Digitaalinen ontologia

Verkkojakson aihe: digitaalinen ontologia

Nykyään digitaalisen ontologian ja digitaalisten työvälineiden tutkijat painottavat, että  Internetiä ja Internetissä tapahtuvaa toimintaa ei tulisi nykyään tutkia enää jotenkin kategorisesti erillisenä muusta elämästä. Sanotaan, että “The online, rather than the real, is now “the baseline”. Internet tulisikin nähdä osana laajempaa kollektiivia, jonka kokoonpanoon luetaan muun muassa ihmiset, esineet, tekniikat, ideat, ravinto, rakennetut tilat ja viestintävälineet. Internet tulisi nähdä myös kollektiivin nopeuttajana ja suunnankorjaajana. Sosiaalisen median sovellukset ja digitaaliset tiedonhakuvälineet ovatkin nimittäin muokanneet vanhoja kollektiiveja dynaamisimmiksi ja mahdollistaneet yksilöiden välisen digitaalisen verkostoitumisen huimalla nopeudella. Internet ja uusi tutkimusparadigma johdattaakin tutkijat nyt professori Bruno Latourin sanoin vihdoinkin Gabriel Tarden (1843 – 1904) tekemän sosiologian äärelle. Tarde katsoi, että skaalan käsite olisi nähtävä sosiologisena keksintönä -sen avulla yksilöiden kokoonpanoista muodostuu yhteiskunta.

Emile Durkeimin hierarkkisesta ontologiasta on siirrytty Latourin kuvailemaan tasaiseen ja digitaaliseen ontologiaan, jossa skaalakysymys tulee olemaan ratkaiseva. Kollektiivia, joka koostuu monilukuisista sosiaalisista sijaintipaikoista, ei vielä täysin tyhjentävästi ymmärretä. Sosiaaliset sijaintipaikat voivat olla virtuaalisia (online) tai ei-virtuaalisia (offline). Ne ovat oman toimintansa lainsäätäjiä ja ovat dynaamisesti yhteydessä muihin virtuaalisiiin tai ei-virtuaalisiin sosiaalisiin sijaintipaikkoihin sanomisten, tekemisten ja puheiden kautta. Maailma tulisi ymmärtää globalisaation aikana tasaisena (flat), jossa nyt keskinäiset, vastavuoroiset yhteydet korostuvat huimalla nopeudella erityisesti Internetissä.  Voit ladata CVsi Internetiin, ketätä Facebookissa yhteyksiä eri puolilta maailmaa jne.

http://www.csisponline.net/2012/03/12/from-digital-methods-to-digital-ontologies-bruno-latour-and-richard-rogers-at-csisp/

Tutkijat verkoilla: kirjaston hyödylliset palvelut

Tutkijat verkoilla tutustuivat tällä kertaa HY:n kirjaston verkkopalveluihin. Johanna Lahikainen esitteli luennollaan Helsingin yliopiston kirjastopalveluja keskiviikkona 6.2. Luento oli varsin hyödyllinen minulle, sillä aloittaessaan jatko-opinnot on opiskelijan syytä päivittää tietonsa ajanmukaisista kirjastopalveluista. Kysymys kuuluu, miten käytän opiskeluun suunnatun ajan jatko-opiskelijana mahdollisimman tehokkaasti? Mistä löydän etsimäni julkaisut nopeasti ja vaivattomasti? Alla joitakin muistiinpanojani luennosta:

(1) Ensinnäkin, Google Scholar ei ole ainut oikea ratkaisu onnistuneeseen tiedonhakuun. Lahkainen suositteli käyttämään yliopiston Nelli-portaalia ensin ja menemään tämän verkkopalvelun kautta scholariin. Näin saan käyttööni enemmän kokotekstejä.Joka yliopistolla on oma Nellinsä…

(2) Mikäli jotain teosta ei sattumoisin löydy niin aina voi tilata vanhasta kunnon vaarista. Varastokirjasto on opetus- ja kultturiministeriön alainen valtakunnallinen kirjasto, jonka tarkoitus on palvelulla tieteellisiä, yleisiä ja muita kirjastoja. Vaarin tehtävä on vastaanottaa ja säilyttää suomalaisista kirjastoista siirrettävää aineistoa sekä asettaa se tarvitsijoiden käyttöön!

(3) Melindaa (aiemmin Linda)  kannattaa käyttää mikäli Helkasta en löydä etsimääni. Melinda on kaikkien suomalaisten yliopistojen yhteistietokanta. Käytössäni on myös kansalliskirjasto, josta kaikki suomalaiset, vanhimmatkin väitöskirjat muun muassa löytyvät. Kansalliskrijasto on HY:n erillislaitos, joka palvelee kaikkia kirjastoja. Sieltä löytyvät vanhat sanomalehdet ja jopa hääkutsut. Kaatuneesta avioliitosta jää siis ikuinen tahra, joka arkistoidaan pysyvästi! Fennica, Suomen kansallisbibliografia: https://fennica.linneanet.fi/vwebv/searchBasic?sk=fi_FI

(4) ARTO:sta löytyvät artikkelit ja ALEKSIsta sanomalehdet. YSA on puolestaan yleinen suomalaien asiasanasto, joka on tarkoitettu indeksoinnin ja tiedonhaun apuvälineeksi. Tätä en ole aikaisemmin käyttänyt. Palvelu vaikuttaisi varsin hyödylliseltä varsinkin jos haluan tarkistaa joitain synonyymejä. YSA julkaistiin aiemmin ilmeisesti HY:n kirjaston kustantamana kirjana. Nykyään nettijulkaisusta käyteään nimitystä VESA.

(5) www.wordle.net eli sanapilven tekijällä voin piristää tavanomaista, väitöskirjan tekemisen arkeani. Voin suunnitella väitöskirjalleni hienon kannen palvelun avulla. Miksi en kokeilisi?:)

(6) Feed Navigator on loistava tapa päästä käsiksi uusimpiin tutkimusartikkeleihin!

(7) Julkaisufoorum (http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/) suorittaa tieteellistä laadunarviointia ja päivittää julkaisuja ranking-asteikolla 1-3. (1 = perustaso; 2 = johtava taso; 3 = korkein taso). Onko perustaso lähinnä luotettavaa tiedonhakua varten? Varmasti monografiaväitöskirjani lähdeluettelo koostuu pääasiassa (pikemmin) tason 2 ja 3 julkaisuista.  Ensimmäinen julkaisufoorumi-luokitus valmistui vuonna 2011.

(8) kirjasto-keskusta@helsinki.fi-sähköpostiosoitteeseen voi laittaa pyyntöjä esim. uuden kirjan tilaamisesta jne.

Tutkijoiden nykyaikaiset työkalut verkossa

Mielestäni tämän Jere Majavan luennon (30.1.2013) aihepiiri oli varsin mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Esim. seuraavia asioita on tutkijankin tosiaan syytä välillä pohtia:

(1). Mitä seuraa siitä, että antaa tietylle palvelulle hyödyntää Facebookiin tallennettuja omia tietoja? Kannatan ajatusta siitä, että erityyppisille ja eri tarkoituksen omaaville palveluille käyttäjä rakentaa itse tientynlaisen identiteetin. Ystäviä, baarikavereita, yliopiston opettajia, lukiokavereita jne. ei ehkä kannata sotkea samaan palveluun. Ehkä tehokkain tapa tutkijalle olisi perustaa oma Internet-sivu. Oman www-sivun kautta olisi edelleen linkit varsinaiseen tutkimusblogiin sekä LinkedIn, Academia.edu tai ResearchGate-tyyppiseen palveluun, joissa julkaistut artikkelit olisi kätevä esittää ja joissa samantyyppistä tutkimusta tekevät ihmiset voivat helposti verkostoitua. Proffaa ei ehkä kannata pyytää facebookissa kaveriksi, mutta ResearchGatessä yhteydestä voi  olla suurtakin hyötyä vaikkakaan et ole hänen tasollaan tieteellisesti. Näet milloin uusia julkaisuja ilmestyy ja ketkä jakavat samanlaiset näkemykset asioista. Tämä voi olla suuri etu jatko-opiskelijalle, joka hakee artikkeleihinsa hyviä lähteitä tai johtopäätelmilleen validiutta.Toisaalta tiedon voi saada muualtakin.

(2). Miksi palvelu vaatii käyttäjätunnuksen ja salansanan? Miksi palvelussa ei voi esiintyä anonyyminä käyttäjänä? Miksi palvelu vaatii lukemaan useiden sivujen mittaiset käyttöehdot times new roman 6,5-fontilla? Mitä tarkoitusta varten sähköpostiosoitteita kerätään muuta kuin että palvelun aktivointi tapahtuu emailiisi lähetetyn linkin kautta? Alkaako sähköpostiisi ilmestyä mainoksia palvelun kautta? Miksi ilmaisten palveluiden eri sovellukset saattavat vuosien päästä muuttua maksullisiksi? Tämän ominaisuuden käyttö maksaa näin ja näin paljon kuukaudessa…

(3). Miksi palvelua ei voi poistaa? Miksi palvelun (esim. facebook) tili ei todellisuudessa poistu vaikka olet jo lopettanut tilisi? Joudutko odottamaan usean vuoden ennen kuin tilisi häviää bittiavaruuteen?

(4). Mitkä ovat Twitterin huonot ja hyvät puolet? Menetätkö todellisuudessa arvokasta aikaasi kun vastaanotat ja luet infomaatiotulvaa? Tieto on kletiimiä ja sinällään käyttökelvotonta tutkimuksissa ellet vartavasten tutki sosiaalista mediaa ja twiittejä. Toisaalta Twitter antaa mahdollisuuden jakaa informaatiota nopeasti. Se voi olla tehokas työkalu, joka saattaa antaa laajemman käsityksen ilmiöstä, josta puhutaan.

(5). Onko epäkohteliasta olla facebookissa tai twitterissä luennolla? Vastaus on monilta tahoilta: ei ole enää! Joidenkin mielestä et  voi olla “cool-opettaja” jos nipotat vanhanaikaisesti, “että sulkekaa laptopit jne.”  Olen itse ollut jenkeissä ja täällä Suomessakin luennoilla, joiden alussa vaadittiin sulkemaan sosiaalisen median sovellukset. Mikäli joku ei uskonut, niin tätä huomautettin asiasta. Toiset, kansainvälisesti hyvinkin arvostetut opettajat toisaalta antoivat vapaasti luvan opiskelijoille olla facebookissa jne. kesken luennon tai pienen kurssin.

Mielenkiintoinen Web 2.0

Ajattelin kirjoittaa oppimispäiväkirjaa nyt heti luennon jälkeen eksoottisesta web 2.0:sta, jota en rehellisesti sanottuna ole kaupunkitutkijana kovin paljon ajatellut viime aikoina. Ehkä nyt olisi oikea aika ottaa härkää sarvista ja tutustua tähän teoreetikko Tim O’Reillyn vuonna 2004 kehittämään “old-school“-käsitteeseen, joka ei olekaan “perinteinen web” vaan webin toinen vaihe. Sillä viitataan WWW:n asiakaskeskeiseen kehitykseen eli siirtymään toiminnallisempiin www-pohjaisiin sovelluksiin ja sosiaalisempaan lähestymistapaan sisällön tuottamisessa ja jakelussa. Web 2.0 ei ole vain media, joka yhdistää muita medioita. Se on kulttuurinen tapa mieltää verkko, ei niinkään teknologinen siirtymä ‘an sich’. Michael Bauensin poliittisen näkemyksen mukaan kyseessä on todellakin uudenlainen toimintakulttuuri, joka synnyttää uudenlaisia yhteiskunnan ja ihmisen vuorovaikutuksen muotoja. Mitä nämä ovat?

Opetusteknologiakeskuskessa työskentelevä Jere Majava puhui luennollaan web 2.0:sta ja businessvallankumouksesta informaatioteknologiassa. Matka tähän kehittyneeseen tilaan on ollut pitkä: joskus oli keskustietokoneet, sitten tulivat henkilökohtaisten tietokoneiden ekspansio ja nyt puhutaan pilvipalveluista. Majava toteaa, että tietyllä tavalla pilvipalvelut kuvastavat paluuta vanhaan, sillä sovellukset eivät pyöri omalla koneella vaan omalta koneelta otetaan “vanhanaikaisesti” yhteyttä selaimen kautta eri sovelluksiin. Web 2.0 voidaan siis nähdä uutena liiketoimintamallina. Enää yritykset eivät enää tuota vain valmiiksi tuotettuja staattisia sisältötuotteita (esim. Microsoft Office). Kapitalistinen kilpailutalous edellyttääkin yrityksiltä tänä päivänä ihmisten uudenlaisten kuluttamistottumusten ymmärtämistä, sillä ihmiset voivat protestoida yleistä kapitalistista kehitystä vastaan alikuluttamisen avulla. Mitä kulutustavaroita ihmiset todella tarvitsevat ja mistä he ovat valmiita maksamaan? Web 2.0 pohjaiset sovellukset antavat yrityksille mahdollisuuden vastaiskuun. Esimerkiksi KlickStarterissa yritykset voivat kysyä netinkäyttäjiltä, olisiko jollekin potentiaaliiselle kulutustavaralle, esimerkiksi hienolle urbaanille kellolle kysyntää ja olisivatko ihmiset valmiita maksamaan siitä tietyn hinnan.

Verkossa toimimisen taloustieteeseen erikoistunut Yochai Benkler puhuu Internetin kautta tapahtuvasta vapaaehtoistoiminnasta, jonka kautta tuuotetaan jotain tiettyä sovellusta. Majava toteaa, että toisten toimijoiden läsnäolo palveluissa tuo toiminnalle lisäarvoa. Yhteiset mielipiteet voidaan koota yhteen ja näin saada vahvistusta jollekin asialle. Vanhat tutkimusassistentin desk-study karttatyöt on jo valmiiksi tehty tietyissä web 2.0 sovelluksissa, jossa tuhannet netinkäyttäjät voivat itse merkitä karttaan esimerkiksi kraaterin sijainnin ns. pehmoGIS-menetelmällä. Käyttäjät tuottavat asioita verkkoon ilman palkkioita. Sovellukset itsessään eivät välttämättä näin hae taloudellista voittoa, mutta toiminnasta voi tulla laajemmassa skaalassa taloudellisesti merkittävää yritysmaailmassa kun firmojen ei enää tarvitse tietyissä tapauksissa palkata perinteisiin työtehtäviin henkilöstöä.

Web 2.0:lla on näin myös pimeä puoli. Tämä heijastuu Majavan mukaan “kaiken massa-amatörisoitumisen” kautta. Nyt kuka tahansa voi julkaista melkein mitä tahansa ilman mitään kynnystä. Monet tavoittelevat mainetta ja kunniaa sosiaalisten medioiden kautta hakeutumalla niihin yhteisöihin, jossa omat intressit vastaavat muiden intressejä (massaorganisoituminen). Yksilöt ovat joutuneet informaatiotulvan pommittamaksi. Sovellusten kontekstien ymmärtämisestä on tullut haastavaa. Miksi joku palvelu on ilmainen? Miksi tietyt ihmiset haluavat olla kavereitasi siellä? Aina pyrkimykset eivät ole vilpittömiä.

Ensi viikolla tutustutaankin sitten muun muassa ResearchGateen, Twitteriin, Academia.edu:un, Wikiin ja Yammeriin! Yam!

Minä tutkijana ja tietoverkko

 

Kaupunkitutkijana käytän Internetiä eli yhteen liitettyjen tietoverkkojen kokonaisuutta varsin paljon. Kukapa ei käyttäisi? Tietoa on saatavilla nopeasti ja vaivattomasti, ei tarvitse lähteä kirjastoon, räntäsateeseen tai hyiseen pakkaseen tietoa etsimään. Monet kaupunkimaantieteelliset tai kaupunkisosiologiset julkaisut avautuvat nopeiden yhteyksien ansiosta vaivattomasti ja niitä on mukava lukea kahvikupposen tai takkatulen ääressä kotona. Onhan tässä tunnelmaa, mutta siltikin perinteiset vanhat kirjastorakennukset tai nykyaikaiset uudet sellaiset vetävät puoleensa huolimatta kotien valokuituyhteyksistä…

Kaupunkitutkijan on hyvä tarkistuttaa asioita nopeasti verkosta, luotettavilta alan tiedesivustoilta. Internet antaa hyvät mahdollisuudet kaupunkitutkijalle perehtyä ilmiöiden taustoihin ja muodostaa itsenäisen käsityksen asioista -kunhan vaan sivustot on varmistettu luotettaviksi.

Kaupunkitutkijana voin esimerkiksi käyttää Internetin paikkatietoaineistoja, osallistua kansainvälisiin metropolikonferensseihin verkon kautta ja toimittaa tutkielmani tiivistelmän sähköpostitse ohjaajalle. Urbaanin blogin pitäminen väitöskirjatyön rinnalla kuulostaa myös hyvältä idealta. Kunhan vain osaisi esittää asiat mahdollisimman kansantajuisesti niin että kuka tahansa voi jotenkin ymmärtää esimerkiksi sosiospatiaalisen teorian tai schumpeterilaisen kilpailuvaltion omassa elämässään. Blogista kun on helppo myös poistua yhdessä sekunnissa…