1. Johdanto
On hämmentävää havaita, kuinka työelämä korruptoi ihmisen älylliset kyvyt. Nuoresta ja innokkaasta teekkarilahjakkuudesta kuoriutuu kymmenessä vuodessa hapannaamainen ja konservatiivinen byrokraatti, joka ei ole enää kiinnostunut mistään muusta kuin standardeista, säännöistä ja organisaatioista. Kriittinen ajattelu kuihtuu tällaisesta ihmisestä tarpeettomana evoluution transienttina, kun tämä huomaa, että standardeissa kaikki ongelmat on jo ratkaistu puolestamme. Huippuhetkensä tällainen Standartenführer pääsee kokemaan komentaessaan kolmekymmentä vuotta alalla ollutta työntekijää, joka tekee työnsä niin kuin se on ennenkin tehty – tekemään työnsä niin kuin se on ennenkin tehty. Sitten levitellään käsiä, kun vastaan tulee sovellus, jota käsittelevää standardia ei ole.
On yhtä hämmentävää, kuinka enintään ammattikoulun käyneet kykenevät yllättävän usein luovaan ajatteluun ja ongelmanratkaisuun paljon insinöörejä paremmin. Syykin on pienen ajatukseen totuttelun jälkeen selvä: vain 12 vuotta kouluissa fyysisesti läsnä olleella on taakkanaan keskimäärin seitsemän vuotta vähemmän intensiivistä, täyspäiväistä aivopesua. Näin voimakas on korkeakoulutuksen ylivalta opiskelijoiden mielistä! Laitostumisen riski on korkea pääasiassa kahden tekijän yhteisvaikutuksesta. Syyt ovat organisationaalisia ja taloudellisia.
2. Tiivistelmä
Osoittautuu, että korkeakoulutus on pahin mahdollinen este itsensä todelliselle sivistämiselle. Tämä on suoraa seurausta akateemisesta vapaudesta, joka loistaa poissaolollaan. Todellinen akateeminen vapaus – kuten vapaus ylipäänsä – on mahdollista vasta riittävän elintason ja vapaa-ajan seurauksena. Tätä kiistatonta seikkaa vastaan sotivat useat korkeakouluopiskeluun kiinteästi integroidut rasitteet: tulorajat, opintoajan rajaus, Kelan vaatimus 20 opintopisteestä puolilukukaudessa opintotuen vastineeksi sekä joillakin kursseilla käytetty luentopakko. Tähän on epävirallisista tekijöistä lisättävä pikemminkin säännön kuin poikkeuksen muodostavat surkeat käytännön järjestelyt liian monilla kursseilla.
Salakavalimmaksi riesaksi voi osoittautua Aalto-yliopiston teknillisten koulutusohjelmien tutkintosäännön “joustavuus” moduuleineen. Jokaisen moduulin opintopistemäärä on saatava erikseen täyteen; tällöin jokainen moduuli on yksi ylimääräinen reunaehto lisää tutkinnon muodostamisprosessissa. Parhaimmillaan kaksi opintopistettä vajaa moduuli on täytettävä viiden opintopisteen kurssilla, eikä kolmea ylimääräistä krediittiä voi tietenkään siirtää muihin moduuleihin.
3. Sivistyneistön järjestelmällinen vainoaminen
Aikaa ei ole kuin kahden parlamentaarisen näytevälin verran siitä, kun valtakunnallisena koulutuspoliittisena strategiana oli korkeakouluttaa 70 % ikäluokasta. Tämän seurauksena korkeakoulujen sisäänottoa on jouduttu laajentamaan; koska enintään 10 % ikäluokasta on oikeasti korkeakoulukelpoista, sisäänpääsyvaatimuksissa on jouduttu tulemaan vastaan ronskisti. Esimerkiksi edesmenneen TKK:n sähköosastolle pääsee käytännössä opiskelemaan kuka tahansa, mutta tämä vaatimus on ristiriidassa koulutusohjelman kurssien vaativuuden kanssa.
Tämän seurauksena opintotukia jää useammin maksamatta opiskelijoiden heikon edistyksen takia. Kurssien sisältöä on jouduttu muokkaamaan sellaiseksi, ettei niiden läpäiseminen edellytä juurikaan älyllisiä ponnisteluja. Kurssit sisältävät pakollisia tehtäviä ja läsnäoloja, jotta oppi saataisiin väkisin painettua hedelmättömään pääperään. Seurauksena on korkeakoulutuksen rappio: oikeasti lahjakkaat ihmiset tulevat teknillisille linjoille lähinnä hukkaamaan aikaansa.
Älyllistä sortoa esiintyy myös korkeakoulun hierarkioihin sisäänrakennettuna. Kurssien henkilökunta on toisinaan niin rakastunut omiin opetuksiinsa, että parhaita arvosanoja saavat ne, jotka kykenevät toistamaan nämä opetukset tenttitilanteessa sanasta sanaan kuin älykkyydestään tunnettu papukaija. Kuvaavaa on, että oman ajattelunsa tietoisesta ja tahdonalaisesta tukahduttamisesta palkitaan: ihmiset kieltäytyvät tällöin vapaaehtoisesti näkemästä kokonaisuutta. Pienintäkään viitettä kriittisestä ajattelusta ei pidä jättää koevastauksen sanamuotoihin, jos aikoo saada pisteitä kahdeksan pisteen esseestä aiheesta “objektisanakirja”, mikä tulee tilanteena varmaankin toistumaan työhaastattelussa. Non scholae sed vitae.
Yleensä kurssien vaatimukset eivät ole tästä maailmasta – mahdollisesti korkeakoulu-kelvottoman opiskelija-aineksen huomioon ottamiseksi. Parhaiten kriittistä ajattelua oppii erikoistöissä, jotka on AS-laitoksella lakkautettu, sekä kirjallisuustutkimuksissa, joita on vain muutamalla kurssilla. Huonoimmilla kursseilla ei ole edes palautteenantokanavaa; hyvillä sitä ei tarvita, mutta se on silti olemassa.
Herää kysymys, onko korkeakoulutuksen trivialisointi tietoisesti valittu strategia, jonka tarkoituksena on ohjata tulevaisuuden päätöksentekijät tottelemaan sokeasti ylhäältä annettuja käskyjä. Mikä selittää sen, että koulussa menestyneet pomot haluavat tehdä asiat samoin kuin aina ennenkin: pisteitä saa hyvästä muistista, ei perusteluista.
4. Nälänhätä poliittisena aseena
Negatiivisen motivoinnin ohella taloudelliset seikat pakottavat bulimiaopiskeluun: ahmitaan massoittain tärppejä, jotka sitten oksennetaan tenttipaperille. Kela on muinaisiin juoksuhautoihin linnoittautuneena stalinistisena organisaationa muodostunut pikemminkin taloudellisten ongelmien aiheuttajaksi kuin niiden ratkaisijaksi. Kelan toiminta yhdessä älymystön sortotoimenpiteiden ohella muodostaa symbioottisen kokonaisuuden maan parhaimmiston tukahduttamiseksi.
Opintotukiviidakko on joustavuudessaan lähes kalvinistisen preussilaisen virkamiehen (tai Aalto-yliopiston moduulien) veroinen. Sen sijaan, että opintotuki vähenisi portaittain muiden tulojen funktiona, kuten esimerkiksi yleinen asumistuki, se lakkaa askelmaisesti kokonaan, jos ansaitsee sentin liikaa. Ei ole kannattavaa valmistua nopeasti, koska 20 ja 40 opintopisteen suorituksilla puolilukukaudessa saa yhtä paljon rahaa. Työkokemuksen hankkiminen voi olla kokonaisuuden kannalta taloudellinen tappio tulorajojen ylittyessä. Kun tuki lakkaa, on työskenneltävä enemmän, jolloin opinnot kärsivät. Jos ne kuuluisat 20 opintopistettä eivät sitten täytykään, menettää puolen vuoden opintotuet. Näin syntyvällä järjestelmällä on kaksinkertainen napa origossa. Suomeksi se tarkoittaa itkua ja hammasten kiristelyä.
Vaikka opintotukea onnistuisikin hankkimaan, ei siitä juuri pääse nauttimaan: tässä “luterilaisen työmoraalin” kyllästämässä maassa on yleisesti hyväksyttyä, että opiskelijan elintason on oltava alhaisempi kuin peruspäivärahalla elävällä työttömällä. Kun ne opiskelijat vain bilettävät ja niin edelleen. Vastaavien epäilysten kohdistaminen siihen työttömään taas olisi kapitalistista syyllistämistä.
5. Johtopäätökset (Die Kabelentscheidungen)
Ratkaisu on ollut kaikki nämä vuodet ollut ulottuvillamme, mutta laitostuneina emme ole nähneet metsää puilta. Ratkaisu on opiskelijapalkka. Opintotukea ei yksinkertaisesti ole järkevää maksaa muulla perusteella kuin suoritettujen opintopisteiden mukaan. Jokaisesta opintopisteestä maksetaan tietty summa rahaa, joka voidaan laskea jakamalla 55 nykyisen tukikuukauden tukien summa 300 opintopisteellä. Tulorajoista voidaan luopua kokonaan, koska työhön käytetty aika ei ole ollut pois niistä opinnoista, joista palkkaa on maksettu. Kela lainaa opiskelijalle 60 opintopistettä vastaavan summan phuksivuoden alussa, minkä jälkeen rahaa tulee lisää jokaisesta opintosuorituksesta. Valaistumisen jälkeen opiskelija maksaa lainan korottomana takaisin. Kela-noppien kärkkymistä voidaan ehkäistä myötäkytkennällä rajaamalla tuen maksaminen 300 opintopisteen täyttymiseen asti.
Taloudellisen vapauden lisäämistä on tuettava älyllisellä vapauttamisella. Tutkinto-rakenteen uudistukseen lisätyistä kieroiluista kuten moduuleista on luovuttava taannehtivasti. Kurssien laajuudet on arvioitava realistisesti. Erilaisten pakkojen vähentämisen lisäksi sisäänottoa on rajoitettava. Tämä kehitys on aloitettava jo lukioista, joihin ei pidä ottaa opiskelijoiksi ketään itsenäiseen opiskeluun kykenemätöntä. Näin saadaan vapautettua resursseja, jolloin kurssien vaatimustaso voidaan päivittää korkeakoulutuksen perusideaa vastaavaksi: korkeakouluopiskelijalla on oltava realistinen mahdollisuus omien ajatustensa jalostamiseen ja niiden testaamiseen käytännössä.
N. Yhteenveto
Ajatelkaa, leikkikää, käyttäkää mielikuvitustanne, kyseenalaistakaa! Muuten te jäätte korkeakoulutetuiksi amiksiksi. Akateemiseen vapauteen sisältyy mahdollisuus villiyteen.
Julkaistu alunperin Kultaisen tomaatin numerossa 3/2009
“Kurssien sisältöä on jouduttu muokkaamaan sellaiseksi, ettei niiden läpäiseminen edellytä juurikaan älyllisiä ponnisteluja.”
Opiskelin yliopistossa käännöstiedettä. Opetussuunnitelmasta ei löytynyt kaunokirjallisuuden kääntämistä käsittelevää opetusta, lukuun ottamatta yhtä valinnaista ja satunnaisesti järjestettyä kurssia, johon kuului parin sivun käännöstehtävä ja kontaktiopetusta kahtena päivänä. Loput viisi vuotta käänsin huonekalujen kokoamisohjeita ja turistiesitteitä ja kuuntelin jorinaa työelämän vaatimuksista.
Kielen teoria oli puristettu yhteen tentittävään kurssiin, jonka lisäksi oli muutama syventävä kieliopin kurssi, kaikki kusten juosten suoritettavia. Moduuleilla oli kyllä arvokkaan kuuloisia nimiä, jotka antoivat vaikutelman syventävästä tiedosta, mutta todellisuudessa saimme käännettäväksi nipun tekniksiä dokymentteja, joiden älyllinen haastavuus oli tasoa “… then press the button marked with X”.