HYYn opintovaliokunnan alaisuudessa toimi Tulevaisuuden yliopisto -työryhmä, joka pohti yliopistolaitoksen ja erityisesti Helsingin yliopiston kehittämistä. Tässä lyhyt tiivistelmä ryhmän tuloksista. Ryhmän toimintaan osallistui suoraan tai välillisesti parikymmentä ihmistä. Aktiivinen kokoonpano oli kuitenkin seuraava: Johanna Ahola (bio) Anna Heinonen (teol) Aura Kostiainen (valt) Antti O Mattila (ml / valt) Hannu-Matias Nurmi (teol) Jaana Saarni (ml) Jouni [...]
Ilkka Kanerva ulkoministeriksi ja Paavo Väyrynen ulkomaankauppaministeriksi. Taitaa olla monille tervetullut muistutus siitä, että kun äänestää jotain puoluetta, äänestää puoluetta sellaisena, kuin se oikeasti on, eikä omia mielikuviaan siitä.
Uudesta hallitusohjelmasta löytyy maininta ns. huippuyliopiston perustamisesta, kuten uutiset ovat jo ehtineet kertoa. Vähemmälle huomiolle sen sijaan on jäänyt, ettei tähän ole osoitettu rahoja. Alkuperäisen suunnitelman mukaan TKK:n, HSE:n ja TaiK:n rahoitus olisi tullut kaksinkertaistaa, mikä olisi tarkoittanut valtiolle 170 miljoonan vuotuisia lisämenoja. Hallitusohjelmassa yliopistoille esitetään vuoden 2011 talousarviossa kuitenkin vain 80 miljoonaa nykyistä enemmän [...]
Mitä syntyy, kun yhdistetään kolme eri alojen korkeakoulua yksityiseksi yliopistoksi, jolla on nykyistä vahvemmat yhteydet elinkeinoelämään? Viime aikoina on jostain syystä puhuttu huippuyliopistosta, vaikka aikaisempi nimi, innovaatioyliopisto, oli kuvaavampi. Vieläkin parempi nimi löytyisi: huippuammattikorkeakoulu. Sellaistahan tässä ollaan todellisuudessa luomassa, ja luultavasti onnistutaankin, jos rahoitus todella tulee olemaan kaavaillulla tasolla. Hinnan saavat maksaa muut korkeakoulut, joiden [...]
Kilpailu ja kilpailuttaminen sekoitetaan helposti toisiinsa. Eikä ihme, sillä sanat kuulostavat samoilta ja niiden takana olevat asiatkin ovat jossain määrin kosketuksissa toisiinsa. Silti kysymys on todellisuudessa kahdesta aivan eri asiasta. Kilpailu, jota eri yhteyksissä kutsutaan myös mm. evoluutioksi ja geneettisiksi algoritmeiksi, on hajautettuun päätöksentekoon ja positiiviseen takaisinkytkentään perustuva strategia toimivien ratkaisuiden löytämiseksi. Suuri määrä toimijoita [...]
Mitä tarvitaan, jotta Tiibetiin matkustava voisi saada Kiinan viisumin? Matkustuslupa Tiibetiin, ainakin Kiinan suurlähetystön mielestä. Mitä tarvitaan, jotta matkustusluvan voisi saada? Kiinan viisumi, ainakin useimpien muiden mielestä. Mukaanlukien tahot, joiden kautta matkustuslupia saa. Kaipa tuohon on joku keino olemassa…
Palautin gradun, korotin Visan käyttörajaa ja ostin menolipun Siperiaan.
Gradun mitaksi tuli sitten 90 sivua. Tai oikeastaan 75 tekstisivua, 13 sivua lähdeluetteloa ja kaksi liitesivua sekä noiden lisäksi vielä viisi sivua, joita ei lasketa sivuiksi. Saa nähdä, missä kunnossa gradu on pääsiäisen ja 2-3 iteraatiokierroksen jälkeen, kun se pitäisi palauttaa. Loppusanoja kirjoittaessani huomasin, että PCP-lause ei enää olekaan niin hämmästyttävän ihmeellinen kuin aikaisemmin. Kun [...]
Tietojenkäsittelytieteen laitoksella selvitettiin oppimistuloksia Tietorakenteet-kurssilla. Kuten odotettua oli, töissä käynnillä, opiskeluun käytetyllä ajalla, kontaktiopetukseen osallistumisella ja muilla vastaavilla seikoilla ei ollut vaikutusta opintomenestykseen. Sen sijaan (muodollisten) esitietovaatimusten täyttyminen vaikutti olennaisesti. Hassuna triviana yli puolet syksyn 2006 kurssille osallistuneista ei kurssin alussa tuntenut logaritmeja. Raportti menee kuitenkin pahasti metsään ajankäytöstä puhuttaessa. Moneen kertaan mainitaan, kuinka arvioidut [...]
Gradu on edennyt yllättävän nopeasti sen jälkeen, kun jaksoin viime viikonlopulla viimein kahlata kymmenien ja taas kymmenien artikkeleiden läpi ja jäsentää niiden perusteella luvun 4.2. Tänään valmista tekstiä syntyi reilut viisi sivua, kun kirjoitin valmiiksi luvut 4.2.1 ja 4.2.2. Huomenna ovat vuorossa luvut 4.2.3, 4.2.4 ja 4.2.5, minkä jälkeen jäljellä on enää tiivistelmän, johdannon ja [...]