Suurin osa porukasta onnistui polttamaan kasvonsa, kun kenellekaan ei tullut mieleen, etta aurinko paistaa Baikalin 10 asteen lammossa aivan yhta kirkkaasti kuin Moskovan 30 asteessa. Perjantai 25.5. Saavuimme aamulla Irkutskiin. Lampotila oli saavuttaessa 6 astetta, mutta nousi nopeasti 15 asteen tuntumaan odotellessamme liikenneruuhkiin juuttunutta kuljetustamme. Kun minibussit viimein saapuivat, sidottiin rinkkamme toisen niista katolle 300 [...]
Juna 010 Baikal Moskovasta Irkutskiin lahtee Moskovasta maanantaina kello 23:26 ja saapuu perille yli 5000 kilometria, viisi aikavyohyketta ja liki 77 tuntia myohemmin perjantaina kello 9:13. Valiin mahtuu parikymmenta pysahdysta, joiden aikana veturi vaihdetaan 2-3 kertaa paivassa. Naiden pidempien pysahdysten aikana asemilla ehtii jaloitella ja ostaa ruokaa ja juomaa (tai pehmoleluja, karvalakkeja tai jotain muita [...]
Siistitty 29.5. Pidan metrolla matkustamisesta. Moskovan metroa onkin tullut kaytettya oikein urakalla. Vaikka metro ramisee, kolisee, ulvoo, heiluu ja kirskuu, se toimii kuin junan vessa. Vuorovali on suurimman osan ajasta lyhyempi kuin laiturin paasta paahan kavelemiseen kuluva aika, ja juna saattaakin siksi pamauttaa ovet kiinni ennen kuin kaikki ovat ehtineet sisaan. Kaikesta nakee, ettei Moskovan [...]
Elokuvat ovat väärässä. Postapokalyptinen maailma ei ole aavikko vaan vihreä. Se on kaunis aurinkoinen kesäpäivä autioituneella maaseudulla, jossa puiden lomasta näkee niittyjen reunalla siellä täällä betonisia raunioita. Ruostunut maailmanpyörä natisee tuulessa. Tyhjä uima-allas on täynnä hajonneita kaakeleita, katosta pudonneita eristeitä ja lasinsirpaleita. Raunioituneen koulun ruokalan lattialla lojuu satamäärin kaasunaamareita. Kiovan hotellissamme ei ollut nettiä huoneissa, [...]
HYYssä tapahtuu kaikenlaista. On valittu talousjohtaja, hyväksytty omistajastrategia ja väännetty kättä Domman opiskelija-asunnoista ja menettelytavoista. Samaan aikaan HYYn biletilatarjonta on Domman kellareiden remontin takia auttamattoman alimitoitettu. Tämä on johtamassa siihen, että syksyllä monen järjestön perinteisten tapahtumien järjestäminen saattaa olla vaakalaudalla, kun tiloja ei yksinkertaisesti vain ole. Katseet kääntyvät väistämättä osakuntasaleihin, joiden avaamista muiden järjestöjen käyttöön [...]