Museovierailut

HUOM! Vain ennakkoon ilmoittautuneille! Vierailut sisältyvät osallistumismaksuun.

Perjantaina 14.3.2014 klo 9–10

1. Suomen kansallismuseo, Mannerheimintie 34

Suomi Finland 1900 -näyttely kertoo Suomesta ja suomalaisista. Se keskittyy arjen ilmiöiden, kuten muodin, liikenteen, viestinnän ja ruokakulttuurin esittelyyn, unohtamatta myöskään poliittista ja valtiollista kehitystä. Näyttelyssä voi esineiden ja valokuvien lisäksi kuunnella musiikkia, katsoa filmejä ja etsiä tietoa interaktiivilta monikosketuspöydiltä. Myös opastus keskittyy näiden uusien laitteiden ympärille. Miten 1900-luvusta kertovan näyttelyn sisällöntuotanto on sovitettu teknologiaan, mitä tutkijan on pitänyt ottaa huomioon ja minkälainen tarina kosketusnäytöillä olevan aineiston kautta on luettavissa? Näihin aiheisiin opastaa Kansallismuseon amanuenssi Risto Hakomäki.

2. Helsingin yliopistomuseo, Snellmaninkatu 3  

Siperiaan! -näyttely juhlistaa kielentutkija M. A. Castrénia, jonka syntymästä on kulunut 200 vuotta. Castrén teki Siperiaan kaksi tutkimusmatkaa vuosina 1841–1844 ja 1845–1849. Matkoilla hän hankki esineitä, joita oli esillä vuonna 1869 avatussa Historiallis-kansatieteellisessä museossa Arppeanumissa. Kulttuurien museon ja Helsingin yliopistomuseon yhteisnäyttelyssä ovat rinnakkain Castrénin matkat ja kielisukulaisten elämä 1840-luvulla sekä tämän hetken Siperian tutkimus- ja kielitilanne. Näyttelyn teemoihin opastaa intendentti Ildikó Lehtinen, joka on myös vastannut näyttelyn käsikirjoittamisesta ja koordinoinnista.

3. Helsingin yliopistomuseo, Snellmaninkatu 3 

Helsingin yliopistomuseo perustettiin 2003, vuonna 1869 valmistuneeseen Arppeanum-rakennukseen, yhdistämällä yliopiston historiaa esittelevä Helsingin yliopiston museo Porthaniasta, Lääketieteen historian museo, Eläinlääketieteen historian museo, Hammaslääketieteen museo sekä Käsityötieteen kokoelmat. Museon toiminta lakkaa rakennuksessa 2.6.2014 ja siirtyy vuonna 2015 yliopiston päärakennukseen. Yliopistomuseoon ja Arppeanumin historiaan johdattaa näyttelypäällikkö Pia Vuorikoski. Samalla kierroksella tutustutaan dosentti Teppo Korhosen johdolla Muotovalioita-näyttelyyn, joka esittelee Anton Ravander-Rauaksen eläinveistoksia ja -reliefejä yliopiston Maatalousmuseosta.