Perioditauon jälkeen.

Meillä oli edellinen viikko perioditauko. Eli kahden periodin välissä on yksi opetuksesta vapaa viikko, tunnetaan myös väliviikkona. Vaikka moni opiskelija pitääkin sitä lomaviikkona, opettajien mielestä sen ei sitä pitäisi olla ja usein erilaisia lisätehtäviä väliviikolle annetaankin. Itse pidän kuitenkin siitä, etteivät nämä tehtävät ole aikaan ja paikkaan sidottuja vaan voin halutessani lähteä Lappeenrantaan kotiseudulle pidemmäksi aikaa ja tehdä siellä ne tehtävät, jotka väliviikolle on annettu.

Tällä kertaa kuitenkin pysyttelin Helsingissä pitkään, ja lähdin vasta torstai-iltana itään päin viihdyttämään vanhempiani. Niin ihanaa kun siellä onkin aina käydä, on 200km välimatka ihan mukava suurimman osan ajasta. Ja onhan siinä ihan erilaista loman tuntua, kun joutuu lähtemään vähän kauemmaksi. Tavallaan irtautuu kaikista kuvioista ja sählingeistä joita Helsingissä on meneillään, ja voi siirtyä sellaiseen ”makaan sohvalla, syön ja neulon” -moodiin. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta se on lomaa. Väliin mahtuu kavereita ja erilaisia reissuja.

Syy sille, miksi aloin alunperin kirjoittaa tätä tekstiä oli se, että nyt väliviikon jälkeen ja hullun kolmannen periodin jälkeen elämä tuntuu oudon tyhjältä. Jotain puuttuu. Mitä? Eikö tässä tarvinnutkaan herätä aamulla kahdeksaksi penkereelle Jumalanpalveluselämää oppimaan? Mitä, eikö huomenna olekaan sitä ja tätä ja tuota ryhmää? Tiiviin periodin jälkeen menee hetki pysähtyessä. Tuntuu, että aikaa onkin yllättävän paljon. ”Joo, voin mä lähteä seuraks syömään vaikka oonki syöny, ei mulla oo kiire minnekään.” Nyt tulee taas puuhailtua kaikkea muutakin (joka ei välttämättä kaikkien mielestä ole kovin kehittävää), mutta tuleepahan tehtyä jotain. Yhdistyksen projektijaosto herää henkiin kuolleisuudestaan kun aikaa ei ole juurikaan asioille liiennyt. Samoin opettajasijaisuuksista pääsevät taas nauttimaan pienen ala-asteen oppilaat. Ja minä itse. Jos teologia ei olisi vienyt sydäntä, olisi opettaminen mitä parhainta.

Pakkaspäivien riemua.

Huomaan taas, että aikaa on edellisestä päivityksestä kulunut vähän liikaa. Jokapäiväinen elämä rullaa eteenpäin ja aina sitä välillä unohtaa, että voisihan sitä siitäkin kirjotella mitä täällä tapahtuu. Päivät kulkee omaa rataansa, herätys, yliopistolle, hommia, luentoja, kotiin, harrastuksia…. Jotenkin ei tunnu siltä, että omassa elämässä olisi mitään merkityksellistä kerrottavaa. Tai vaikka olisikin, sen ehtii unohtaa ennen sopivaa tilaisuutta.

 

Tällä hetkellä päivät venyy ja paukkuu. Juurikin tänään kahvilan jonossa pari kaveriani keskustelivat miun edellä. ”En oo nähny yhteistä tuttavaamme X pitkään aikaan. Sannia sitten taas näkeekin päivittäin viipottamassa jonnekin.” Vastaus kuulu että ”Joo. Ja tossahan se on nytkin!” Soveltavat opinnot, eli praktikumit eli kavereiden kesken prakkarit vievät aikaa ja jaksamista. Paljon. Vaikka omaan alaan liittyvät ammattiin valmistavat opinnot ovatkin äärimmäisen mielenkiintoisia ja tärkeitä ja kivoja ei maanantaiaamuna 8.30 Siltavuorenpenkereelle Jumalanpalveluselämän harjoituksiin raahautuminen ole paras mahdollinen toimi heti viikonlopun jälkeen. Katotaan mitä mieltä olen huomenna, kun 8.15 pitää olla sielunhoidon ryhmässä.

Nyt vasta noita opintoja tehdessä on tajunnut niiden tärkeyden. Alkuun olo oli, että prakkareissa vaan leikitään Jumalanpalvelusta tai rippikouluoppitunteja. Nyt niitä vähän aikaa tehneenä huomaa, että kaikista koetuista asioista, virheistä ja erilaisista kömmähdyksistä voi ollakin hyötyä. Oppia ikä kaikki ja tähän ammattiin on paha opiskella tietämättä, mitä se konkreettinen työ joskus tulee olemaan.

 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa, nyt täytyy jatkaa sielunhoidon materiaalien parissa vielä hetki… 🙂

syksyn tullen…

…Kuuluu ilmeisesti mukaan myös erilaiset syysflunssat. Ei syksyä ilman flunssaa. Tänä vuonna allerkirjoittaneella flunssa vaan iski vahvempana kuin monena aiempana vuonna ja vielä hankalaan aikaan. Kolmesta prakkariluentokerrasta yhden jouduin jättämään väliin kun edellisenä iltana kuume oli päälle 39 asteessa. Koska tästä kirjoituksesta ei ollut tarkoitus tulla sairaskertomusta, jätetään nämä flunssat ja krempat nyt myöhempiin aikoihin ja siirryn muihin aiheisiin.

 

Orientoiva viikko on takan ja tuutorointi intensiivisimmän jakson osalta myös sen myötä ohitettu. Hirveesti siihen viikkoon mahtui asioita ja henkisesti (ja fyysisesti) viikko oli melkosen rankka kokemus. Antoisa kyllä, mutta oikeesti aika rankka.

Read More »

Tuutorointia odotellessa

Blogin pitäminen on taas hiljenny kovasti, mutta nytpä sain taas kirjoittamisen aihetta.. Kiireinen kesä Lappeenrannassa Lappeenrannan seurakunnan kesäteologina on takana ja nyt taas pikkuhiljaa asetutaan miettimään, että mites täällä kumpulassa kuuluikaan elää, kun jääkaappi ei oo koko ajan täynnä ja vessapaperiakin pitää ostaa!

Kuitenkin, suurempi ja jännempi asia on ehdottomasti alkava koulusyksy. Tai yliopistosyksy. Yliopistohan ei oo koulu, vaan tiedeyhteisö. Mutta helpompi sanoa et ”koulua” kun ”tiedeyhteisöä”… Ehkäpä miulle tuo koulu -sanan käyttäminen tässä yhteydessä sallitaan.

Mutta kuitenkin, FUKSIT TULEE!!!!

Teologit on itsessään hyvin hyvin hyvin tiivis joukkio, ollaanhan me varmaan pienin tiedekunta koko yliopistolla, ja kaikki fuksit on samantien samaa tiedekuntaa, eikä jakautuneet eri ainejärjestöihin. Ja fukseja odotetaan joka syksy innolla, uusia ihmisiä, jee!

Vielä jännempää tästä kaikesta tekee se, että itse on tuutori. Pääsee kokonaan osaksi sitä fuksien initioitumista tiedekuntaan. Se on hauskaa, ja kun omasta alotuksesta on jo pari vuotta, tää on kiva taas nähdä vähän toiselta kantilta. Jotenkin se, että itse on niin tottunut  johonkin erilaisiin käytänteisiin,web-oodiin, almaan, aleksandriaan, kulkemiseen ja tekemiseen, että se voi olla ihan hyväkin muistutella taas näitä perustason juttuja mieleen.

Itse kun olen avoimessa yliopistossa suorittanut opintoja ennen tiedekuntaan tuloani, sain osakseni (ja omasta tahdostani) itselleni avoimessa yliopistossa opintoja tehneiden ryhmän. Silloin kun itse teologisessa aloitti, tuntui siltä, että se on rangaistus että on opiskelut jo ennestään. Suurin tavoite onkin saada ihmiset tuntemaan toisin. Että on hyvä kun on pohjaa opiskelulle, eikä niin että voi että kun kaikessa joutuu menemään takapuoli edellä puuhun. Kun sen ei nimenomaan niin pitäisi olla. Mutta katsellaan – orientoivaa viikkoa odotellessa!

vaalit ja valvojaiset

Vaalit saa aikaan kaikenlaista keskustelua. Ja niinpähän meilläkin taas on parannettu maailmaa ja puhuttu – kuinka ollakaan – vaaleista. Ja sen keskustelun tuloksena syntyi sunnuntain vaalivalvojaisia varten uusi juomapeli, sovellettuna kyseiseen iltaan.



Jokainen tuntee MacGyver, Euroviisu yms juomapelit. Nyt on omansa myös Eduskuntavaalien vaalivalvojaisiin 2011.

Kun joku näistä kohdista täyttyy / joku seuraavista mainitaan, juo.

1. Jutta Urpilainen kiittää.

2. Mainitaan paremminvointivaltio.

3. Mainitaan roskapankki.

4. Mainitaan tulevaisuustyöpaja.

5. Mainitaan tasavero.

6. Mainitaan torjuntavoitto.

7. Lausahdetaan ”kyllä kansa tietää.” (kaksi huikkaa jos sanoja on Timo Soini.)

8. Mainitaan uusi suomi.

9. Käytetään verbiä eheyttää. Missä tahansa muodossa.

10. Mainitaan seksuaalivähemmistöjen tasa-arvo.

11. Mainitaan energiavero.

12. Mainitaan ydinvoima.

13. Mainitaan Niinistölainen talouspolitiikka.

14. Mainitaan valtiontalouden kestävyysvaje.

16. Mainitaan ostovoiman takaaminen.

17. Mainitaan eläkeuudistus.

19. Mainitaan kaksikielisyys/pakkoruotsi/kielipolitiikka.

Nuotan kampanja ja sen herättämä keskustelu..

Ja taas kirkon sisällä kuohuu. Tällä kertaa nuorisotyötä tekevien herätysliikkeiden taholta. Tai oikeestaan niiden toimesta. SLEY:n, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) nuorten maailman,  opiskelija- ja koululaislähetyksen (OPKO), Suomen Luther-säätiön, Suomen Raamattuopiston (SRO) nuorisotyön ja patmos lähetyssäätiön Älä alistu! -kampanja tuntuu olevan taas ihmisten huulilla. Varsinkin meidän piireissä. Kampanjassa siis kannustetaan nuoria Raamatun mukaiseen elämään ja ohjeistetaan siihen, että Raamatun ja Jumalan avulla homoseksuaalisuudesta voidaan parantua.


Miusta tuntuu, että tää on taas niitä asioita, jotka rikkoo kirkkoa sisältä päin aikamoisella voimalla. Ja se on todella iso harmitus, varsinkin tulevan kirkon työntekijän silmissä. Kuitenkin, miun yks suuri huoli asiaan liittyen on myös se, että kun asiaan ei perehdytä kunnolla niin tuosta äärimielipiteestä tulee koko kirkon mielipide. Onneksemme Arkkipiispa on ottanu jo asiaan kantaa ( http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/0/9B004D474A3647B3C225785B00442B4F?opendocument&lang=FI ) ja älähtäny valtakirkon mielipiteestä. Mutta ei se yksinään riitä. Kun riittävä kohu saadaan aikaan, niin eiköhän se taas ymmärretä väärin. 🙁 Varsinkin jos niin halutaan tehdä.

Toinen suuri huoli ja suru miun henkilökohtaisessa elämässä on se, että kun tuollasilla asioilla ruvetaan nuoria höykyyttämään niin se ei helpota elämää yhtään. Kun muutenkin ollaan hirveessä murroksessa elämän mutkissa ei tuollainen kampanja auta asioita yhtään. Annetaan niiden nuorten ihan rauhassa etsiä itseään, eikä sanota mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kuitenkin, kun kyse on psykologisesta ilmiöstä, piirteestä ihmisessä, jota ei voida muuttaa. Nuoret on jotenkin niin herkkä ikäryhmä, ja jotenkin sääli, että tälläsen kanssa joudutaan elämään. Sen takia mie en koskaan sano kenellekään esim. rippileirillä et tää on se mihin siun tulee uskoa tai joudut helvettiin, vaan sanon mieluummin, että nää on ne asiat joita se usko johon siut on kastettu, opettaa. Päätä itse uskotko vai et. Mie en voi uskoa antaa enkä ottaa pois. Mutta voin auttaa jos sie haluat sitä.

Hankalaa ja perin ikävää.

Onko sopivaa jos on uskossa…

Annen kommentti herätti miutkin pohdiskelemaan. Kommentti siis kuului näin: ”Sopiiko uskovaisen ihmisen sanoa että “herranen aika”. Tai oletan että olet uskossa…. Sori oli vaan mut oli pakko sanoa ku alko vaan ärsyttää niiiiiin paljo. : )”


Oon koittanu tässä blogissani aika hiljaksiin olla siitä että olenko uskossa vai en. Kun en millään tavalla halua kellekään omia näkemyksiäni tällästä kautta julistaa, siihen on olemassa muut kanavat.. Mutta joo, olen kyllä uskossa. Sanotaan se tässä kohtaa.

Ja palaten vielä tuohon onko noin sopivaa sanoa? En mie tiedä onko kaikkien mielestä, mutta miusta siinä ei ole mitään väärää. Koska se ei ole tarkotettu millään tavalla Jumalan pilkkana. Se on vaan toteamus joka on ruotsista jäänyt elämään suomen kieleen. Tai ainakaan mie en koe sitä vääränä. Jumalaa voi pilkata monin tavoin, mutta enemmän kai sillä sanomisen tavalla on merkitystä, kuin sillä mitä sanoo. Onhan teologeilla haalarimerkkikin jossa lukee ”Nobody fucks with Jesus” eikä kukaan tarkota sitä Jeesuksenkaan pilkkana. 🙂

Ja kuitenkin, miun Jumala on rakkaudesta lähtösin, niin eiköhän Hää anna meille pienet lipsahdukset anteeks. Jokainen kompuroi jossain, eikä Jumala meitä sen takia vihaa.

Voihan ryhmäkoko…

Tällä hetkellä tuntuu, että laitoksen suurin ongelma johon mie joudun kohtaamaan on ryhmäkoot. Millon ryhmät on liian isoja, millon opetusta ei järjestetä, kun ryhmät on liian pieniä.

Nyt jouduin ikävään välikäteen juuri ryhmäkokojen takia. Haluamaani kandiseminaariryhmää ei perusteta, koska osallistujia oli vain 2. No, sain kätevästi suoraan siirron toiseen ryhmään. Muuten hyvä, mutta minulla on heprean tunnit samaan aikaan. Ja kun jo kerran edelleen _ryhmäkokojen_ takia vaihdoin ryhmää syksyn jälkeen, joudun taas rukkaamaan omia tekemisiäni uudelleen…

No, onneksi aikuisten ihmisten kanssa asioiden hoitaminen on helppoa, ja kun on kyse opiskelusta niin luulisi asioiden hoitamisen olevan huomattavan helppoa. Ja pääasiahan on, että saan kaikki tarvittavat pisteet tälle vuodelle kasaan. Ja jos vaikka sen kandinkin saisi kirjoiteltua. Innostuin taas uudelleen ajatuksesta ja aiheestani, ja en melkein jaksaisi odottaa sen työn oikeaa alkamista. (ja kai se on kerrankin hienoa, että voi odottaa että pääsee kirjoittamaan n. 20 sivuisen tutkimuksen). Dan Brown ja angels and demons, here I come!!

Kandiopiskeluja…

Tämä teksti syntyy keskellä aleksandrian kellareita. Kandin tvt-opetus, 4h tiedonhaun opiskelua. Ja tämäpä vasta on kiinnostavaa. Tosin, ehkä tarpeellista, mutta kiinnostavuus… No, eipä puututa siihen.


Kandidaatin tutkielmaa varten tämä kai on ihan tarpeellista, mutta jotenkin, yksittäinen 4 tunnin yhden kerran opetus tuntuu turhauttavalta. Kuten jo meille sanottiin, on ihan hyödyllistä, että tämäkin opetus liitetään metodiopetuksen yhteyteen. Mutta, kun on niitä hölmöjä (kuten allekirjoittanut), jotka sitten unohtaa nää olennaiset opintojaksot. Sitten kiivetään takapuoli edellä puuhun ja kirotaan kun se ei onnistu.

No, onneks Vatikaani on paikallaan, ja kirkkohistoria harvemmin enää tässä vaiheessa muuttuu. Uutta tutkimusta toki syntyy, mutta eihän tapahtunutta saada tekemättömäksi. Joten olennaisin osa kai meidän tutkimusalaamme on se, että osataan se tieto löytää, kun ei voida suuria uusia oivalluksia saada aikaan. Hemmetti, rationalisoimalla tästäkin tuli järkevää.

Eipä se silti tee tästä opetuksesta kovin paljoa mielenkiintoisempaa. Mutta perehdynpä taas Helkan, Lindan ja Arton ihmeelliseen maailmaan…

Mediaeläin

Jotenkin mie onnistun löytymään kaikenlaisten yliopiston haastatteluja tarvivien ihmisten haaviin. Sain viikko sitten kutsun mennä edustamaan itseäni avoimen yliopiston avoimesti lehden haastatteluun. Numeroa kuulemma jaetaan studiamessuilla ja kouluvierailuilla kun avointa yliopistoa esitellään. Kesällä taas minua lähestyttiin yliopiston verkkolehden(?) toimesta.


No, mikäs siinä, ainahan mie innokkaana omista tekemisistäni läpisen ja jokainen ihminenhän tunnetusti puhuu siitä joka on itselle läheisin eli oma itsensä. Ja kyllä mie mielelläni kerron millasta on opiskella yliopistossa, avoimessa yliopistossa ja mitä on opiskella teologiaa. ”Ei, meistä kaikista ei tule pappeja…” … mitäpä tuohon enää lisäämään. Ja kyllä mie koen tuon niin, että kerta miulla on kokemusta avoimen yliopiston opinnoista, miksei niistä sitten jakais tietoa muillekin. Olisin ite paljon turhautuneempi tällä hetkellä, jos en olis avoimessa niitä paria vuotta opintoja pohjalle tehnyt, vaan viettäny aikani tehden vaan töitä. Itse tykkäsin, ja jos joku innostuu sen takia, että siitä saa tietoa niin aina vaan parempi. Opiskeleminen kannattaa aina!