Tässä eräs esimerkki tältä päivältä irkistä.

Dynaaminen taulukko on yksinkertainen tietorakenne, jonka alkioihin viittaaminen on yhtä nopeaa kuin staattisessa taulukossa, mutta jonka loppuun voi lisätä ja poistaa alkioita tasoitetusti vakioajassa. Kursseilla tämä selitetään usein niin, että kun täyteen taulukkoon halutaan lisätä alkio, varataan uusi a > 1 kertaa suurempi taulukko, jonka alkuun vanhan taulukon sisältö kopioidaan. Vastaavasti jos taulukon täyttöaste laskee pienemmäksi kuin 1/b < 1/a, varataan a kertaa pienempi taulukko ja kopioidaan alkiot sinne.

Oikeasti dynaamista taulukkoa ei kuitenkaan kannata toteuttaa noin. Pahimmassa tapauksessa muistia kuluu nimittäin 1+b kertaa alkoiden verran, mikä on liian paljon, jos alkoiden määrä alkaa lähestyä käytössä olevan muistin kokoa. Lisäksi yksittäisen operaation aikavaativuus n alkion taulukossa on pahimmassa tapauksessa \Theta(n), mikä rajoittaa dynaamisen taulukon käyttöä nopeita vasteaikoja vaativissa tehtävissä.

Eräs ratkaisu on jakaa taulukko A lohkoihin, joista jokaiseen mahtuu m alkiota. Osoittimet jokaisen lohkon alkuun tallennetaan taulukkoon B, joka voi olla esimerkiksi naiivisti toteutettu dynaaminen taulukko. Nyt pahimman tapauksen aikavaativuus on enää \Theta(n / m), eikä muistiakaan kulu juuri alkioiden määrää enempää. Alkio A[i] löytyy muistista osoitteesta B[i / m] + i \bmod m, mutta varjopuolena on, että satunnaisosoitus vaatii kaksinkertaisesti aikaa staattiseen taulukkoon verrattuna.

Oikeasti dynaamista taulukkoa ei kannata toteuttaa noinkaan, sillä keksimme juuri virtuaalimuistin uudelleen. Sivutaulu toteuttaa jo saman toiminnallisuuden kuin taulukko B, joten sopivasti sitä hyödyntämällä päästään kaksinkertaisesta osoituksesta eroon. Vahinko vain, etteivät käyttöjärjestelmät yleensä anna käyttäjän käsitellä sivutaulua tuolla tavalla.

Irkkikeskustelun aikana kävi ilmi, että ongelman ydin on siinä, miten realloc() on käyttöjärjestelmässä toteutettu. Jos se toteuttaa uudelleenvarauksen sivutaulua muokkaamalla, on sen avulla helppo toteuttaa tehokas dynaaminen taulukko. Jos taas varatun muistialueen sisältö täytyy joskus kopioida uudelleenvarauksen yhteydessä, joudutaan tyytymään dynaamiseen taulukkoon, jonka osoittaminen on staattista kalliimpaa.

Hieman googlaamalla (?) mjr sai selville, että realloc() on toteutettu Linuxissa juuri näin. Seuraava kysymys onkin sitten se, onko C++:n std::vector toteutettu realloc():n tätä ominaisuutta hyödyntämällä, vai joutuuko tehokkuutta kaipaava toteuttamaan oman dynaamisen taulukkonsa.

Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan Käpistely | Kommentoi

Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen

12.6.2011 – 5:56

Yksi tietojenkäsittelytieteen toistuvista kiistakysymyksistä on, mitä johdantokurssilla ja perusopinnoissa pitäisi opettaa ja mitä kieltä ohjelmoinnin peruskursseilla tulisi käyttää. Harvardissa asia on ratkaistu näin:

David completely reworked the course from the perspective of someone who learned CS in the PC and Internet era. He had students hacking iPhone apps, writing PHP and JavaScript, building websites. Over the next few years, enrollment in the course has nearly quadrupled — it’s become one of the “must take” courses at Harvard. He has done an amazing job.

Toimisikohan meilläkin?

Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan Käpistely | Kommentoi

15 vuotta vaalikoneita

13.4.2011 – 20:57

Vaalikoneita on käytetty Suomessa eri vaalien yhteydessä kohta 15 vuotta. Yksityiskohdat ovat tuona aikana hioutuneet, mutta perusidea on pysynyt samana. Äänestäjä vastaa samoihin monivalintakysymyksiin kuin ehdokkaat, ja kone kertoo vastauksen perusteella, ketkä ehdokkaista ovat mielipiteiltään lähimpänä äänestäjää. Sinänsä hieno idea, joka ei kuitenkaan vastaa kovin hyvin äänestäjän tarpeisiin.

Se, mikä on muuttunut, on vaalikoneiden määrä. Siinä missä 90-luvulla vain suurimmilla medioilla oli omat vaalikoneensa, väitetään niitä olevan näissä eduskuntavaaleissa jopa nelisensataa. Koska ehdokkaat eivät mitenkään pysty vastaamaan ajatuksella kuin murto-osaan vaalikoneista, on lopputuloksena suuri määrä heikkolaatuista dataa täynnä aukkoja.

Vaalikonedatasta on aina yritetty päätellä muutakin kuin suosituksia äänestettäväksi ehdokkaaksi. Moni vaalikone pisteyttää ehdokkaiden lisäksi myös puolueet. Ehdokkaita on sijoiteltu poliittiselle kartalle ja ryhmitelty vastauksien perusteella jo pitkään. Näissä eduskuntavaaleissa otettiin askel eteenpäin, kun Hesari julkisti vaalikoneensa vastaukset avoimena tietona. Moni ulkopuolinen tarttuikin nopeasti vastauksiin ja teki niistä omat analyysinsa.

Ehkä tässä onkin vaalikoneiden tulevaisuus. Sen sijaan, että jokainen laittaisi pystyyn oman vaalikoneensa, olisikin koneita huomattavasti vähemmän, mutta niiden kysymyksiin olisi samalla kiinnitetty enemmän huomiota. Kerätty data olisi nykyistä laadukkaampaa ja sitä levitettäisiin avoimesti. Omille näkemyksilleen huomiota hakeva järjestö ei enää haluaisikaan pystyttää omaa vaalikonettaan, vaan se hakisi näkyvyyttä analysoimalla ehdokkaiden vastauksia omasta näkökulmastaan.

Jos tulevaisuus on tuollainen, tietää se ainakin hyvää poliittiselle keskustelulle.

Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan Maailma | Kommentoi

Laskennallinen tiede ja menetelmätieteet

19.3.2011 – 3:50

Luonnontieteiden ja matematiikan historiat ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Pitkään oli niin, että samat ihmiset tutkivat molempia. Siksi onkin edelleen yleistä, että matematiikkaa opetetaan yliopistossa samassa tiedekunnassa kuin luonnontieteitä. Tässä mielessä laskennallinen tiede onkin vuosituhansia vanha ilmiö. Nykyiseen muotoonsa se kehittyi kuitenkin vasta menetelmätieteiden myötä.

Ensimmäinen menetelmätiede oli tilastotiede, joka keskittyy datan keräämiseen ja analysointiin. Klassinen tilastotieteilijä oli ennen kaikkea yhteiskuntatieteiden määrällisten menetelmien osaaja ja saattoi siksi osallistua yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen laidasta laitaan. Tämän seurauksena tilastotieteen opetus löytyy monessa paikassa edelleenkin yhteiskuntatieteiden naapurista.

Seuraava menetelmätiede oli sovellettu matematiikka ja tieteellinen laskenta (jota Wikipedia ei tunnusta omaksi alakseen). Sen syntyyn vaikuttivat ennen kaikkea tietokoneet, jotka mahdollistivat ilmiöiden aikaisempaa huomattavasti yksityiskohtaisemman mallintamisen ja simuloinnin. Menetelmätieteille ominaisesti tieteellisen laskennan harjoittajat saattavat melko helposti siirtyä sitä hyödyntävältä alalta toiselle, kuten fysiikasta biologiaan tai kemiasta insinööritieteisiin.

Uusin menetelmätiede on lähtöisin tietojenkäsittelytieteen piiristä, eikä sillä ole vielä vakiintunutta nimeä. Siinä missä tilastotiede keskittyy dataan ja tieteellisessä laskennassa mallinnetaan dataa tuottavia mekanismeja, keskitytään tällä tieteenalalla itse mekanismien analysointiin. Biologiassa tämä lähestymistapa on ollut viime vuosikymmenten suuri menestystarina, ja viime aikoina vuorossa on ollut taloustiede. Väitetään esimerkiksi, että merkittävä osa Googlen varsinaisesta liiketoiminnasta perustuu viimeisten kymmenen vuoden aikana tehtyyn perustutkimukseen.

Vaikka kaikki luokittelut ovat aina vääriä, ovat jotkut niistä silti hyödyllisiä. Datan analysoinnin ja sitä tuottavien mekanismien mallintamisen välillä on jatkumo, kuten myös mekanismien mallintamisen ja analysoinnin välillä. Silti on selvää, että joissain tehtävissä on enemmän hyötyä tilastotieteen tarjoamasta työkalupakista johtopäätösten tekemiseen datasta, joissain taas sovelletun matematiikan tarjoamista välineistä ilmiöiden mallintamiseen ja joissain taas tietojenkäsittelytieteellisestä lähestymistavasta abstraktien mekanismien analysointiin.

Saan suurimman osan palkastani Laskennallisten tieteiden tohtoriohjelmasta, vaikka en aina ymmärräkään miksi. Teen kuitenkin työkseni lähinnä melko perinteistä algoritmitutkimusta, vaikkakin biologisesti motivoitua sellaista.

Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan Käpistely | Kommentoi

Mitä Fukushimasta opittiin?

18.3.2011 – 20:18

En ole ydinvoimaloiden tai ydinturvallisuuden asiantuntija, mutta tunnen tietoturva-alaa siinä määrin, että uskon pystyväni sanomaan jotain turvallisuuskysymyksistä yleensä. Tässä siis oma näkemykseni siitä, mitä Fukushiman onnettomuudesta on tähän mennessä opittu. Tilanne jatkuu edelleen, joten johtopäätöksetkin voivat vielä muuttua muuttua.

Eräs yksinkertainen mittari ydinvoimalaonnettomuuden vakavuudelle on INES-asteikko. Asteikko on siinä mielessä logaritminen, että onnettomuuden vakavuuden kasvaminen yhdellä moninkertaistaa aiheutuneet vahingot. Toisaalta myös onnettomuuden todennäköisyys laskee samalla murto-osaan.

INES 0-3 eivät vielä ole varsinaisia onnettomuuksia. Jotain menee pieleen, mutta turvajärjestelyt toimivat eikä olennaisia vahinkoja synny. INES 4-6 ovat onnettomuuksia, joissa vakavuuden noustessa vahingot kasvavat merkittävästi ja vaikutusalue kasvaa paikallisesta alueelliseksi. INES 7 on ydinkatastrofi, jossa vahingot ovat huomattavia ja mahdollisesti laajamittaisia. Toistaiseksi sellaisia on ollut vain yksi: Tshernobyl.

Asteikko ei kuitenkaan kovin hyvin kuvaa vahinkojen suuruutta ja kohdetta. Oma käsitykseni on tähän asti ollut, että onnettomuus saa kehittyä hyvin pitkälle ennen kuin ydinvoimala tuhoutuu korjauskelvottomaksi, mutta toisaalta tästä ei ole enää kovin pitkä matka katastrofiin. Fukushima osoitti molemmat käsitykset vääriksi. Jo suhteellisen lievä INES 4 -luokan onnettomuus riitti tuhoamaan ykkösreaktorin, mutta sen jälkeen tilanne on pahentunut huomattavasti ilman, että katastrofi olisi vielä lähellä. Tämä saattaa vaikuttaa ydinvoimayhtiöiden riskiarvioihin. Jos ydinvoimala tuhoutuu uskottua helpommin ja samalla menetetään miljardien eurojen investoinnit, täytyy tuotto-odotusten olla vastaavasti korkeampia, jotta ydinvoimala kannattaisi rakentaa.

Miljardiluokan aineelliset vahingot vastaavat satojen tai jopa tuhannen ihmishengen menettämistä, jos henkilövahingot arvotetaan sen perusteella, kuinka paljon rahaa niiden ennaltaehkäisyyn kannattaa käyttää. Ulkopuolisiin kohdistuneina tuollaisen reaktorin tuhoutumiseen johtaneen INES 4 -luokan onnettomuuden tuhot olisivat siis voineet johtaa luokitukseen INES 6.

Koska INES-luokitus ei siis kuvaa kovin hyvin onnettomuuden aiheuttamia vahinkoja ja suhteellisen lieväkin onnettomuus voi aiheuttaa miljardiluokan vahingot voimalan omistamalle yhtiölle ilman, että sivullisiin kohdistuvat vahingot olisivat merkittäviä, tarvitaan onnettomuuden seurauksien arviointiin muita asteikkoja. Tässä yksi hahmotelma siitä, miten ydinvoimalaonnettomuudet voisi luokitella ulkopuolisille aiheutettujen vahinkojen perusteella.

  1. Vähäinen onnettomuus. Aineelliset vahingot lasketaan miljoonissa euroissa tai onnettomuuden seurauksena menetetään kymmeniä terveitä elinvuosia.
  2. Kohtalainen onnettomuus. Menetykset ovat kymmeniä miljoonia euroja tai satoja terveitä elinvuosia.
  3. Huomattava onnettomuus. Menetykset ovat satoja miljoonia euroja tai tuhansia terveitä elinvuosia.
  4. Vakava onnettomuus. Menetykset ovat miljardeja euroja tai kymmeniä tuhansia terveitä elinvuosia.
  5. Katastrofi. Menetykset ovat vähintään kymmeniä miljardeja euroja tai satoja tuhansia terveitä elinvuosia.

Onnettomuuksien vakavuus on suhteutettu siihen, että ydinvoimala on miljardiluokan investointi. Koska sivulliset ovat valmiita ostamaan voimalan tuottamaa sähköä miljardeilla euroilla, ovat voimalasta heille koituvat hyödyt oletettavasti myös miljardiluokkaa. Niinpä yksittäinen huomattava onnettomuus ei vielä olennaisesti vaikuta ydinvoimalan riskiarvioihin sivullisten osalta, koska nettovaikutus heille on edelleen vahvasti positiivinen.

Three Mile Island oli tällä asteikolla kohtalainen onnettomuus ja Tshernobyl katastrofi. Fukushima vaikuttaa tällä hetkellä huomattavalta onnettomuudelta, mutta se saattaa vielä muuttua vakavaksi.

Mikä Fukushimassa on sitten mennyt pieleen? Oma käsitykseni on seuraava.

  1. Voimala suunniteltiin kestämään magnitudin 8.2 maanjäristys ja siitä seurannut tsunami, mutta maanjäristys olikin Japanin historian voimakkain magnitudilla 9.0. Seurannut tsunami ylitti suojavallit ja aiheutti merkittävää tuhoa voimala-alueella, tuhoten esimerkiksi reaktorien jäähdytyksessä varavoiman lähteenä käytetyt dieselgeneraattorit. On epäselvää, onko tässä kysymys enemmän suunnitteluvirheestä vai huonosta tuurista.
  2. Reaktorien jäähdytys toimi aikansa akkujen varassa. Paikalle tuotuja dieselgeneraattoreita ei kuitenkaan saatu kytkettyä jäähdytysjärjestelmään akkujen ehdyttyä, koska jokin kytkennässä tarvittava kriittinen kohta sijaitsi kellarissa ja oli jäänyt veden alle. Koska sama vika tuhosi sekä järjestelmän että sen varajärjestelmän, on kysymyksessä selvä suunnitteluvirhe.
  3. Koska varsinaiset jäähdytysjärjestelmät eivät enää olleet käytössä, jouduttiin jäähdytyksessä turvautumaan varajärjestelmiin. Nämä eivät kuitenkaan – mahdollisesti vaurioiden tai riittämättömän tehon takia – pystyneet jäähdyttämään reaktoria tarpeeksi ja pitämään polttoainesauvoja veden alla. Paine reaktorin suojarakennuksessa kasvoi jäähdytysveden höyrystyessä, ja höyryä jouduttiinkin päästämään ulos varsinaiseen reaktorirakennukseen. Reaktorin korkean lämpötilan takia vesihöyryn seassa oli myös vetykaasua, joka oli tarkoitus polttaa hallitusti sen purkautuessa suojarakennuksesta. Polttaminen ei kuitenkaan onnistunut, vaan vetyä pääsi kertymään suuria määriä reaktorirakennukseen. Tämä johti aikanaan vetyräjähdykseen ykkösreaktorissa ja sen myötä INES 4 -luokan (tai yllä olevalla asteikolla vähäiseen) onneettomuuteen. Joidenkin väitteiden mukaan vedyn polttaminen ei onnistunut nimenomaan vesihöyryn takia, mikä olisi selvä suunnitteluvirhe.
  4. Sama tapahtui myöhemmin myös kolmosreaktorissa, mutta räjähdys oli tällä kertaa voimakkaampi ja vaurioitti viereisten kakkos- ja nelosreaktorien järjestelmiä. Nämä vahingot johtivat ajan myötä onnettomuuden pahanemiseen INES-luokkaan 5 tai 6 (tai huomattavaksi onnettomuudeksi). Reaktorien sijoittaminen lähelle toisiaan niin, että ne saattavat onnettomuustilanteessa vahingoittaa merkittävästi toisiaan, on selvä suunnitteluvirhe, johon ei tähän mennessä ole kiinnitetty riittävästi huomiota ydinvoimaloissa.

Huomattavaa on, että onnettomuutta ei aiheuttanut mikään yksittäinen tekijä, vaan se oli monen yhteensattuman summa. Minkä tahansa yksittäisen virheen estäminen olisi siis saattanut hyvinkin estää onnettomuuden tai lieventää sen seurauksia merkittävästi. Sama pätee yleisesti monimutkaisiin järjestelmiin virhetilanteissa .

Kirjoittanut Jouni Siren | Kuuluu luokkaan Maailma | Kommentit (2)