Seminaari Helsingissä 20. ja 21.11.2015

mustatjavalkeatjoutsenet

Joutsenlampi (kor. Mary Skeaping), kuva: Manninen (1954), Suomen Kansallisooppera.

Klassisen baletin keskeisiin teoksiin kuuluva Joutsenlampi nähtiin Suomessa koko illan versiona ensimmäisen kerran 1922. Tuosta esityksestä alkoi myös Suomalaisen Oopperan baletin, sittemmin Suomen Kansallisbaletin toiminta. Päinvastoin kuin muualla Euroopassa, Joutsenlammesta tuli meillä jo varhain tärkeä osa baletin ohjelmistoa ja teoksesta on esitetty meillä useita eri versioita.

Seminaarissa käsitellään Joutsenlammen pitkää esityshistoriaa Suomessa ja tutkitaan, kuinka teoksen eri versiot kytkeytyvät osaksi laajempaa kansainvälistä Joutsenlampien verkostoa. Eri versiot saivat vaikutteita sekä idästä että lännestä.

Tutkijapuheenvuorojen lisäksi ohjelmassa on kaksi tanssijapaneelia, joissa Joutsenlammessa esiintyneet ja sitä harjoittaneet tanssijat kertovat teoksesta ja työstään baletin parissa. Ensimmäisenä päivänä mukana keskustelemassa ovat Doris Laine, Maj-Lis Rajala, Ulrika Hallberg ja Aku Ahjolinna. Toisen seminaarinpäivän panelisteina kuullaan Jutta Mustakalliota, Kirsi Aromaata ja Timo Kokkosta.

Seminaarissa alustaa kaksi ulkomaista tutkijaa: professori Tim Schollin otsikko on “Empire, Domesticity, Swan Lake, and the late Romanov Court” ja professori Claudia Jeschke puhuu aiheesta “Dancing National / Dancing Animalistic – Choreographic Figurations in the 19th Century Dance Theatre”.

Suomalaiset tutkijat Aino Kukkonen, Riikka Korppi-Tommola, Tiina Suhonen ja Johanna Laakkonen käsittelevät omissa puheenvuoroissaan teoksen vaiheita Suomessa.

Seminaarin järjestää Helsingin yliopiston teatteritieteen oppiaine yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan ja Kansallisbaletin kanssa. Osa esitelmistä pidetään englanniksi.

Pe 20.11. klo 11.30–16.30 paikkana on Alminsalin lämpiö Suomen Kansallisoopperassa ja la 21.11. klo 10–16 Helsingin yliopiston päärakennuksen sali 13 (Fabianinkatu 33).

Ilmoittautuminen seminaariin päättyi 12.11.

Lisätiedot: johanna.laakkonen (at) helsinki.fi ja riikka.korppi-tommola (at) helsinki.fi.