kuva: Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto
Kaupunkiakatemia järjestää 4.5.2016 seminaarin kaupunkibulevardeista, jotka ovat herättäneet tänä keväänä runsaasti keskustelua niin Helsingin Sanomissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Näkökulmia kaupunkibulevardeihin -seminaari on hyvä esimerkki Kaupunkiakatemia-yhteistyöstä, jonka keskeinen ajatus on tunnistaa kaupungin ja tutkimusmaailman yhteisiä intressejä sekä varmistaa, että kaupungin kehitys ja suunnittelu perustuvat mahdollisimman ajantasaiseen ja monialaiseen tutkimustietoon. Liian usein julkishallinnossa koetaan, että akateeminen tutkimus on vailla sovellettavuutta tai konkreettista rajapintaa käytännön toimintaan. Yhtä lailla tutkijayhteisössä ei aina ymmärretä kaupungin toimintaa tai päätöksenteon moniarvoisuutta. Kaupunkibulevardit-seminaarissa yleisöllä on mahdollisuus kuulla kahdeksan Helsingin kaupunkia, Aalto-yliopistoa ja Helsingin yliopistoa edustavan asiantuntijan mietteitä ajankohtaisesta teemasta ja pohtia samalla, mitä julkishallinto ja tutkijat voivat oppia toisiltaan.
Kaupunkibulevardit ovat osa Helsingin yleiskaavaehdotusta, josta Helsingin kaupunginvaltuuston on tarkoitus päättää syksyllä 2016. Yleiskaavassa varaudutaan Helsingin kasvuun nykyisestä 620 000 asukkaan kaupungista noin 860 000 asukkaan kaupungiksi vuoteen 2050 mennessä. Yksi yleiskaavaehdotuksen uusista ajatuksista on kantakaupungin laajentaminen muuttamalla moottoritieväyliä urbaanin asumisen ja liiketoiminnan paikoiksi eli kaupunkibulevardeiksi. Kuluneen kevään aikana käyty keskustelu on osoittanut, että olemassa olevan kaupunkirakenteen tiivistäminen on herkkä prosessi, joka edellyttää moniäänistä keskustelua rakentamisen sijoittamisesta sekä asumisviihtyvyyteen ja ekologiseen monimuotoisuuteen vaikuttavista tekijöistä.
Keskustelu alkoi aluetieteen dosentti Anssi Joutsiniemen ja kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran kirjoituksesta, joka julkaistiin 9.3. Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla. Kirjoituksessaan tutkijat kyseenalaistivat väitteen, jonka mukaan Helsingin kantakaupungin välittömään läheisyyteen rakentaminen tuo toivottuja kasautumisetuja.
Tiivistämispuheen ongelmallisuuteen pureutunut kirjoitus sai runsaasti huomiota Helsingin Sanomissa sekä sosiaalisessa mediassa. 14.3. julkaistussa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa todettiin, että ”kaupunkirakenteen tiivistämisestä on tarjolla kaksi päinvastaista tulkintaa”. Seuraavana päivänä Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki puolusti haastattelussaan kaupunkibulevardeja vedoten muun muassa tiiviin rakentamisen taloudellisiin hyötyihin. Keskustelu jatkui 16.3. Helsingin Sanomien mielipideosastolla, kun Kaupunkitutkimus TA Oy:n toimitusjohtaja Seppo Laakso ja kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori Heikki A. Loikkanen toivat esiin oman näkemyksensä tiivistämisen kannattavuudesta. Samana päivänä myös Helsingin Kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Mikko Aho yhtyi keskusteluun Helsingin yleiskaava -sivustolle kirjoittamassaan blogitekstissä, jossa hän esitti kaupunkibulevardien tuovan ”enemmän kantakaupunkia Helsinkiin”.
Vappupäivänä yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie ja kaupunkisosiologian professori Matti Kortteinen esittivät kriittiset näkemyksensä Helsingin Sanomissa yhdessä Vaattovaaran ja Joutsiniemen kanssa. Tutkijajoukko oli huolissaan erityisesti bulevardisoinnin kielteisistä vaikutuksista Helsingin seudun talouteen ja kaupungin viihtyisyyteen. Tähän lehtijuttuun nivoutui myös Lapintien blogikirjoitus, jossa hän pohtii muun muassa itseorganisoituvien kansalaisryhmien ja sosiaalisen median roolia kaupungin kehitystä koskevassa keskustelussa.
Keskustelu kaupunkibulevardeista jatkuu Kaupunkiakatemian järjestämän keskustelutilaisuuden lisäksi muun muassa parhaillaan painossa olevassa Suomen Maantieteellisen Seuran Terra-lehdessä, jonka tulevassa numerossa (128: 1) Joutsiniemi ja Vaattovaara avaavat Helsingin Sanomissa esittämiensä näkemysten taustoja. Tekstissä tutkijat muistuttavat tiivistämisen taustalla olevien oletusten yksioikoisuudesta.
”Olemme ottaneet puheenvuoroillamme kantaa kaupunkien rakenteesta ja suunnitteluihanteista käytäviin keskusteluihin, joissa pyritään väljiin kestävän kehityksen periaatteisiin tukeutuen määrittämään tulevan kaupunkikehityksen ja kaavoituksen suuntaviivoja. Helsingin seudulla keskusteluja on ohjannut etenkin tiiviin kaupunkirakenteen tavoite sekä sisääntuloväylien ympärille rakennetut kaupunkibulevardit. Tunnistamme hyvin hajaantuvan kaupunkirakenteen tuoman uhkakuvan. Kaupunkiseutujen ’hallitsemattoman hajautumisen’ estäminen yksioikoisen kepeästi tiivistämisen ylikorostamisella kuitenkin tarkoituksellisesti yksinkertaistaa kaupunkirakentamisen laaja-alaista problematiikkaa.”
Yksi esimerkki tiivistämiskeskustelun yksioikoisuudesta liittyy Joutsiniemen ja Vaattovaaran mukaan puutteelliseen ymmärrykseen tiivistämisen maantieteellisistä ulottuvuuksista.
”Valitettavasti tiiviydestä on tullut suomalaiseen 2010-luvun suunnitteluun ideologia, joka ei kummemmin ympäristöään analysoi. Ilman maantieteellistä ulottuvuutta käyty tiivistymispuhe ohittaa myös tilaa koskevat geometriset faktat. Kyse on tilan yksinkertaisesta, mutta huonosti hahmotetusta logiikasta: pinta-ala kasvaa etäisyyden neliönä. Tämä pätee vieläpä kaikissa tarkastelumittakaavoissa. Teoreettisesta yksinkertaisuudestaan huolimatta pinta-alan kasvun todellista määrää on vaikea intuitiivisesti tajuta. […] Koska suhde on eksponentiaalinen, alueen vähäinenkin laajentaminen johtaa pinta-alan suureen kasvuun. Suurempi etäisyyden kasvattaminen tarkoittaa jo valtavaa tilantarjontaa. Kaupungin mittakaavassa liikkumisetäisyyden lisääminen kilometristä seitsemään kilometriin johtaa siis noin 50-kertaiseen tilantarjontaan.”
Joutsiniemen ja Vaattovaaran mukaan ajatus Helsingin kantakaupungin tiivistämisestä perustuu kantakaupungin lähimmän reunavyöhykkeen tiivistämiseen. Tällaiseen ajatteluun liittyy heidän mukaansa merkittäviä ongelmia.
”On houkuttelevaa ajatella, että tällä vähäisellä keskusta-alueen kasvattamisella voidaan teoriassa kasvattaa kantakaupungin pinta-alaa merkittävästi. Valitettavasti tämä potentiaali on jo pitkälti otettu käyttöön yleiskaavoissa 1992 ja 2002. […] Kantakaupungin tiivistämiseksi on jäljellä ainoastaan vaikeita ja vielä vaikeampia vaihtoehtoja. Jo nyt tehdyt laajennukset on osoitettu alueille, joiden rakentaminen on edellyttänyt erittäin kalliita rakentamistoimenpiteitä, kuten saastuneiden maa-alueiden poistoja ja suuria infrastruktuurin uudelleen järjestelyjä. Taloudellisessa mielessä kyse on kantakaupungin rakentamisen merkittävästä subventoinnista esikaupunkialueen kustannuksella. Pääkaupunkiseudun väljyyden ongelma on esikaupungeissa, eikä esikaupungin ongelmia voida ratkaista kantakaupunkia tiivistämällä.”
Terran keskustelupuheenvuorossaan Joutsiniemi ja Vaattovaara päätyvät johtopäätökseen, jonka mukaan tiivistäminen ei itsessään ole huono asia, mutta sen muotoja tulisi pohtia kriittisesti.
”Emme luonnollisesti pyri vastustamaan kaupunkirakenteen tiivistymistä, monikeskuksisen kaupunkiseudun syntyä, koko pääkaupunkiseudun välttämätöntä kasvua tai edes kaupungin täydennysrakentamista. Kyseenalaistamme kuitenkin tiivistämiseen liittyvät helpot ideologiset olettamukset sekä niistä toteutukseen siirretyt ’yliyksinkertaistetut’ konseptit. On paradoksaalista, että Helsingissä tiivistämiskohteita etsitään puistoista, merestä sekä moottoriväylien päältä, ei väljäksi rakennetusta yhdyskuntarakenteesta.”
Näkökulmia kaupunkibulevardeihin -seminaariin liittyvää keskustelua voi seurata ja käydä sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #kaupunkibulevardit.
Teksti: Salla Jokela & Annina Ala-Outinen