Kirjoittajan arkistot: Jouni Siren

Opintojen aikainen työssäkäynti

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tutkimuksen opintojen aikaisen työssäkäynnin vaikutuksista. Keskeisin sanoma tuntui olevan se, ettei työssäkäyntiin puuttumalla todennäköisesti saataisi työuria pitenemään. Vastaavia tuloksia on saatu ennenkin, mutta ne ovat unohtuneet nopeasti työurakeskustelussa. Saa nähdä, tuleeko tästäkin taas yksi hukattu tilaisuus ylioppilasliikkeelle. Nykyjärjestelmä tuskin on täydellinen, vaan työuria on todennäköisesti mahdollista pidentää myös yliopisto-opiskelua tehostamalla. Keskustelu [...]

Tohtoriksi neljässä vuodessa?

Tämä teksti lähti liikkeelle vastauksena Hannu Toivosen blogikirjoitukseen. Tohtoriopintojen neljän vuoden tavoiteaikaan on helpompi päästä, jos asiat menevät etupäässä suunnitellusti ja väitöskirja valmistuu sopivaan aikaan suhteessa tiedekuntaneuvoston määräaikoihin ja lomakausiin. Omalla kohdallani väitöskirjaan tarvittavat artikkelit olivat periaatteessa kasassa kolmen vuoden jälkeen. Nopeamminkin olisi voinut mennä, sillä minulla oli suurin osa jatko-opintoihin tarvittavista kursseista valmiina jo [...]

Rinnakkaisohjelmointi

Irkissä oli keskustelua rinnakkaisuudesta, minkä innoittamana päädyin kirjoittamaan ylös seuraavat periaatteet. Näita noudattamalla rinnakkaisohjelmointi ei ole yleensä juurikaan sarjallista vaikeampaa. Älä käytä rinnakkaisuutta. Jos on ihan pakko käyttää rinnakkaisuutta, niin pidä ainakin huolta siitä, että säikeet ovat toisistaan riippumattomia. Jos säikeiden on ihan pakko olla tekemisissä keskenään, niin pidä ainakin niiden välinen vuorovaikutus mahdollisimman harvassa. [...]

Minäkö muka sittari?

HYYn edarivaalien jälkeiset keskustelut ajoivat miettimään ikuisuuskiistoja poliittisten ja sittareiden välillä. Kirjoitin omia kokemuksiani aiheesta yliopistotaipaleeni varrelta, koska olen oppinut, että kirjoittaminen saa asiat usein pois mielestä. Rivien välistä voi lukea käsityksiäni siitä, miksi poliittiset järjestöt eivät menesty edarivaaleissa. Aloitin tietojenkäsittelytieteen opinnot syksyllä 1999. Tuolloin en vielä kokenut olevani ainejärjestöläinen, vaan liityin TKO-älyyn lähinnä siksi, [...]

Vaikuttava ylioppilaskunta

HYYn edarivaalien lähestyminen sai miettimään, mitä niistä opiskelijapolitiikkaan käytetyistä vuosista oikein jäikään käteen. Pohjimmiltaan on olemassa kaksi tapaa tehdä politiikkaa. Positiiviset keskittyvät mahdollisuuksiin. He näkevät, että asiat ovat loppujen lopuksi aika hyvin, uskovat niiden kehittyvän parempaan suuntaan ja tekevät työtä sen eteen. Negatiiviset puolestaan keskittyvät uhkiin. Heille asiat ovat aina huonosti, ja he uskovat – [...]

Uutiset ja uutiskommentit

Tavallaan jatkoa edelliseen kirjoitukseen. Verkkolehdet moderoivat uutisten kommentteja yleensä periaatteella, että kommentti julkaistaan, jos se ei ole asiaton. Tämä periaate on täysin väärä. Uutisiahan ei kirjoiteta kommentoijille vaan lukijoille, jotka haluavat ajankohtaista tietoa lehden käsittelemästä aihepiiristä tiiviissä ja selkeässä paketissa. Lukijan kannalta uutiset ja niiden kommentit ovat samalla tavalla lehden toimituksellista materiaalia. Yhden on kirjoittanut [...]

Minitruth

What happened in the unseen labyrinth to which the pneumatic tubes led, he did not know in detail, but he did know in general terms. As soon as all the corrections which happened to be necessary in any particular number of ’The Times’ had been assembled and collated, that number would be reprinted, the original [...]

Eduroam ja OS X Lion

Lisäys 13.12.: Yliopistolla on nykyisin ohjeet Eduroamin käyttöön Lionissa. Eduroam on kätevä maailmalla liikuttaessa, mutta 802.1X:n asetusten saaminen kohdalleen on välillä tuskaisaa. Niinpä Steve päättikin, ettei käyttäjän tarvitse moiseen pystyä, ja poisti konffausmahdollisuuden uudesta OS X:stä. Välilehdellä, jolla asetukset ennen olivat, on nyt vain teksti ”Use a configuration profile to add an 802.1X profile to [...]

Valmiit tietorakenteet

Eräs muiden toteuttamien tietorakenteiden käytön haittapuolista on, ettei niiden tarkka käyttäytyminen yleensä ole tiedossa. Tässä eräs esimerkki tältä päivältä irkistä. Dynaaminen taulukko on yksinkertainen tietorakenne, jonka alkioihin viittaaminen on yhtä nopeaa kuin staattisessa taulukossa, mutta jonka loppuun voi lisätä ja poistaa alkioita tasoitetusti vakioajassa. Kursseilla tämä selitetään usein niin, että kun täyteen taulukkoon halutaan lisätä [...]

Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen

Yksi tietojenkäsittelytieteen toistuvista kiistakysymyksistä on, mitä johdantokurssilla ja perusopinnoissa pitäisi opettaa ja mitä kieltä ohjelmoinnin peruskursseilla tulisi käyttää. Harvardissa asia on ratkaistu näin: David completely reworked the course from the perspective of someone who learned CS in the PC and Internet era. He had students hacking iPhone apps, writing PHP and JavaScript, building websites. Over [...]