Google ja Gandhi!

 

Olen aina silloin tällöin väitellyt Thomas Wallgrenin kanssa hänen kritiikittömästä ihailustaan Gandhia kohtaan.  Gandhin ansiot Intian hajoamisessa kahtia sen itsenäistyessä eivät olleet vähäiset. Hänen näkemyksensä teknisten välineiden erityisestä haitallisuudesta ihmisten välisessä kanssakäymisessä ovat  äärimmäisen kyseenalaisia puhumattakaan yleensä kulttuuria koskevista näkemyksistä.   Gandhi ei kieltänyt ainoastaan tiedettä ja teknologiaa. Hän vastusti myös lääketiedettä ja koulutusta: hänen mielestään oli paras jättää valtavat intialaiset talonpoikien massat ilman koulutusta, joka ei tekisi heitä vähääkään onnellisemmiksi.

Tuoreessa kirjoituksessaan Wallgren siteeraa affirmatiivisesti Gandhia: modernin sivistyksen ongelma on siinä, että tiede, teknologia ja sosiaaliset insituutiot ovat niin hyviä, että ihmisten ei tarvitse olla hyviä.  Minusta tämä on pikemminkin modernin elämän hyvä puoli, ja jos lauseen loppuosassa hyvyyden sijasta sanottaisiin esimerkiksi että ihmisiltä ei vaadita liikaa, niin voisin täysin yhtyä siihen. Gandhi edellytti ihmisiltä liikaa sellaisia ominaisuuksia joita heillä yksinkertaisesti ei ole eikä tule olemaan.

Silti ihmiset eivät ole pahoja vaan kohtuullisissa olosuhteissa suurin osa heistä on varsin hyviä.  Wallgrenilais-gandhilaisessa ideaalimaailmassa ihmisiltä vaaditaan aivan liikaa ja lopputulos olisi lähinnä Khmer rouge-tyyppinen katastrofi . Tähän minusta viittaa selvästi vaikkapa seuraava  sitaatti Gandhin Hindi swarajn Civilization-luvusta: “This civilization is irreligion, and it has taken such a hold on the people in Europe that those who are in it appear to be half mad. They lack real physical strength or courage. They keep up their energy by intoxication. They can hardly be happy in solitude. Women, who should be the queens of households, wander in the streets or they slave away in factories. …This civilization is such that one has only to be patient and it will be self-destroyed. According to the teaching of Mohammed this would be considered a Satanic Civilization. Hinduism calls it a Black Age. I cannot give you an adequate conception of it. It is eating into the vitals of the English nation. It must be shunned. Parliaments are really emblems of slavery. If you will sufficiently think over this, you will entertain the same opinion and cease to to blame the English. They rather deserve our sympathy. They are a shrewd nation and I therefore believe that they will cast off the evil. They are enterprising and industrious, and their mode of thought is not inherently immoral. Neither are they bad at heart. I therefore respect them. Civilization is not an incurable disease, but it should never be forgotten that the English are at present afflicted by it.

 Se mikä sai minut taas kerran pohtimaan tätä ,oli Thomaksen kirjoittama kolumni Tiede&Edistykseen, vanhaan Tutkijaliiton lehteen, jonka päätoimittaja itsekin olin joitakin vuosia, mutta joka nyt on kokonaan muuttunut epätieteelliseksi, kaikkia maailman sotkuisia filosofioita harrastavaksi lehdeksi (siten että tuo valistukseen viittaava nimi on todella irvikuva suhteessa lehden toiminta-ajatukseen). Thomas alkaa kolumninsa toteamuksella: ” Tukholman piraattioikeudenkäynti on kansainvälinen huippu-uutinen (tästä voimme olla faktuaalisesti eri mieltä) Googlen kylmäverisempi puhallus jää jostain syystä vähemmälle huomiolle. Seitsemän miljoonaa kirjaa on jo kopioitu ja otettu käyttöön kaupallisiin tarkoituksiin ilman minkäänlaista lupaa tekijöiltä (Älkää enää kysykö, miksi boikotoin Googlea)”. Tämän lisäksi Thomas boikotoi  ainakin Facebookia, Microsoftia  ja epäilemättä lukuisia muita suuryrityksiä jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme. Niin ja tietysti matkapuhelimia ja tekstiviestejä.

Hän on kuitenkin jo hyväksynyt tietokoneet, matkustaa junilla (joita Gandhi ei hyväksynyt) ja jopa lentokoneilla, käyttää epäilemättä pankkeja, rahaa jne. Hänellä on siis jonkinlaiset kriteerit sille, mihin hän vetää rajan.  Google jää joka tapauksessa rajan huonommalle puolelle: välineeksi jota Hyvä Ihminen ei tarvitse ja joka on meille pahasta.

Google on iso amerikkalainen yhtiö, jolla on lähes monopoli ainakin yliopistotutkijoiden käyttämissä hauissa. Se on luonut nerokkaan järjestelmän, jossa erilaiset kaupalliset yritykset jotka haluavat että niiden sivuilla käydään, maksavat Googlelle näistä käynneistä. Samoin Google myy mainoksia jotka näkyvät vain hieman erilaisia kuin muut sivut. Tämä on Wallgrenin mielestä pahasta. Lisäksi Googlen valtava kirjaprojekti  on Wallgrenin mielestä avoin ryöstö. Siis se, että Google tällä hetkellä käy läpi maailman suurimpien kirjastojen varastoja ja siirtää näitä kirjoja verkkoon. Se on tehnyt tästä sopimuksen, josta kuka tahansa voi irrottautua (ja jos ei irrottaudu, ilmaisee hyväksyvänsä sen). Sopimus on erittäin monimutkainen ja  mahdollisesti epäedullinen niille tekijänoikeudenhaltijoille jotka voivat ajatella että kirjan luettavuus verkossa vähentää kirjan myyntiä. Itse tarkistin oman väitöskirjani tilanteen ja totesin että se on luettavissa verkossa: fantastinen juttu! Wallgrenin mielestä olen taas todella infantiili kun pidän tätä hyvänä asiana.

Kaiken kaikkiaan minusta on tavattoman hyvä asia että seitsemän miljoonaa kirjaa on vapaasti tarjolla verkossa ilman että niistä tarvitsee maksaa mitään (kirjani sivulla ei ollut ensimmäistäkään mainosta, sen sijaan löysin minulle täysin uuden tiedon että Suomen Tiedeseura on ottanut siitä 3 painosta, kertomatta minulle mitään!). Jos ajattelen vaikkapa kaikkia niitä intialaisia ystäviäni joilla internet-kahvila on kilometrin päässä heidän kotoaan ja jotka Googlen avulla pääsevät tutustumaan aivan käsittämättömän laajaan kirjavalikoimaan, kun he aikaisemmin saattoivat saada ilmaiseksi enintään Raamatun ja Koraanin ja ehkä Hindi Swarajn, niin en todellakaan halua boikotoida Googlea, päin vastoin. Tottakai itsekin toivoisin, että maailman suuret kirjastot olisivat yhdessä toteuttaneet tämän projekti n, mutta  valitettavasti ne eivät ole tehneet sitä. Wallgrenin  maailmassa ei ole second best-ratkaisuja ,vaan jos parasta ei ole, niin mikään ei kelpaa.

Minusta Wallgrenin vastustus on lisäksi täydessä ristiriidassa avoimen lähdekoodin ja -materiaalin ja copyleft-periaatteiden kanssa, joita Wallgren edistää kirjoittamalla tekstejään odf-formaatilla Microsoftin doc formaatin sijasta. Tässä ymmärrän häntä vähän paremmin, koska Microsoft todella on pelkästään monopoli, joka ei tee mitään mistä ei olisi hyötyä sille itselle ja pyrkii rahastamaan kaikesta tekemästään tolkutonta ylihintaa (tämä on toki eräs Google-uhkakuva, että nyt kaikki on ilmaista, mutta ehkei tulevaisuudessa). Mutta Microsoftinkin tapauksessa edut ovat suurempia kuin haitat:  että maailmassa kyetään lukemaan toisten tekstejä ilman ongelmia on todella merkittävä ja tärkeä asia.  Ohjelman kaupallisuus on tässä toissijaista tai ainakin vähemmän haitallista.

Mitä PAHAA kirjojen siirtämisestä verkkoon seuraa?  Tuskin Wallgrenkaan suree bestseller-kirjailijoiden tulojen menetyksiä. Entä sitten me, jotka ehkä menetämme muutaman euron? Minusta me voitamme valtavasti: saamme aivan uusia yleisöjä, saamme lukijoita ympäri maailmaa, kirjamme ovat paljon helpommin haettavissa (itse esimerkiksi kirjoitin taloustieteen nobelistin Senin varhaisista analyyseista tavalla joka minusta on vieläkin kohtuullisen hyödyllistä ja toivottavasti  sen löytävät myös ne jotka ovat kiinnostuneita Senin varhaisista kirjoituksista. Tämä olisi siis ”ryöstö avoimella kadulla” Wallgrenin mukaan).

Toinen kysymys on sitten ylipäänsä Googlen hakukonetta koskeva. Sehän teki Googlesta ison yrityksen ja sen kehittäjistä upporikkaita.  Ne jotka aloittivat hakukoneiden käytön Internetin alkuaikoina, muistavat millaisia ne olivat silloin. Hitaita, täynnä mainoksia, ja itse haut olivat useimmiten hyödyttömiä. Google muutti kaiken tämän. Haku oli nopeaa, mainoksia ei ollut ja haut olivat relevantteja.

Hakuja on pääasiassa kahta lajia: haluan löytää henkilön tai tekstin, jonka olemassaolosta minulla on epämääräinen tai riittämätön tieto. Tai sitten haluan löytää jonkun asian tai palvelun. Jälkimmäisessä tapauksessa Google voi ohjata minut väärään koska hakuparametrinä on myös se maksaako palvelun tuottaja siitä että on löydettävissä. Mutta minulla on mahdollisuus etsiä myös palveluita jotka vertaavat palveluita ja kertovat minulle onko ko. firma kunnollinen vai ei. Sen sijaan edellisessä ei mainoksilla ole merkitystä, vaan ratkaisevaa on löydänkö etsimäni vai en. Niin kauan kuin löydän Googlesta etsimäni, minua ei liikuta (eikä tarvitse liikuttaa) tippaakaan onko mukana mainoksia vai ei ja paljonko voittoa Google saa. JOS sen lisäksi vielä tiedän että Google on kapitalistiseksi firmaksi varsin kiltti ja mukava, niin se on vain positiivista (ja että ns. normaalit yritykset suhtautuvat Googleen suurella epäilyksellä ja kateudella ja ovat varmaan iloisia Thomas Wallgrenin boikotista…)

Lopetan tämän kirjoitukseni toiseen Gandhi-sitaattiin joka koskee rautateitä. Gandhin mielestä rautatiet olivat Intialle pahempaa kuin rutto:

Editor: Railways, lawyers and doctors have impoverished the country so much so that, if we do not wake up in time. we shall be ruined. …
Reader: Very well, then. I shall bear you on the railways.
Editor: It must he manifest to you that, but for the railways, the English could not have such a hold on India as they have. The railways, too, have spread the bubonic plague. Without them the masses could not move from place to place. They are the carriers of plague germs. Formerly we had natural segregation…. Railways accentuate the evil nature of man. Bad men fulfill their evil designs with greater rapidity. The holy places of India have become unholy. Formerly, people went to these places with very great difficulty. Generally, therefore, only the real real devotees visited such places. Nowadays rogues visit them in order to practice their roguery.

Reader: You have given one-sided account. Good men can visit these places as well as bad men. Why do they not take the fullest advantage of the railways?
Editor: Good travels at a snail’s pace-it can, therefore, have little to do with the railways. Those who want to do good are not selfish, they are not in a hurry, they know that to impregnate people with good requires a long time. But evil has wings. To build a house takes time. Its destruction takes none. So the railways can become a distributing agency for the evil one only. It may be a debatable matter whether railways spread famines, but it is beyond dispute that they propagate evil.

Tässä on siis vastaus siihen miksi Thomas Wallgren ei halua käyttää Googlea: hyvät miehet eivät pidä kiirettä hyvien asioiden levittämisessä. Siitä voimme siis olla iloisia, että Thomas Wallgrenilla ei ole kiire.