Kuukausittaiset arkistot: huhtikuu 2009

Tuhoa ja hävitystä edarissa

HYYn edustajistossa käsiteltiin tänään toimintatalouden budjettikehystä vuodelle 2010. Raporttien perusteella käsittely meni siihen, että ryhmät kilpailivat keskenään, kuka saa esityksillään eniten tuhoa ja hävitystä aikaan. Aika hyvin siinä myös onnistuttiin, jos kaikki kehyslaskelmaan hyväksytyt muutokset oikeasti toteutuvat. Pohjanhovin toimintaa ei kuitenkaan vielä onnistuttu lamauttamaan, vaikka tilan kustannuksia kyllä kritisoitiin. Ja miksei kritisoitaisi, sillä kyllähän asia [...]

HYY-politiikka ja populismi

HYYn toimintatalouden kehyslaskelmaa vuodelle 2010 väännetään kasaan, ja siinä sivussa lentelee toinen toistaan hassumpia argumentteja suuntaan ja toiseen. Sikäli kuin olen oikein käsittänyt: Jäsenmaksun korotusta vastustetaan ja järjestöpalveluiden leikkauksia perustellaan populistisin argumentein. Edustajistossa vaikuttavat ryhmät ovat sitä populistisempia, mitä suppeampi kenttäorganisaatio niillä on. Eliittinä, jollaista populismin harjoittaminen edellyttää, nähdään ainejärjestöjen ja osakuntien aktiivit. Riviopiskelijoiden etuja [...]

Jatko-opiskelijoiden edunvalvonta

Hahmottelin puheenvuoroa nyt keskiviikkona pidettävään HYYn edustajiston iltakouluun jatko-opiskelijoiden asemasta ja hallinnon opiskelijaedustajien valinnasta. Kun asioita alkoi kertyä niin paljon, että ne oli joka tapauksessa kirjattava muistiin, päädyin kirjoittamaan puheenvuoron suoraan puhtaaksi tänne blogiini. *** Olen tietojenkäsittelytieteen jatko-opiskelija. Takanani on puolisentoista vuotta päätoimista jatko-opiskelua sekalaisella rahoituksella. Nyt työskentelen tohtorikoulutettavana rahoituksella, jota luultavasti riittää siihen asti, [...]

Kolme ylioppilaskuntaa

Petrus kirjoitti HYALin blogiin HYYn jäsenmaksuun esitetyistä korotuksista. Tarkastelen tässä samaa asiaa hieman laajemmassa mittakaavassa. Pääkaupunkiseudulla on kolme ylioppilaskuntaa, joilla on merkittävästi varallisuutta: HYY, KY ja TKY. Näistä KY on jäsenmääräänsä nähden rikkain, kun taas HYY ja TKY ovat keskenään suunnilleen yhtä varakkaita. Kaikkien kolmen tavat käyttää varallisuuttaan jäsenistönsä hyväksi poikkeavat olennaisesti toisistaan. Rikas KY [...]

Jatko-opiskelijat ja HYY

Ylioppilaskunnan lakisääteinen tehtävä on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, edistää heidän erinäisiä pyrkimyksiään sekä valita opiskelijoiden edustajat yliopiston hallintoelimiin. Muitakin tehtäviä on, mutta ne eivät ole tässä yhteydessä olennaisia. Jatko-opiskelijat kaipaisivat ylioppilaskunnalta lähinnä tiedotusta ja edunvalvontaa. Ylioppilaskunta voi kuitenkin valita, missä määrin se näitä heille tarjoaa, sillä jatko-opiskelijoille ylioppilaskunnan jäsenyys on vapaaehtoinen. Oletetaan, että HYY haluaisi toimia [...]

Yliopistouudistus – vain henkilöstölle?

Viimeisimmässä Ylkkärissä ei juuri yliopistouudistusta käsitelty. Aikaisemmissakaan numeroissa siihen ei ole puututtu kuin korkeintaan yksittäisissä artikkeleissa. Samaan aikaan esimerkiksi Yliopistolainen ja Acatiimi suorastaan tulvivat uudistusta käsitteleviä juttuja – jopa siinä määrin, ettei Acatiimi ole oikeastaan julkaissut aikoihin mitään muuta kuin teemanumeroita yliopistouudistuksesta. Väkisinkin tässä herää kysymys, koetaanko Ylkkärissä, ettei yliopistouudistus kiinnosta – eikä sen ehkä [...]

Storage and Retrieval of Individual Genomes

Viimevuotisessa artikkelissamme lähdimme kehittelemään tiivistettyjä loppuosataulukoita vahvasti toisteisille kokoelmille. Näillä tarkoitetaan kokoelmia, joissa olevat tekstit poikkeavat vain vähän jostain toisesta saman kokoelman tekstistä. Tyypillisiä esimerkkejä tällaisista kokoelmista ovat saman lajin eri yksilöiden genomit tai saman dokumentin eri versiot. Esitimme tuolloin erilaisista tiivistetyistä loppuosataulukoista paranneltuja versioita, jotka tiivistyvät sitä pienempään tilaan, mitä enemmän kokoelman tekstit muistuttavat [...]

Vanhanaikainen

Soini onnistui saamaan Stubbin ansaan: “Neuvostoliiton ja Euroopan unioni vertaaminen on suorastaan härskiä”, Stubb sanoi ja perusteli, että EU on “maailman onnistunein rauhanjärjestö”, joka toimii vapaalta ja demokraattiselta pohjalta. Pisteet Soinille tyylipuhtaasta suorituksesta.

Kafka olisi ylpeä

Kaupunginhallitus päätti odotetusti, ettei se olekaan eri mieltä kaupunkisuunnittelulautakunnan kanssa vaan on sen sijaan eri mieltä itsensä kanssa. Pietari Kalmin kadun jatketta ei siis rakenneta, vaan kymmenkunta vuotta kestäneiden selvitysten jälkeen päätettiin teettää selvitys siitä, miten Kumpulan kampuksen ja Pasilan aseman välinen joukkoliikenneyhteys kannattaisi järjestää. Useimpien Kumpulan kampuksella opiskelevien kannalta päätös kuitenkin tarkoitti käytännössä sitä, [...]

Kunnallisdemokratia

Kumpulan joukkoliikenneyhteyksistä jälleen kerran nousseen sotkun myötä jäin miettimään, mitä mieltä oikeastaan olenkaan kunnallisdemokratiasta. Varsin pian kuitenkin ymmärsin, ettei sellaista ole minun kotikaupungissani. Voin toki neljän vuoden välein äänestää Helsinki-nimisen kunnan valtuustovaaleissa. Jos olisin sattumalta päätynyt asumaan jonnekin toiselle puolelle kaupunkia, voisin vastaavasti äänestää jonkin toisen hallinnollisen yksikön paikallisvaaleissa. Sen sijaan Helsinki-nimisen kaupungin päätöksenteko jää [...]