Kuukausittaiset arkistot: toukokuu 2008

Houkutteleva työnantaja?

Luin yliopistopedagogiikan kirjan lopusta väliin jääneet luvut, jotka käsittelivät yliopisto-opettajana kehittymistä eri näkökulmista. Erityisesti yliopistoa työyhteisönä käsitelleet luvut herättivät ajatuksia, jotka liittyivät muutamaan viimeaikaiseen keskusteluun. Maanantaina keskustelimme henkilöstöpoliittisen ohjelman seurantaryhmässä yliopiston henkilöstöpolitiikan tulevien vuosien painopisteistä. Erääksi keskeiseksi lähitulevaisuuden haasteeksi nousi se, kuinka yliopisto säilyy houkuttelevana työnantajana, jos työvoimapulan uhka toteutuu. Pieni lähtökohtien tarkastelu on paikallaan. [...]

Päivän tilaprovo

Tilakeskustelu siirtyi jossain välissä osakuntatiloista Kannunvalajien muuttoon pois HYYn tiloista. Keskustelussa on ollut mukana itsestäänselvänä taustaoletuksena, että Kannunvalajien lisäksi myös valtsikan ainejärjestöt muuttaisivat kokonaan pois HYYn tiloista. Vaan onko näin? En tarkoita sitä, mitä järjestöissä nyt ajatellaan, enkä sitäkään, mitä ensimmäisessä muuton jälkeisessä tilajaossa tapahtuu. Kysymys on siitä, miten valtsikan ainejärjestöt pidemmän päälle toimivat, kun [...]

Oikeiston imagokampanja

Vaalirahoitusfarssi saa yhä omituisempia piirteitä. Ei tuollaisia uutisia lukiessaan voi muutakaan kuin nauraa. Hieno imagokampanja tässä on kyllä Kokoomuksella ja Keskustalla menossa. Viesti vain on hieman epäselvä. Onko tässä tarkoitus korostaa puolueiden vanhan polven tökeröitä toimintatapoja ja vihjeettömyyttä vaiko kenties helppoa lahjottavuutta?

Myrsky vesilasissa?

HYYn kuohunnat ovat taas saaneet uusia huvittavia piirteitä. Tilanne tuo useammalla kuin yhdellä tavalla mieleen vuoden 2005, joskin nyt HYAL:n ja Sitvasin tilalla ovat osakunnat ja SNÄf. Saa nähdä, onko tämä nyt viimein se myrsky, joka tulee ulos vesilasista.

Paikalla mutta ei läsnä

Maanantaina oli viimeinen yliopistopedagogiikan lähiopetuskerta. Ohjelmassa oli lähinnä opetussuunnitelmatehtävien esittelyä ja niistä keskustelemista. Kovin paljon mieleen ei jäänyt, sillä kaikki koko viikon kalenterimerkinnät olivat osuneet samalle päivälle, ja päivä olikin lähinnä paikasta toiseen juoksemista ja sähköpostitulvassa tarpomista. Nyt toukokuussa onkin sitten hyvää aikaa kirjoittaa puhtaaksi kaikki kesken olevat tehtävät, kun opetuskin on kevään osalta ohi.

Asuntohotelli Otaniemeen?

Otaniemeen suunnitellaan asuntohotellia tutkijoille. Jotenkin vain tulee mieleen eräs asia, josta HYYssä viime vuonna puhuttiin.