Maailma on rikki. Se hukkuu salasanoihin. Joka ikinen mitätön keskustelufoorumi, verkkokauppa, sähköpostilista ja tiesmikä vaatii rekisteröitymistä – ja sen myötä oman salasanansa. Laskin äsken, että minulla on 25 tärkeää salasanaa. Sellaisia, joita käytän säännöllisesti tai joiden takana on oikeasti merkityksellistä tietoa tai oikeasti merkityksellinen identiteetti. Näiden kaikkien pitäisi toki olla eri salasanoja ja niitä tulisi [...]
(Otsikko on sama kuin #tko-älyllä tällä hetkellä.) Tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtoryhmän opiskelijapaikatkin pitäisi täyttää. Hommaa hankaloittaa tuntuvasti se, että käpistelijät tuntuvat nykyisin olevan vieläkin heikommin sitoutuneilta yliopistoon kuin kolme vuotta sitten, jolloin kuutta paikkaa saatiin lopulta hakemaan kahdeksan ihmistä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme paikat hädin tuskin täytettyä vapaaehtoisilla ja ei niin aktiivisesti valintaa vastustelevilla. [...]
The Times Higher Education Supplement pudotti tänä vuonna Helsingin yliopiston sijalta 62 sijalle 116. Kärjistetysti pisteitä saatiin tutkimuksesta ja menetettiin opetuksesta – tai oikeastaan opettajien määrästä suhteessa opiskelijoiden määrään. Heikko opettaja/opiskelijasuhde on toki tunnettu ongelma. Se on myös ongelma, jota valtiolla ei ole aikomustakaan ratkaista. Yliopistoille ei ole luvassa merkittävästi lisää budjettirahoitusta, vaan ainoastaan muodikasta [...]
Viime perjantain saunaillasta mukaan tarttui flunssa, joka tavanomaiseen tapaan laantui juuri sopivasti maanantaiaamuksi. Töihin siis ehdin, mutta opintorahamielenosoitus sai varmuuden vuoksi jäädä väliin. Illalla oli taas pitkän tauon jälkeen Ainejärjestöjen edustajistoryhmän kokous. Asiaa oli paljon, ja vaikka keskustelun asiapitoisuus alitti välillä kaikki rimat, ne saatiin käsiteltyä varsin nopeasti. Päädyin jälleen kerran lähtemään mukaan SYL:n liittokokoukseen. [...]