Kuukausittaiset arkistot: maaliskuu 2010

Kolmenlaisia ohjelmoijia

Törmäsin hiljattain mielenkiintoiseen blogikirjoitukseen siitä, miten ohjelmointi on muuttunut viime vuosikymmeninä. Siinä missä ohjelmointiin kuului ennen paljon ongelmien ratkaisemista, keskittyy ohjelmoija nykyisin lähinnä huonosti yhteensopivien palojen liimaamiseen kiinni toisiinsa. Kirjoitus herätti ajatuksen siitä, että on olemassa kolmenlaisia ohjelmoijia: Ongelmakeskeiset pitävät enemmän ongelmien ratkaisemisesta kuin itse ratkaisuista. Työkalukeskeiset innostuvat uusien ohjelmointikielten ja työkalujen tarjoamista mahdollisuuksista ajatteluun [...]

Vuonna 2015

Oletetaan, että on vuosi 2015. Eduskuntavaalit ovat taas edessä, ja julkinen talous on edelleen kuralla. Veroja on korotettu kuluneen vaalikauden aikana selvästi, ja myös menojen leikkauksiin on jouduttu turvautumaan. Sosiaaliturvaa ja peruspalveluita on leikattu, ja lisää samanlaista näyttäisi olevan edessä. Kaiken tämän keskellä myös yliopistojen rahoitustilanne on heikentynyt. Enimmät irtisanomiset on kuitenkin lykätty vaalien yli [...]