Kolmannen ylioppilastalon nimikilpailu on ratkennut: Talon latinankielinen nimi, Domus Gaudium, tarkoittaa Ilo- tai Riemu-nimistä taloa. Se viittaa luontevasti opiskelun ja opiskelijaelämän riemuihin – ja jatkaa akateemista traditiota ja sopii paikan muuhun nimistöön, kuten Domus Academicaan. Talo sai myös oman tunnuslauseen, ”sub hoc tecto cives academici excoluntur”, joka suomennettuna tarkoittaa ”tämän rakennuksen suojissa tehdään akateemisia kansalaisia”. [...]
Hyy-yhtymän pelkona oli että tapahtuma ei olisi laillinen. Siksi paikalle järjestettiin vuokratyöfirman kautta järjestyksenvalvojat ja muuta Hyy-yhtymän henkilökuntaa. Että sellainen Vanhan “valtaus” tällä kertaa. Pitihän siellä paikalla toki käydä kääntymässä. Ymmärsimme kuitenkin nopeasti roolimme taantumuksellisen ainejärjestöläisen valtaeliitin edustajina ja poistuimme viereiseen kapakkaan kaljalle. Huomasimme myös, että aika monella meistä on tänäänkin jotain puuhasteltavaa sen valtaajien [...]
Tänä vuonna SYL:n liittari jäi matkan takia väliin, ja eikös siellä tietenkin mennä tekemään historiaa. Perinteinen diili puheenjohtajasta ja hallituspaikkojen enemmistöstä ei toiminutkaan, vaan ryhmäkuri murtui ja puheenjohtajaksi valitiin diilien ulkopuolinen Jussi Rauvola Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnasta. Muistan erään liittarin jälkeisen HYALin ryhmäkokouksen kaksi vuotta sitten. Vuosi HYYssä oli ollut raskas, eikä poliittinen peli ollut meilläkään ollut [...]
Nyt sitten taas kotona viimeinkin kahden pitkän lennon jälkeen. Lentokone alkaa muistuttaa kovasti pakolaisleiriä yli kymmentuntisen lennon edetessä. Jälkimmäisellä lennolla Hong Kongista Helsinkiin sain itselle kokonaisen penkkirivin. Siinä sitten oli neljällä paikalla mukava makoilla, ja tiedettäkin taisi hieman syntyä. Helsinki tuntuu jotenkin oudolta paikalta Australian miljoonakaupunkien jälkeen. Talot ovat kamalan pieniä, ja joka puolella on [...]
Keväinen Sydney vaikuttaa miellyttävältä kaupungilta. Ilma on kosteaa ja päivälämpötilat liikkuvat suomalaisittain hellelukemissa. Päivällä saattaa paistaa aurinko, mutta iltaa kohti pilvistyy ja sadettakin saattaa tulla. Nyt takana on yksi tehokkaasti suoritettu päivä turistina. Tuli kierrettyä nähtävyyksiä ja nähtyä näköaloja, kasveja ja elukoita. Kun vielä erehdyin kävelemään keskustasta takaisin hotellille (joka on syrjemmässä erään yliopiston lähellä), [...]
Vuosia siitä puhuttiin naureskellen. Keväällä näytti siltä, että se olisi tapahtumassa oikeasti. Syksyllä taas siltä, ettei sittenkään. Ja nyt se sitten tapahtui. Olen hämmentynyt.
Kävelimme kaupungilla. Lämpötila oli sellainen mukava +30. Yllättäen tuuli kääntyi. Lämpötila laski sekunneissa kymmenellä asteella. Nyt sataa.
Konferenssi etenee ja omakin esitelmä meni jo. Suomalaisia on täällä noin 50 osallistujasta 7, mikä on aika paljon. Häiritsevää on lähinnä ollut se, kuinka hidas ja pätkivä netti on joka puolella. Tämän kai siitä saa, kun on niin syrjässä kaikkialta. Alusta asti on ollut epävarmuutta siitä, kuuluvatko lounaat hintaan vai pitääkö niistä maksaa itse. Konferenssin [...]
Alkoihan se Melbourne näyttää parempia puoliaan, kun siirtyi vanhasta keskustasta sen ympäristöön. Joen varren kävelykaduilla ja puistoissa oli suorastaan välimerellinen tunnelma – mitä nyt pilvenpiirtäjät eivät mielikuviini siitä seudusta kuulu. Osansa oli toki silläkin, että aurinko alkoi paistaa ja lämpötilat kohosivat hellelukemiin. Tällaista säätä sitä marraskuussa kuuluu olla.
Näin sunnuntaiaamuna sitä näköjään päätyy miettimään HYYtä, vaikka onkin Australiassa. Edarin omstratilaisuudessa viime torstaina kuultiin jälleen monta hyvää syytä säilyttää kirjakustantamo, olla laajentamatta hostellia, huolehtia Unicafen suomalaisista raakaaineista, olla korottamatta Domma-asuntojen vuokria jne. Tuollaista kuulin, ja sen pohjalta päädyin miettimään, mitä oikein seuraa, jos edustajisto ei anna yhtymän johdolle riittävän vapaita käsiä kehittää yhtymän kannattavuutta. [...]