Mistä on aurinkoiset päivät tehty? Sisällä kyhjöttämisestä, netin takkuilun manaamisesta, lopulta siihen kyllästyneenä kirjastossa koneella istumisesta ja hyödyllisten tiedonmurusten esiin kaivamisesta. Keskiviikkopäivä siis valkeni aurinkoisena, joskaan ei kovin lämpimänä, ja kurssin ohjelmassa oli itsenäistä tiedonkeruuta. Ryhmämme, jonka tehtävänä on etsiä Suomen ympäristökeskukselle (SYKE) ratkaisua ihmisten elämäntapojen muuttamiseen kestäväksi, päätti etsiä tietoa muun muassa aiemmista onnistuneista projekteista, kestävän elämäntavan kokonaisuudesta, motivointikeinoista ja ihmisten tämänhetkisistä asenteista.
Ensimmäinen puoli tuntia kului kuitenkin hukkaan, sillä nettiyhteys oli olematon, joten päätimme lähes koko ryhmän voimin suunnata kirjastoon, tuohon tiedon mekkaan, jossa tieto myös takuuvarmasti tarttuisi paremmin kurssin intensiivisyyden takia hieman väsyneen sumeisiin aivoihimme. Tiedonkeruuseen oli runsaasti aikaa, mikä oli loistavaa, sillä tunnetusti haluttu tieto lymyilee monien hakusanojen ja linkkiklikkauksien päässä. Lopulta löysimmekin runsain mitoin käyttökelpoista tietoa ja taustaa vaikean ongelmamme ratkaisemiseksi. Esimerkiksi kestävään elämäntapaan voidaan lukea kuuluvaksi hyvin monia osa-alueita, kuten liikkuminen, asuminen, ruoka jne. Lisäksi joku perusjamppa jakoi parhaan ympäristönsuojeluvinkkinsä: Älä koskaan, ikinä, hanki lasta. Tätä neuvoa tuskin tulemme kuitenkaan SYKE:lle ratkaisuna tarjoamaan.
Loppupäivästä pääsimme vielä vierailemaan kestävää elämäntapaa Helsingin yliopistolla tutkivaa Senja Laaksoa, jolta saimme paljon hyviä vinkkejä ja näkökulmia ratkaisun pohdintaan. Hän myös lupasi olla käytettävissä jatkossa, mikä voi hyvinkin tulla tarpeeseen, sillä emme varmasti osanneet kysyä kaikkia oleellisia kysymyksiä kerralla.
Entäpä mistä on sitten viimaiset sadepäivät tehty? No tietenkin ulkona liikkumisesta ja ihmisten haastattelemisesta haasteeseemme liittyvillä kysymyksillä. Torstaina siis jalkauduimme kadulle niiden kuuluisien, usein keskusteluissamme vilahtelevien perusjamppojen pariin. Aamusta tosin ensin soittelimme erilaisille tahoille, joista voisi olla projektimme kannalta hyötyä. Tämän jälkeen keksimme kysymyksiä, joita kaduilla kysyisimme, ja saimme lisäksi toisen tehtävän: kunkin ryhmän tuli ottaa kuva kuudesta paikasta, jossa annetusta ongelmasta kärsitään ja kuudesta, jossa se voitaisiin ratkaista.
Jakauduimme siis kahteen ryhmään, joista toinen suuntasi kiireiseen keskustaan, toinen pysytteli leppoisan Viikin lähistöllä. Emme oikein itsekään osanneet määritellä, mitkä valitsemistamme paikoista ovat kärsimys- ja mitkä ratkaisupaikkoja, sillä useimmissa paikoissa molemmat vaihtoehdot olivat jollain tapaa mahdollisia. Kuvasimme muun muassa Viikin ekotaloalueella, ympäristötieteilijöiden kerhohuoneessa, parkkihallissa sekä kokoomuksen eurovaalikopilla. Samoissa paikoissa myös haastattelimme ihmisiä, jotka lähestulkoon kaikki asennoituvat kestävään elämäntapaan positiivisesti. Näistä kuitenkin lähes jokaiselta puuttuu kokonaisvaltainen tieto ja ajattelutapa, joten he tekevät pieniä yksittäisiä ympäristöystävällisiä tekoja, kuten kierrättävät tai suosivat lähiruokaa.
Jälleen kerran tiiviistä päivästä väsähtäneenä ja kelin takia myös hieman viluisena ja märkänä saavuin Viikkiin tekemään vielä viimeiset muistiinpanot. Vaikka haastatteleminen vähän jännittikin, oli antoisaa kuulla ”tavallisten”, toisistaan eroavien ihmisten mielipiteitä, tietoja ja tekoja. Niiden perusteella saammekin kenties parhaiten selville, miksi kestävä elämäntapa ei juurru suomalaisiin.
Satoi tai paistoi, kurssipäivän jälkeen on aina väsynyt olo. Ainakin tietää tehneensä paljon ajatustyötä (tai syöneensä liian raskaan lounaan).