Kuukausittaiset arkistot: maaliskuu 2007

Tulevaisuuden yliopisto

Luen lauantaina aamuyöstä Korkeakoulujen arviointineuvoston raporttia korkeakouluopiskelijoista yhteiskunnallisina toimijoina. Tarkoitus oli viimeistellä gradu palautuskuntoon ennen pääsiäistä, mutta tällä menolla se tulee venymään pääsiäisen yli. Näkemyksiä siitä, mihin suuntaan suomalaisia yliopistoja tulisi kehittää, on viime aikoina satanut suunnasta ja toisesta. Raivion ja muutaman samanmielisen kannanotto maaliskuun alkupuolella oli viimeinen pisara: ymmärsimme, että meidän on opiskelijoina itsekin [...]

Verkkovaalit

Viime viikkoina on monessa yhteydessä puhuttu siitä, kuinka Suomen pitäisi siirtyä Viron esimerkin mukaisesti verkkovaaleihin. Viro on nähty kannanotoissa edelläkävijänä, kun taas Suomessa oikeusministeriön jarruttelua vaalisalaisuuden vaarantumisen takia on pidetty kehityksen vastustamisena. Risto Linturi on mennyt jopa niin pitkälle, että rinnastaa verkkovaalien vastustamisen ilmastonmuutoksen tai tupakan haittavaikutusten kiistämiseen. Näissä väitteissä on kuitenkin tehty perustavaa laatua [...]

Sammakoita Raiviolta

Viime viikolla Raiviolta ja kumppaneilta pääsi ulos aivan käsittämätön esitys. Yliopistoihin pitäisi saada lukukausimaksut, opiskelijoista tehdä asiakkaita ja muuta suomalaiselle järjestelmälle täysin vierasta. Kommentoin esitystä irkissä (melkein) tuoreeltaan: 19:33 <@js_> jaa että tuollaista on raivio sanonut 19:33 <@js_> joku voisi joskus oikeasti sanoa sille vastaan eikä vain hymistellä Nähtävästi ainakin Jukka Huhta uskalsi sanoa. Toivoa [...]