HyVi sai viimein julkaistua ehdokassivunsa. Nopean selailun perusteella moni tuntuu haluavan sukupuolikiintiöitä talouspaikoille. Sitä eivät kuitenkaan kerro, tarvitaanko kiintiöitä heidän mielestään myös HYYn hallitukseen.
Entä muut mahdolliset perusteet? Kumpula, Meilahti ja Viikki ovat olleet HYYssä aina pahasti aliedustettuja, joten pitäisikö myös niiden edustus turvata kiintiöillä? Entä pitäisikö ruotsinkielisten edustus turvata jotenkin kaksikielisen ylioppilaskunnan hallituksessa, kun niin on tehty myös esimerkiksi yliopiston rehtoraatissa?
Kommentteja: 4
Kampuskohtaisissa vaalipiireissä saattaisi itse asiassa olla jopa jotain järkeä. Ehkä, en osaa sanoa. Onko sinulla näkemystä tuosta?
Ilman vaalipiirejä kampuskiintiöiden käyttöönotto olisi lähinnä tyhmää. Vihreiden kunnalispolitiikan paikkajakoja seuratessa voi huomata mitä ongelmia tulee kun noudatetaan kiintiöitä valiokuntapaikoissa kun äänestäjät ovat valinneet ehdokkaansa kiintiöistä piittaamatta (tilanne on analoginen). Siihen ei kannata ryhtyä jos sen voi välttää.
Ja jos olisi vaalipiirit, sitten taas tuskin olisi mitään järkeä käyttää mitään kiintiöitä enää sen lisäksi.
Tuskin noita kampuskohtaisia vaalipiirejä kukaan on vakavissaan miettinyt.
Iso ongelma tulisi joka tapauksessa vaalipiirien kokoeroista. Jos jako tapahtuisi kampuksittain, valittaisiin keskustasta 36 edustajaa ja Meilahdesta 2 edustajaa. Jos taas vaalipiirit jaettaisiin tiedekunnittain, olisi suurin humanistinen 13 edustajalla ja pienin eläinlääketieteellinen 1 edustajalla. Kaikkein pienimmissä vaalipiireissä äänikynnys nousisi myös suhteettoman korkealle.
Entä jos Meikku vaan liitettäisiin johonkin muuhun kampukseen (saisivat vaikka itse päättää mihin). Keskusta, Kumpula ja Viikki, olisiko niistä jokainen riittävän kookas?
Tai sitten annettaisiin Meilahden vaan olla 2. edustajan piiri. Helpillehän ne paikat menevät kuitenkin :)
Ahvenanmaallakin on vain yksi edustaja eduskunnassa ja systeemi tuntuu toimivan. Niillä on oma sisäinen politiikkansa ja ihan siitä riippumatta edustaja on RKP:n ryhmässä.
Meilahti on aika erillinen muusta yliopistosta, niille voisi antaa jonkinlaisen autonomisen aseman. Muistelen soc.comilla olevan joku ihme autonomia; ehkä niilläkin pitäisi olla oma 1 edustajan piirinsä…
En kyllä edelleenkään ole mitenkään varma että vaalipiirit olisivat hyvä idea, mutta mielenkiintoinen ajatusleikki ainakin. Jos halutaan vahvistaa jonkinlaista kampusidentiteettiä, niin sitä nuo ainakin tekisivät. Ja HYALin asema saattaisi vahvistua, kun useampi äänestäisi “oman kampuksen puolesta”, mutta toisaalta siitä tulisi eripuraisempi juuri samasta syystä.